Oulun seudun ulkoleikkipaikat: Liminganlahden luontokeskus ja lintutorni

Liminganlahden luontokeskus ja lintutornin ympäristö ovat parissa vuodessa kokeneet todellisen kasvojen kohotuksen. Lapsiperheen näkökulmasta muutos on ollut mahtava ja paikka palvelee nyt bongaajien lisäksi muutakin retkeilevää kansaa. Nähtävää löytyy niin sisältä kuin ulkoakin, joten reissuun kannattaa varata tarpeeksi aikaa. Liminganlahden luontokeskus sijaitsee Limingassa Lumijoentien varrella ja paikkaan on hyvät opasteet 8-tieltä. Me olemme niin onnekkaita, että voimme saapua paikalle pyöräillen ja vaikka vain iltapalamakkaroita paistamaan.

Luontokeskukseen on rakennettu mielenkiintoinen näyttely lintujen elämään ja Liminganlahteen liittyen. Tietoa tarjotaan moninaisesti havainnollistettuna, joten tylsä katselukierros tämä tuskin on vaikkei lintuihin olisi haksahtanutkaan sen kummemmin. Ravintola Lintusessa voi nauttia kahvit tai lounasta. Torniin kiipeämällä pääset tutustumaan alueeseen lintuperspektiivistä. Lounas ja kahvit ovat olleet oikein maistuvia, mutta yleensä nautimme täällä omia eväitä ulkona nuotiopaikalla. Polttopuita löytyy liiteristä ja niitä voi käyttää keskuksen aukioloaikojen ulkopuolellakin. Samalla tyylillä käytössä ovat myös ulkovessat. Liminganlahdella retkeily ei siis ole sidoksissa kellonaikoihin.

Pihan leikkipaikka vie neitokaisen huomion aina ensimmäisenä. Kaikkein helpointa on siis suunnitella reitti kulkemaan kiipeilytelineen kautta. Iso plussa siitä, että telineet sopivat ympäristöön ja miljööseen eivätkä pomppaa silmille sateenkaaren väreissä. Kiipeilytelineessä on nähty vaivaa myös eri vaikeusasteisille riekkumisosille.

Luonnon omassa huvipuistossa on todella kaunista näin syksyllä. Lintujen lentoa ei tällä kertaa nähty, mutta puolenkymmentä sinisorsaa uiskenteli kaislojen ja kasvillisuuden takana aivan polun vieressä. Matka lintutornille sujuu pienemmiltäkin, sillä se on reilut puoli kilometriä ja tornin juurelle pääsee vaikka lastenvaunuillakin ja nähtävää riittää niin luonnosta itsestään kuin sinne tuoduista puisista taideteoksistakin. 

v

 

 Matkan varrella on toinen nuotiopaikka ja parikin istumapaikkaa bongailua, fiilistelyä tai levähtämistä varten. Neitokaisen lempipuuhaa on tasapainotella polun reunaa pitkin, mutta sovitaanko että se on vain pienten tyttöjen ja poikien hommaa. Eivät varmaan tykkäisi jos yllyttäisin kävijöitä keikkumaan reunoilla tai kiipeilemään kaiteilla. Lintutornissa maisemia voi tutkailla korkealta tornista tai sen alapuolella olevasta huoneesta. Kuvaamisesta ja bongaamisesta kiinnostuneet voivat linnoittautua piilokojuihin. Aika hauskaa on myös seurata opastauluista vesirajan siirtymistä vuosisatojen kuluessa. Rantaviivan paikasta kertova ensimmäinen opastaulu on itseasiassa Luontokeskukselle tulevan tien varressa. Luontopolulla voi tähystää paljon vesi on karannut vaikka Suomen itsenäisyyden aikana.

Oulun seudun ulkoleikkipaikat - Vihiluoto Kempele

Neitokainen rakastaa leikkipuistoja - etenkin kiipeilytelineitä. Pelkän puiston takia ei viitsi ajella ympäri maita ja mantuja, mutta joskus aika on otollinen täsmäiskulle. Muistelin nähneeni Vihiluodon Torpan läheisyydessä joskus leikkipuiston. Silloin emme kuitenkaan olleet lapsen kanssa liikkeellä tai muutenkaan juuri leikkipuistoihin suuntautuneita. Päätimme hypätä pummikyydille miekkosen mennessä säbätreeneihin Oulunsaloon ja suunnata siksi aikaa Vihiluotoon viettämään sunnuntaipäivää leikkimisen merkeissä. 

Vihiluodon leikkipuisto sijaitsee Vihiluoto-nimisen tien varressa Torpankujaa vastapäätä kuvan kauniilla merenranta-alueella Kempeleessä. Puisto vaikutti kohtalaisen uudelta ainakin välineistönsä perusteella. Toki lähes koko asuinalue on noussut sijoilleen viimeisen kymmenen vuoden aikana eikä leikkipuisto ole varmaankaan aivan kärkihanke ollut. Neitokaisen ehdoton suosikki oli yllättäen kiipeilyteline/liukumäki, jossa äidin avustuksella kokeiltiin jo pikkuisen isompien lasten temppuja. Perinteisten keinujen ja vieterikiikkujen lisäksi puistossa oli hauska kolmen istuttava vieterikeinu ja laiva, jonka kyydissä voi päästä hurjiin seikkailuihin. Vaikka leikkipuisto ei ollut aidattu, se sijaitsi tarpeeksi kaukana tiestä ollakseen turvallinen useamman lapsen kanssa liikkuessa.

