Naisen voi viedä Lapista, mutta Lappia ei voi viedä naisesta!

Niin henkinen kuin fyysinenkin kotini on tällä hetkellä Oulun seudulla. Olen asunut täällä kymmenen vuotta ja kotiutunut seudulle hyvin. Juureni ovat kuitenkin pikkuisen pohjoisempana ja aina Lappiin matkatessani huomaan kuinka sielu lepää aivan erikoisella tavalla. Maisemassa on niin paljon enemmän tasoja kuin täällä vanhassa merenpohjassa. Kaikki kaunis korostuu karua taustaa vasten, kun tunturit ja vaarat kehystävät maisemaa taivaasta seuraavana. 

Perheemme vietti juhannuksen vanhassa 1800-luvulla rakennetussa sukupaikassa Kemijärvellä. Miljöö on sanomattoman kaunis ja kertoo tarinaa vanhojen esineiden muodossa. Olen siitä onnekas, että 80-vuotiaat isovanhempani ovat vielä keskuudessamme ja niin hyvässä kunnossa, että jaksavat lähteä kanssamme kesäpaikalle kertomaan tarinoita omilta lapsuusvuosiltaan, evakkoretkistä ja sota-ajasta. Ukkini on loistava tarinankertoja - tapahtumat näkee edessään, kuulee ja jopa haistaa. Lapin sodassa saksalaisten vetäytyessä Suomen rajoilta nämä vanhat talot saivat jäädä rauhaan. Paikalliset olivat nimittäin monessa mielessä eläneet sovussa sotilaiden kanssa useiden vuosien ajan. Mummini kertoi vieneensä pienenä tyttönä loukkaantuneille sotilaille kulleroita sotasairaalaan kylän koululle ja saaneensa palkkioksi karkkia.

 

Keskiyönaurinko on jotain todella lumoavaa. Illalla kuuden aikaan aurinko paistaa vielä korkealla taivaankannella. Puolenyönaikaan se on laskeutunut jo vähän alemmas ja aamuyöllä se piiloutuu hetkeksi kaukaisen vaaran taakse. Oli siinä neljävuotiaalla ihmettelemistä, kun piti mennä nukkumaan vaikka aurinko paistoi vielä korkealla eivätkä vanhemmat antaneet nousta sängystä vaikka aurinko paistoi jo (klo 03.15).

Juhannusperinteisiin kuului tietenkin pihasauna, juhannuskokko ja ruuanvalmistus avotulella. Ihana savunhaju tarttui niin vaatteisiin, hiuksiin kuin possun ribseihinkin. To do-listalla oli ainoastaan ihania mökkihommia: käsin tiskaamista, perunoiden kuorimista, saunavesien kantamista ja halkojen polttelua siellä ja täällä.

 Lapin kesäinen luonto on niin monisäikeinen kasveineen ja eläimineen. Kiitos kylmän alkukesän, talviturkki jäi vielä päälle, mutta eipä tarvinut väistellä sääskiä, paarmoja tai polttiaisiakaan. Vaikka osa minusta jää aina Lappiin, en osaa kuvitella muuttavani sinne pysyvästi asumaan. Kaipaan ihmisiä ja palveluja ympärilleni. Haluan mennä kauppakeskukseen ostoksille työpäivän jälkeen, pulahtaa lauantaiaamuna kylpylän lämpimään veteen ja aloittaa kymmenen uutta harrastusta vuodessa. Pitkien välimatkojen Lapissa se ei ole aivan niin yksinkertaista. Siellä asuvat haluavat lenkkeillä sorateillä, katsella tähtiä ilman valosaasteita ja ajella ruuhkattomasti paikasta toiseen. Tuolla isoäitini lapsuuden kodissa olisi ihana asua, kunhan se olisi muutaman sata kilometriä lähempänä tämän hetkistä kotiani.