Täydellinen tapa koristella pajunoksat!

Olen miettinyt useamman pääsiäisen toimivaa tapaa koristella pajunoksia lasten kanssa. Mitä pienempi lapsi, sitä enemmän aikuinen joutuu panostamaan hommaan ja se näkyy lopputuloksessa: aikuisten koristelemia virvonvarvon -oksia. Viime vuonna 3-vuotias jaksoi sen hetken aikaa valita höyheniä ja kertoa mihin äiti ne kiinnittää. Sen pidemmälle ei mielenkiinto riittänyt sillä teipillä kiinnittäminen ei ottanut onnistuakseen millään rautalangasta puhumattakaan. Siispä äiti askarteli hienoja oksia.

Naamakirjan puolella joku vinkkasi seuraavanlaisesta ohjeesta, joka oli pakko laittaa testiin työpaikan 1-3 -vuotiaiden lasten kanssa ja täytyy sanoa, että toimii kuin höyryjuna! Suorastaan ihastuttavan lumoava projekti, joka kesti tasan yhtä pitkään kuin lapsen mielenkiintokin, mutta tulos oli sykähdyttävän kaunis

Tarvitset:
- Pajun oksia (tai muita risuja jos lajintunnistus on samaaluokkaa allekirjoittaneella)
- Yleisliimaa 
- Silkkipaperisilppua (lapset mielellään hoitavat sen silppuamis-osion)
- Hyöheniä
- Roskapussi tms.keskikokoinen muovipussi

Silppua silkkipaperia pussiin ja heitä joukkoon reilu kourallinen höyheniä. Levitä liimaa pajunoksaan joko suoraa pullosta tai anna lapsen sivellä sitä reilusti oksaan pensselillä.

 

Laita liimainen oksa pussiin koristeiden kanssa ja sulje pussin suu oksan ympärille napakalla otteella. Anna siis lapsen käteen oksa, jonka ympärille pussi on laitettu. Mitä suuremmat oksat, sen isompi pussi kannattaa ottaa. Sitten vain annat lapselle luvan heiluttaa kädessään olevaa pussikeppiä. Tadaa: pussin poistamisen jälkeen teillä on kaunis, koristeltu virvonvarvon -oksa ja ihan muksun itsensä tekemänä. Oksa asetellaan vaikka maljakkoon ja annetaan kuivua kunnolla. Samaa pussia voi käyttää puolenkymmentä kertaa kunhan lisää sinne välillä koristeita. Sen jälkeen pussin voi kääntää ympäri jotta sinne jääneet koristeet saa irti. Niiden annetaan kuivua ja ne voi käyttää uudessa puhtaassa pussissa seuraavalla kierroksella.

Heitäpä kuperkeikka - liikunnallista tekemistä koko perheelle

Perhekuperkeikka on Oulun kaupungin ja yhteistyökumppaneiden järjestämä vapaan liikunnan hetki vanhempien valvonnassa. Keväästä 2008 lapset ja vanhemmat ovat voineet nauttia liikunnan riemusta Ouluhallilla tiistaina aamupäivisin ja sunnuntaina iltapäivisin. Perheen koosta riippumatta huvi maksaa vain 5e/perhe ja on kyllä hintansa arvoinen. Kuperkeikka ei ole siis mikään uusi juttu, mutta niin hauskaa siellä on, että tapahtumasta täytyy kanssaleikkijöitä muistutella. Täytyy myöntää, että valitettavan usein sitä itsekin unohtaa tämän mahdollisuuden olemassa olon. 

