Éclairs - ei aivan peace of kakku

Helmikuisen Helsingin reissun ravintolapäivillä ystävääni harmittivat ravintolasta loppuneet éclair-leivokset. Nimi sinällään ei kolisuttanut minkäänlaista laatikkoa, joten armas ystäväni laittoi minulle myöhemmin kuvan noista suklaisen kermaisista ihanuuksista. Hyvin menneestä työpäivästä huumaantuneena päätin kokeilla leivoksia arki-iltana klo 18 ja voin kertoa ettei mieliala ollut aivan niin euforinen enää nukkumaan mennessä...

Käytän nettiä keittokirjana eli haen ohjeita raaka-aineiden ja nimen perusteella. Seuraava vaihe on kahlata läpi annetut vaihtoehdot ja päättää se tie jota lähtee seuraamaan. Yleensä kokemukset netin ohjeista ovat hyviä. Käytän bloggareiden ohjeita, koska he ainakin väittävät tehneensä ko. tuotteen ko. ohjeella - tähän saakka olen uskonut siihen täysin. Éclair on tutkimusteni perustella ranskalainen pitkulanmuotoinen tuulihattu-leivos, joka on usein kuorrutettu suklaalla, NAM!

Tiesin tuulihattutaikinan olevan vaikea, mutta en näin vaikeaa. Melko pian kävi selväksi ettei tämä ilta ole oikein hyvä leipomiselle...

 

Jopa minä tajusin taikinan menneen pieleen ennen pursotuspussiin kippaamista, mutta ärsytti niiiiin paljon että oli oikein pakko kipata keitto pussin läpi, nakata sitä pikkuisen pellille ja paistaa ne aivan bloggaamisen ilosta!

 Mutta kun minä haluan, niin pakko kai se on kokeilla uudelleen. Ensimmäinen ajatus oli etten minä vaan nyt osaa. Päätin kuitenkin vaihtaa eri ohjeeseen ja luulen, että syy olikin reseptiikassa - ensimmäisessä ohjeessa oli puolet enemmän rasvaa. Eikä se sisältänyt näitä taikasanoja: yksitellen, varovasti, voimakkaasti sekoittaen. 

Tuulihattutaikina on mainostettu niin hankalaksi, että jopa minä tajusin olla soveltamatta tässä kohtaa. Käytin Lunni leipoo -sivuston ohjetta sellaisenaan tuon jälkimmäisen taikinan osalta. Ja hyviä tuli. Pursotetut pitkulat olivat kyllä reilun 5 cm mittaisia, joten lyhensin paistoaikaa lämpöjen laskemisen jälkeen 15 minuuttiin. 

Jännityksestä täristen istuin koko paistoajan uunin likaista luukkua tuijotellen. Hihkuin niin kuin pikkutyttö, kun pitkulat kohosivat uunissa!

Kannattaa muuten käyttää pyöreää isoa tyllaa tuon tähtipäisen sijasta. Tulee tasaisempia ja mukavamman näköisiä.

Jotain on pakko säveltää, tässä kohtaa täytteen kanssa. Ei muuten kannattanut sekään! Jollain sivustolla täytteeseen oli laitettu vaahtoutuvaa vaniljakastiketta ja tuorejuustoa - yäk en tykännyt yhtään. Toisena vaihtoehtona kokeilin pelkkää kermavaahtoa vaniljalla maustettuna. Sekään ei oikein iskenyt eli päädyin keittämään vaniljakreemiä Lunnin ohjeen mukaan. Ja se oli paras vaihtoehto. Pieni neitokainenkin halusi juuri tässä kohtaa niin kovasti osallistua, että unohdin sen pienen taikasanan: lisää munaseos HILJALLEEN maitoon... Tältä näyttää, kun ne munat kypsyvät kokkeliksi kreemin sijaan:

Tässäpäs vielä kuva lopputuloksesta, joka tällä kertaa sisälsi kyllä paljon paljon lisää harmaita hiuksia (kolmenkympinkriisistä lisää joskus myöhemmin)

 

Tuoremarjakautta odotellessa: ihanaa kun tuonne väliin saisi viipaloida mansikoita tai upottaa mustikoita! Vappua ajatellen näistä taitaa tulla meidän herkkupöydän uusiä jäseniä...