Ei lasten tarhaamiselle - osa 4 sähän vaan leikit

En tiedä mistä, mutta jostain on lähtenyt leviämään sellainen valitettavan yleinen käsitys jonka mukaan päiväkodissa vain leikitään - niin lapset kuin aikuisetkin. Käsitys on kaukana todellisuudesta vaikka kuinka itse haluaisin sen olevan totta. Harmittavan harvoin vakihenkilökuntaan kuuluvilla aikuisilla on aikaa oikeasti leikkiä lasten kanssa. Oikein pätevät harjoittelijat ja koulujen tettiläiset ovat varsinainen piristysruiske lapsille - he ehtivät yleensä heittäytyä leikkimiseen. 

Tehdäänpä nyt heti alkuu selväksi tämä asia: leikkiminen ei ole VAIN leikkimistä. Leikki ei ole lapsen työtä, ei ainakaan siinä mielessä, että sitä mentäisiin tekemällä tekemään jonnekin tai se olisi tavoitteellista toimintaa. Lapsi kyllä oppii asioita leikin kautta ja leikkiä voidaan aikuisjohtoisesti käyttää välineenä monen asian havainnollistamiseen tai tutkimiseen, mutta ei lapsi koe leikkiä sillä tavoin. Leikki on lapsen tapa toimia. Lapsi katsoo maailmaa leikki-lasien kautta. Siksi olisikin äärettömän tärkeää ehtiä olla mukana leikeissä. Etenkin niissä joiden aiheet lähtevät lapsista itsestään. Lapsi voi leikkiä hautajaisia, päiväkotia tai lääkäriä - kokemuksia joiden läpikäymiseen hän tarvitsisi aikuisen apua. Kokeilepa saada suorilla kysymyksillä niin paljon tietoa kokemuksesta kuin leikkiä seuraamalla.

Lasten kanssa leikkimistä voisi puolustaa muistakin näkövinkkeleistä. Leikissä mukana ollessa opetellaan toimimaan yhdessä toisten lasten kanssa. Jaetaan lelut, leikkitila ja toisten huomio. Opetellaan kestämään pettymyksiä ja tuntemaan kaverien huumorintajun rajat. Opetellaan ottamaan kaikki mukaan leikkiin ja arvostamaan erilaisuutta. Näihin asioihin tarvitaan aikuisen apua. Muuten vahvat elävät, ujoista tulee perävaunuja ja joku kokee kiusaamista ja syrjintää jo päiväkodissa! Voi kun aikuisilla olisi aikaa olla mukana leikeissä.

Mitä työntekijät sitten työajallaan tekevät, jos eivät kerran ehdi edes leikkimään. Eivätkä muuten ehdi kyllä juoruamaan tai kahvittelemaan. Varhaiskasvattaja tekee yhteistyötä vanhempien kanssa. Hän juttelee jokaisen vanhemman kanssa jotain lapseen liittyvää ainakin kerran päivässä. Kertoo hassut sattumukset, pahanmielen aiheuttajat, muistuttaa tarvittavista vaatteista ja tulevista tapahtumista, kirjoittaa vanhemmille tapahtumakalenteria, dokumentoi tehtyjä juttuja sähköiseen järjestelmään ja ottaa kuvia juttujensa mausteeksi. Jokaiselle lapselle tehdään varhaiskasvatussuunnitelma vanhemman kanssa keskustellen. Näillä jutteluille varataan aikaa vanhempien työajan ulkopuolelta - ei aivan helppo juttu. 

Kiitos jo aiempien vyön kiristysten varhaiskasvattaja huolehtii myös yleisestä viihtyvyydestä pyyhkimällä pöytiä, lakaisemalla lattioita, vaihtamalla lakanoita, petaamalla sänkyjä, pesemällä pyykkiä ja tiskaamalla astioita. Ei meillä ole täysipäiväistä siivouspalvelua käytössä. Kun lapsi oksentaa lattialle ensimmäisenä hommana ei suinkaan ole lohduttaminen ja selän silittäminen vaikka se olisikin lapselle kaikkein tärkeintä. Varhaiskasvattaja etsii astiaa alle, hätistää kiinnostuneet tutkijat kauemmas, siirtää oksentajan vessaan, riisuu likaiset vaatteet ja vaihtaa puhtaat päälle. Seuraavaksi siivotaan lattia ja vasta sen jälkeen lohdutetaan, silitellään ja soitetaan äidille.