Mitä 5 eurolla sitten saa? Lasten rajattoman riemun neljällä eri liikuntasektorilla, jotka on jaoteltu toimintojen mukaan. Halli on jaettu keskeltä kolmeen eri lohkoon väliverhoilla. Kulkusuunnasta vasemmalla on polkupyörien ja potkulautojen ihmemaa. Keskellä voi pelata sählyä, koripalloa, jalkapalloa, häntäpallolla - siis kaikilla mahdollisilla palloilla. Oikealla viihtyvät etenkin pienet lapset, sillä sinne on tuotu pari pomppulinnaa, leikkivarjoja, erilaisia palikoita, palapelejä, hulavanteita, puomeja jne. Hallin takaosassa taas viihtyvät isommat lapset, joille tarjolla on telinevoimisteluvälineistä koottu taitorata kiipeilylle, hypyille, tasapainolle jne. Ainahan voi juosta kilpaa ratoja pitkin vaikka koko huushollin ympäri.

Aivan erityisen jumppareissusta saa ottamalla mukaan hyvät eväät. Juomapulloon vettä tai mehua, rusinoita, välipalakeksejä, hedelmiä ja muuta sellaista. Eväsretki leikkipuistoon sisätiloissa - on kai melkoisen kuvaava kuperkeikan osalta. Kaikkein hauskinta on koota mukaan useampi kaveriperhe ja järjestää liikunnallinen iltapäivä koko porukalle pienellä vaivalla ja rahalla.

Emme ole vielä ehtineet tutustua muihin Oulun alueen kuperkeikkoihin. Oulunsalossa, Kiimingissä ja Ylikiimingissä järjestetään kuperkeikkatapahtuma noin kerran kuukaudessa yhteistyössä MLL:n ja Ylikiimingin Nuijamiesten kanssa. Alla vielä tiivistettynä tietoa tapahtuma-ajoista ja paikoista, jotka on koottu suoraa Oulun kaupungin liikuntapalvelujen sivuilta:

Ouluhallin Kuperkeikka:
Tiistai aamupäivisin klo 9.30-11 10.5 saakka (ei kuitenkaan 8.3, 12.4 ja 26.4)
Sunnuntaisin klo 16.30-18.30 3.4 saakka
Hinta 5e/perhe

Kiimingin Kuperkeikka Ylikylän koulun liikuntasalissa:
Kerran kuukaudessa sunnuntaisin 6.3 ja 3.4 klo 15-17
Hinta 2e/perhe

Yli-Kiimingin Kuperkeikka Harjunkaaren salissa:
Kerran kuukaudessa sunnuntaisin 21.2 ja 20.3 klo 15.30-17.3
Hinta 2e/perhe

Oulunsalon Kuperkeikka Liikuntakeskuksen isossa salissa:
Lauantaina kerran kuukaudessa 20.2, 19.3, 16.4, 14.5 klo 16.30-18.30
Hinta 2e/perhe 
   

Aikaan Sinikellojen - blogin 1vee synttäripäivä

Kutakuinkin näihin aikoihin viime vuonna syntyi Aikaan Sinikellojen -blogi. Tarkoitus oli päästä jakamaan omaa elämää muun maailman kanssa etenkin sisustamisen ja rintamamiestalossa asumisen näkökulmasta do it yourself-projekteja unohtamatta. Tunsin henkilökohtaisesti tarvitsevani facebookia laajemman kanavan kiinnostavien asioiden jakamiseen, sillä yhteen tilapäivitykseen tai kuvaan on vaikea tiivistää ideoiden lukuisia ulottuvuuksia. Kaipasin myös jonkinlaista anonymiteettiä suojaksi itseni ja kritiikin väliin.

Mitä vuodessa on tapahtunut? Onko blogi täyttänyt odotuksensa?

Blogi alkoi vanhojen diy-touhujen esittelyllä. Koneen kovalevy oli pullollaan materiaalia muiden kanssa jaettavaksi ja uusia ideoita syntyi kuin rälliä räntäsateessa. Aika pian leipominen ja ruuanlaitto ilmaantuivat mukaan sisältöön ja siellä ne taitavat pysyä edelleen, sillä ohjeen bloggaaminen on ollut loistava tapa pitää se tallessa itselle seuraavaa käyttökertaa ajatellen. Noita tuuttipullia katsoessa jo melkein toivon, että laskiainen olisi jo täällä. Ohje tässä postauksessa: Tuuttipulla - kokeile eri taikinavaihtoehtoja. 

Suosituin postaus eri hakusanojen perusteella viime vuoden aikana on koskenyt skyr-rahkapurkkien kansista tehtyjä juttuja. Tämä idea on kyllä yksi henkilökohtaisista suosikeitani myös ja aivan itse keksitty: Skyr-rahkapurkkien kansista kaunista. Tein niistä myös viime pääsiäiseksi rairuohopurkkeja ja saman tuotteen lusikoista syntyi asetelmaan hauskoja tipuja. Nämä postaukset löydät blogini 2015 teksteistä maaliskuun kohdalta. Kokeilemisen arvoinen saman kuukauden kohdalta oli myös kukkien värjääminen elintarvikevärillä. Hauska kokeilu varsinkin lasten kanssa.

Kevätpuolella sanainen arkku avautui jo pikkuisen enemmän parin ravintola-arvostelun muodossa. Mikään muu ei nimittäin synnytä kirjoitushaluja niin hyvin kuin huono palvelu. Se että toiminnan mahdollistava asiakas kokee olevansa rasite tai sylkykuppi tuomastaan rahamäärästä huolimatta. 
Kaikkein eniten rummutusta näppäimistöllä on aiheuttanut Vain kaksi kättä -ilmiön mukainen protestointi varhaiskasvatuksen kurjistamista vastaan. Herääminen siihen todellisuuteen ettei kanssaihmisillä ole minkäänlaista käsitystä päiväkotimaailmasta vaikka he uskaltavat tuoda alle kouluikäiset lapsensa sinne tuntikausiksi viitenä päivänä viikossa. Aihe on edelleen tärkeä ja pinnalla, joten tässäpä vielä pikalinkit, mikäli joku kirjoituksistani on mennyt sinulta ohi: Ei lasten tarhaamiselle
Ei lasten tarhaamiselle - osa 2 kuka näistä on sinun lapsesi
Ei lasten tarhaamiselle - osa 3 kaikki pois piilosta
Ei lasten tarhaamiselle - osa 4 sähän vaan leikit
Ei lasten tarhaamiselle - osa 5 miksi potta meni nurin
Ei lasten tarhaamiselle - osa 6 kuka hoitaa minun lastani

Kevään jälkeen tekstiä on syntynyt muistakin aiheista ja alkuperäisestä suunnitelmastani poiketen taidan kuitenkin nauttia mielipidekirjoittamisesta kaikkein eniten. Ruokaohjeet, sisustaminen ja maalaisromantiikanmakuinen fiilistely tuskin tulevat blogista häviämään, mutta itseni ilmaisemista vartenhan minä oikeastaan tämän blogin alunperin perustin. Silloin en vain osannut oikein kohdentaa ilmaisuani siihen polttavimpaan pisteeseen. Toisaalta painokas sana tarvitsee taakseen kirkkaan ajatuksen, jonka syntymiseen ja tarkentumiseen tarvitaan aikaa ja tilaa niin kuin muutenkin luovuuden kanssa. Mielipide vaatii henkilökohtaisen kipinän. Nähtäväksi jää, mitkä asiat jatkossa synnyttävät tarpeen paukuttaa näppäimistöä. 

Ketä varten kirjoitan?

On sanomattakin selvää ettei blogini komeile luetuimpien joukossa tai että sillä olisi mahdollisuus tehdä rahaa. Vakituisista lukijoista minulla ei ole aavistustakaan, mutta luulen niitä kuitenkin olevan. Kommenttiboksi on melkoisen hiljainen - kiitos kommentin jättäneille. Täytynee myöntää, että olen itsekin aika laiska kirjoittamaan palautetta tai vastaamaan kysymyksiin toisten blogeissa. Se ei kuitenkaan tarkoita ettenkö lukisi niitä. Vuorovaikutuksesta on tullut ehkä hivenen yksipuolisempaa tai sitten se on sitä vain täällä. 