Lasten päiväunien aikaan ehtii hyvässä lykyssä juomaan yhden kupin kahvia, siis viettämään työpäivän ainoan tauon. Yksi aikuisista valvoo aina lasten unta vaikka kaikki nukkuisivat. Ensimmäinen lähtee nukkarista kun satu on luettu, toinen yleensä siinä kohtaa kun kaikki nukkuvat. Tauon pituus riippuu aivan siitä kuinka lapset saadaan rauhoittumaan. Joskus se on hätäinen puoli kuppia toisinaan jopa koko kupillinen. Nukkumaikana aikuiset pitävät koko talon palaverin, oman tiimin palaverin, auttavat toisen tiimin palaverissa, kirjaavat koneella kaiken mahdollisen lapsilukumäärästä ruokailijoihin, tuleviin ja menneisiin tapahtumiin. Suunnittelevat koko ryhmän ja pienryhmän toimintaa, käyvät koulutuksissa, tyhjentävät kuivauskaapin, tuulettavat matot ja ottavat vastaan herääviä lapsia - tai niitä jotka eivät saa päiväkodissa nukkua.

Ruokatauko on tuntematon käsite. Meillä se on esimerkkiruokailu eli aivan täyttä kasvattamista ja läsnäolemista. Jos pienen lapsen vanhempana lämpimät ateriat ovat luksusta, voit kuvitella mitä se on yli 20 lapsen ryhmässä. Me muuten maksamme siitä ruuasta saman verotusarvon kuin muutkin työntekijät . Varsinainen luontaisetu vaikka se on enemmänkin tärkeä esimerkkitapahtuma. Vaikea on kannustaa maistamaan jos ei itse syö tai tuo omalle lautaselleen eri eväät. Joka paikassa esimerkkiruokailuun eivät ole oikeutettuja edes kaikki ryhmän työntekijät. Pienryhmissä ruokailun parhaat puolet voidaan unohtaa siinä kohtaa. 

Lasten leikkiaikana aikuisetkin voisivat leikkiä, mutta iltapäivisin ryhmän aikuisia on paikalla kolmen sijasta enää kaksi. Molemmat eivät voi mennä mukaan pienen porukan leikkiin. Lapsia nimittäin on paikalla tässä kohtaa reilusti toistakymmentä. Vaikka toinen keskittyisi muihin lapsiin aina tulee joku tilanne, jonka vuoksi toisenkin huomio täytyy siirtää koko ryhmään. Tulee puhelu, vanhempi hakemaan lastaan, lapsia menee vessaan - joku tarvitsee toisen aikuisen huomion kokonaan itselleen. Kannattaa siis olla todella iloisesti yllättynyt aina kun näät työntekijän leikkimässä pienen lapsiryhmän kanssa. 

kuva Tiina Salldén Os Paakkinen

Hallitusohjelman julkaisemisen jälkeen on tullut selväksi, ettei suurella yleisöllä oikeasti ole realistista käsitystä varhaiskasvattajien työstä. Edes vanhemmat eivät useinkaan ole tietoisia siitä mitä hoitopäivän aikaansaaminen pitää sisällään. Toki ammattilaisten omaa syytähän se pitkälti on siinä mielessä, että kukaan ei aiemmin ole saanut suutaan auki - asia ei ainakaan ole liikuttanut suurempia massoja. Me olemme nimittäin osallistuneet näihin säästötalkoisiin jo vuosia: kunnat eivät ole palkanneet sijaisia, toimia ei ole täytetty, rahat kiinteistöjen kunnostamiseen, materiaaleihin ja lasten leluihin on viety niin tiukalle kuin voi, lapsiryhmien kokoa on venytetty "tilapäisesti" milloin milläkin syyllä jne. Me olemme kantapään kautta oppineet venymisen hinnan. Me tiedämme, että jos annamme kasvattaa lasten määrää aikuista kohti seitsemästä kahdeksaan, maantapa venyttämisineen tulee olemaan pian yhdeksästä kymmeneen. Älkää siis tulko väittämään että kyse on yhdestä lapsesta tai että me emme aijo osallistua talkoisiin. Meteli nimittäin nousi vasta nyt, kun kyse alkaa olla siitä pysyvätkö lapset enää turvassa. Varhaiskasvatuksen laatu voidaan oikeasti unohtaa jos silmukka vielä kiristyy - kysymys on enää selviämisestä.