Kohdeyleisön määrittelemällä lukijoita olisi asiantuntijoiden mukaan mahdollisuus saada enemmän. En kuitenkaan halua orjuuttaa itseäni lukijoiden tai oman blogini ehdoille, joten pitäydyn ainakin toistaiseksi valitsemassani sillisalaatti-tyylissä. Säännöllinen julkaiseminen pitää lukijat kiinnostuneena, mutta jos ei ole mitään kiinnostavaa sanottavaa tai jaettavaa kannattaa mielestäni olla mieluummin hiljaa kuin postata kuva omasta kengänpohjasta. Puhun silloin kun on asiaa, en silloin kun kysytään. Jakamalla postauksiani sosiaalisessa mediassa omalla nimelläni ja kuvallani olen rikkonut illuusion tunnistamattomuudesta, mutta koetan jatkossa olla sen suhteen niuhompi.

Tämän pitkällisen pohdinnan lopputulos lienee, että istun alas ja nautin palan syntymäpäiväkakkua. Jos se on erityisen hyvää tai pahaa, kerron teille. Muussa tapauksessa kyseinen kokemus ei ole jakamisen arvoinen. 

Hyinen piparkakkulinna

Piparkakkutalon tai tässä tapauksessa linnan valmistuminen meni tänä vuonna todella viime tipalle. Itse linna oli kasassa jo joulukuun alussa, mutta syntymäpäiväjuhlieni valmistelu vei suurimman osan ajasta ja linna jäi nakuna pöydälle odottelemaan. Suurempi syy viivästykseen lienee kuitenkin totaalinen inspiraation puute. Sivulle suunniteltu vuorenrinne jäi ensimmäisissä erissä tekemättä eikä korvaavaa ideaa tullut koskaan mieleen. 4-vuotiasta ei myöskään sivuuteta koristelukarkeloissa samaan tapaan kuin nuorempana, joten yhteisen tekemisen ilo täytyi laittaa lopputuloksen edelle. Ehkä juuri siksi lopputulos on enemmänkin hurmaava kuin loistava - hyvässä mielessä.

Olin täysin unohtanut jokavuotisen piparkakkutalon leipomisen, mutta naamakirja ystävällisesti muistutteli, että viime vuoden marraskuussa linna on ollut jo kattoavaille -vaiheessa. Kysyin muksulta millaisen piparkakkutalon hän tänä vuonna haluaa. Vaatimattomasti Frozen-linna olisi toiveena. Jos ei kuulemma Elsan jääpalatsi onnistu niin sitten Arendelin linna. Tulevat aikataulut mielessä päätin mennä tällä kertaa aivan tunteella ja tehdä paljon teräväkärkisiä muotoja ja tärkeää oli taas saada suuret ikkunat, joista sisäänlaitettavat jouluvalot näkyisivät kauniisti. Jälkikäteen ajatellen tuota ikkunaa olisi voinut olla enemmänkin vaikka melkein koko seinän leveydeltä, mutta toisaalta käytin uusia karkkeja ikkunamateriaalina eikä niiden käyttäytymistä osannut etukäteen oikein ennustaa. 

Suosikki-ikkunamateriaalini ovat perinteisesti olleet Muumitikkarit, jotka paukutetaan lihanuijalla muruiksi ja asetellaan aukkoon ennen piparkakkujen paistamista. Kannattaa muuten jättää tikkari pakkausmuoviinsa ennen toimenpiteen aloittamista ja sotkun estämiseksi sen voi sujauttaa vielä pieneen uudelleensuljettavaan pussiin. Toinen hyvä vinkki on lisätä tikkarimurua lisää haluttuun kohtaan puolessa välissä paistamista. Näin ikkunasta saa tarpeeksi vahvan ja värikylläisen - ennen paistamista laitettu muru sulaa ohuen ohueksi kerrokseksi. Ihan hieno jauhe sulaa toki ikkunaksi vielä hetki uunista ottamisen jälkeenkin. 

Muumitikkareissa ei valitettavasti ole violetteja tai sinisiä värivalikoimaltaan, joten tällä kertaa piti keksiä jotain muuta. Monessa leivontaohjelmassa olen nähnyt käytettävän nallekarkkeja samaan tarkoitukseen, mutta nekään eivät vastaa väreiltään vaatimuksiin. Napsin siis irtokarkkihyllystä mukaani pienen lajitelman kaikkea sinistä ja violettia: viidakoneläinten siniset sarvikuonot ja ässä miksien violetit padat.  Kurkkupastillit eivät ehkä ole paras materiaali makunsa puolesta, mutta sinisyydessään ne olivat kyllä voittamattomia. Saksin irtokarkit sopivan kokoisiksi ja täytin välit kurkkupastillimurskalla. Yhdistelmästä syntynyt kuvio oli suorastaan hykerryttävän hyinen. Neitokainen paukkasi paikalle kaveriksi juuri sopivasti ja piti huolen, että linnaan tuli myös punaisia ja sinisiä ikkunoita. Valot linnaan saadaan tekemällä aukko pohjataikinaan ennen paistoa esimerkiksi juomalasilla. Suunnitelma kannattaa olla sen verran selvillä, että tietää mihin kohtaan ja minkäkokoisen reiän voi tehdä ilman, että se näkyy lopputuloksessa. Pieni valosarja pujotetaan reiästä sisään, kun talo/linna on kasattu mutta ennen koristelua. 

Linna on kasattu sulatetulla sokerilla. Ensimmäisinä vuosina olen tainnut kasata pienen talon pikeerillä, mutta sen kovettuminen kestää niin kauan etten jaksa pidellä palasia koko iltaa kasassa. Pieni palovammakipu ja nopeus ovat valttia tässä hommassa. Lopullinen koristelu tehtiin kahtena iltana: ensin linna ja sitten pihamaa. Nuori taiteilija oli oikein innoissaan ja inspiroituneena etenkin vaahtokarkkien käytöstä. Onneksi koristeita riitti tarpeeksi tuotokseen saakka, sillä hävikki oli katastrofaalinen. Mittakaavaan sopivia hahmoja ei tahtonut löytyä millään, joten niihin oli tyydyttävä mitkä vastaan käveli. Itsekritiikki vie omakehua sata nolla kun kyse on omista diy-projekteista. Se kuuluu kai koillismaalaiseen vaatimattomuuteen: eihän siitä nyt kovin kummonen tullu, tuommonen vaan. Ihan vilpittömästi täytyy kuitenkin olla tyytyväinen lopputulokseen - linnasta tuli hauska - se saa hyvälle tuulelle.

Piparit uudelle tasolle!

Monia asioita tykkään valmistaa alusta saakka itse. Piparkakkutaikina ei kuitenkaan kuulu tähän joukkoon tai sitten en ole vain kohdannut vielä sitä kaikkein parasta ohjetta, joka ohittaisi mukavuudenhaluni. Kaupan taikinoista saa mielestäni aivan kohtuullisia piparkakkuja ja niiden maku on lapsuudesta tuttu. Meidän äiti kun ei ole mikään leipuri ja mummit ovat suosineet enemmänkin vaaleita pipareita, joiden keskelle oli tehty marmeladisilmä. Omien joulukiireiden keskellä piparit valmistuvat kaikkein helpoiten kaupan valmiista taikinoista. Pienen lisäsäväyksen pipareihin saa leipomalla ne marenkihyrriksi.

Alkupeäinen ohje on poimittu vuosi sitten Maku-lehdestä. Pipareista tuli aivan yhtä makeita kuin muistinkin, mutta niiden ennätysnopea hyviäminen keksipurkista tuli kyllä taas yllätyksenä.  

Piparihyrrät marengilla:
 1kg kaupan valmista piparkakkutaikinaa
2 dl valkuaista
1 dl erikoishienoa sokeria

Kauli piparkakkutaikina suorakaiteen muotoiseksi levyksi. 500 gramman taikinasta tulee yksi levy. Valmista ranskalainen marenki eli vatkaa valkuainen ja sokeri vaahdoksi. Levitä se sitten piparilevyn päälle ja kääri levy varovasti rullalle kääretortun tapaan. Nosta rulla leikkuulaudan päällä jääkaappiin jähmettymään noin puoleksi tunniksi. Sain ohjeen marenkiannoksen riittämään kahteen piparirullaan eli 1kg taikinaan. 

Leikkaa rullasta reilun sentin paksuisia kiekkoja ja nosta ne leivinpaperin päälle pellille.Muista jättää reilusti leviämisvaraa! Tasoittele mahdolliset marenkihuiput etteivät ne pääse palamaan uunissa. Paista 175 asteessa noin 18 minuuttia. Anna piparihyrrien jäähtyä kunnolla ennen kuin siirrät niitä pelliltä. Makeutensa ansiosta nämä piparkakut ovat kyllä riittoisaa tarjottavaa kahvipöydässä ja maistuvat etenkin lapsivieraille.  

Ulkoleikkipaikat omilla pihoilla ja lähimetsissä

Ulkoilukelit ovat mitä suurimmassa määrin pukeutumiskysymys. Oikeanlaisilla varusteilla ulkona liikkuminen ja leikkiminen on hauskaa niin lapsen kuin aikuisenkin mielestä. Syksyisinkin voi suunnata leikkipuistoihin, mutta toisaalta, miksi lähteä merta edemmäs kalaan jos meri tulee kalastajien luo. Rapakko- ja vesileikit ovat lasten mielestä kaikkein hauskinta hubaa syksyllä. Kesäleikkien jälkeen aikuiset voivat vinkata hauskoja puuhia ihan omallakin pihalla - huom! läträäminen on sallittu mitä suurimmassa määrin. 

Kurahousut ja kumpparit jalkaan ja rapakkoon. Hyppiminen on ihanaa, kun kunnolla roiskuu. Veteen voi heitellä pieniä kiviä tai kokeilla mitkä tavarat kelluvat sen pinnalla. Aikuisten kädet pois taskuista ja kaveriksi kokeilemaan! Paikoilleen jämähtäneitä lätäköitä voi ohjailla ojaan tai toisaalle tekemällä yhdessä puroja ja antamalla lapioin vauhtia.

Haravointi on hyödytöntä, hauskaa ja tarpeellista - riippuen siitä keneltä kysyy. Meillä sama homma tehdään useaan kertaan, koska kasoihin on mukava sukeltaa ja lehdet pölisevät hauskasti, kun niitä heittelee. Voi kuulostaa vanhemman vinkkelistä työläältä, mutta on se ainakin halvempaa ja harvinaisempaa herkkua suurimmalle osalle kuin HopLopissa käynti. Viime keväänä neitokainen otti vielä viimeiset uintiliikkeet peräkärryssä ennen kuin lehdet sai kuskata pihasta pois.  

RäpäRäpäRällin keittämiseen tarvitaan hiekkaa, kuravettä, lehtiä ja mausteita maun mukaan. Kaikki sotketaan yhteen kattilassa ja tarjoillaan leikkimökin terassilla. Minun lapsuudessani sitä keitettiin saunan vanhassa padassa noitaloitsujen saattelemana. 

Marja-aika taisi sujahtaa ohi jo suuressa osassa maata, mutta nostalgiasyistä on pakko nostaa esille vielä mustikkanauhat, joita lapsena tehtiin pujottelemalla heinään marjoja metsässä. Äiti sai kerätä rauhassa piirakkamarjat, kun muksu istui mättäällä tärkeää tehtäväänsä suorittamassa.

                             
                  

Oulun seudun ulkoleikkipaikat: Liminganlahden luontokeskus ja lintutorni

Liminganlahden luontokeskus ja lintutornin ympäristö ovat parissa vuodessa kokeneet todellisen kasvojen kohotuksen. Lapsiperheen näkökulmasta muutos on ollut mahtava ja paikka palvelee nyt bongaajien lisäksi muutakin retkeilevää kansaa. Nähtävää löytyy niin sisältä kuin ulkoakin, joten reissuun kannattaa varata tarpeeksi aikaa. Liminganlahden luontokeskus sijaitsee Limingassa Lumijoentien varrella ja paikkaan on hyvät opasteet 8-tieltä. Me olemme niin onnekkaita, että voimme saapua paikalle pyöräillen ja vaikka vain iltapalamakkaroita paistamaan.

Luontokeskukseen on rakennettu mielenkiintoinen näyttely lintujen elämään ja Liminganlahteen liittyen. Tietoa tarjotaan moninaisesti havainnollistettuna, joten tylsä katselukierros tämä tuskin on vaikkei lintuihin olisi haksahtanutkaan sen kummemmin. Ravintola Lintusessa voi nauttia kahvit tai lounasta. Torniin kiipeämällä pääset tutustumaan alueeseen lintuperspektiivistä. Lounas ja kahvit ovat olleet oikein maistuvia, mutta yleensä nautimme täällä omia eväitä ulkona nuotiopaikalla. Polttopuita löytyy liiteristä ja niitä voi käyttää keskuksen aukioloaikojen ulkopuolellakin. Samalla tyylillä käytössä ovat myös ulkovessat. Liminganlahdella retkeily ei siis ole sidoksissa kellonaikoihin.

Pihan leikkipaikka vie neitokaisen huomion aina ensimmäisenä. Kaikkein helpointa on siis suunnitella reitti kulkemaan kiipeilytelineen kautta. Iso plussa siitä, että telineet sopivat ympäristöön ja miljööseen eivätkä pomppaa silmille sateenkaaren väreissä. Kiipeilytelineessä on nähty vaivaa myös eri vaikeusasteisille riekkumisosille.

Luonnon omassa huvipuistossa on todella kaunista näin syksyllä. Lintujen lentoa ei tällä kertaa nähty, mutta puolenkymmentä sinisorsaa uiskenteli kaislojen ja kasvillisuuden takana aivan polun vieressä. Matka lintutornille sujuu pienemmiltäkin, sillä se on reilut puoli kilometriä ja tornin juurelle pääsee vaikka lastenvaunuillakin ja nähtävää riittää niin luonnosta itsestään kuin sinne tuoduista puisista taideteoksistakin. 

v

 

 Matkan varrella on toinen nuotiopaikka ja parikin istumapaikkaa bongailua, fiilistelyä tai levähtämistä varten. Neitokaisen lempipuuhaa on tasapainotella polun reunaa pitkin, mutta sovitaanko että se on vain pienten tyttöjen ja poikien hommaa. Eivät varmaan tykkäisi jos yllyttäisin kävijöitä keikkumaan reunoilla tai kiipeilemään kaiteilla. Lintutornissa maisemia voi tutkailla korkealta tornista tai sen alapuolella olevasta huoneesta. Kuvaamisesta ja bongaamisesta kiinnostuneet voivat linnoittautua piilokojuihin. Aika hauskaa on myös seurata opastauluista vesirajan siirtymistä vuosisatojen kuluessa. Rantaviivan paikasta kertova ensimmäinen opastaulu on itseasiassa Luontokeskukselle tulevan tien varressa. Luontopolulla voi tähystää paljon vesi on karannut vaikka Suomen itsenäisyyden aikana.