Samalla retkellä kävimme kävelyllä Torpan rannassa merta ihailemassa. Täytyy myöntää, että Lapin järvimaisemissa kasvaneena alan kymmenen vuoden jälkeen nähdä merimaiseman kauneuden. Sen loppumattoman sinisyyden ja kaukaiset rannat, jotka saivat aiemmin näkymän vaikuttamaan liian suurelta. Jollain tavalla tehtaiden piiput ja satama-aluekin kuuluvat maisemaan merkkinä läheisestä kaupungista. Nuoruuden huuman ja vauhdin hidastuessa on enemmän aikaa jäädä katselemaan ympäröivää maailmaa. Kuinka paljon sinisen eri sävyjä mahtuu merimaisemaan tai montako erilaista vihreää metsästä löytyy.

Nuo Pietaryrtit oli pakko kuvata nostalgiasyistä. Arvatkaapa mitä ne ovat olleet lapsuuteni leikeissä? Pieniä kultaisia kolikoita tietenkin. Sittemmin olen kuullut, että suurina määrinä syötynä kasvi voi olla kuolettavastikin myrkyllinen, joten neitokaiselle ei passaa antaa luovia virikkeitä tämän asian suhteen - terveisin ylivarovainen äiti.

Vihiluodon kyläyhdistyksessä taitaa olla aktiivista porukkaa, sillä ranta-alueella oli yhdistyksen pystyttämä grillikota, frisbeegolf-rata, rantalentiskenttä ja skeittiramppi. Virkistysalue on tarkoitettu vapaaseen käyttöön, joka tulisi tapahtua kyllä mielestäni jälkiä jättämättä ja muita häiritsemättä. Edellisen illan Venetsialaisista oli valitettavasti jäänyt lukuisia merkkejä, jotka eivät kuulu luontoon. 

On aika pysäyttävää huomata muutos, joka Vihiluodon alueessa on tapahtunut 15 vuoden aikana. Olimme ystävieni kanssa Polar electrolla kesätöissä tuolloin ja asuimme lähistöllä. Vihiluodon alue oli pitkälti metsäistä mökkialuetta muutamine omakotitaloineen ja pienine lomapaikkoineen siellä täällä. Rannan ja Lentokentäntien välinen alue oli suurelta osin metsää ja peltoa. Vihiluoto-tietä kävellessä olo oli melkein kuin satumetsässä, kun auringonvalosta vain osa siivilöityi vihreiden oksien läpi ja merelle oli melkein esteetön näkymä. Muutos ei ole pahasta - ihmiset haluavat rakentaa kotinsa kauniille paikalle. Alue on erilainen, sen viihtyisyys on muuttunut parissa vuosikymmenessä toisenlaiseksi. Edelleen jäljellä on luonnon kauneus ja siitä nauttiminen on tuotu yhä useampien ulottuville. Erityisen isona plussana voidaan pitää Luontopolun ylläpitämistä. Sinne vain kaikki nauttimaan merimaisemista.

Romantiikkaa Lemmenpolulla

Tai no romantiikkaa ja romantiikkaa. Mietimme aamulla jotain kivaa tekemistä koko perheelle.Suhteellisen kauniiden ilmojen houkuttelemana oli pakko päästä ulos. Sade, viima ja räntä saapuvat ennen kuin huomaankaan eikä luonnosta voi nauttia enää samaan tapaan. Pikainen googletus osoitti, että Oulun seudulla on paljon mielenkiintoisia ulkoilu- ja ulkoleikkipaikkoja. Eräs entinen työkaverini kertoi keväällä käyneensä Lemmenpolulla Muhoksella. Hauskan nimensä ansiosta se valikoitui meidän retkikohteeksemme. 

Vaikka moni bloggari oli polkua tallannut jo aiemmin ja Kalevakin pari kuvareportaasia tehnyt, minun oli hankala hahmottaa mistä polku alkaa ja minne se päättyy. Oulujoen varressa oli nimittäin merkittyjä polkuja enemmänkin ja opasteissa polut oli nimetty määränpään mukaan. Tässä siis vielä ratakiskosta väännettynä: Lemmenpolku alkaa Muhoksella Montan kylässä Montan leirintäalueelta. Juu siis aivan leirintäalueen pihaan ajetaan ja polku alkaa sieltä sitten mökin 14 ja 15 välistä. Se on noin parin kilometrin mittainen ja päättyy Leppiniemeen, jossa asti emme kuitenkaan vaeltamalla käyneet. Seuraavassa kolmessa kuvassa on Montan voimalaitos ja havainnollistettu veden huimaa korkeuseroa voimalaitoksen molemmin puolin:

Leirintäalueen päässä opastaulussa kerrotaan reitin olevan haastava kulkuinen, joka johtui lähinnä kapeista poluista ja runsaista juurakoista niiden päällä. Reitti sisältää myös korkeuseroja, mutta niitä helpottamaan on rakennettu portaita. Meidän 4-vuotias ei ole mikään maailman innokkain kävelijä ja sateisen yön takia laitoimme kumpparit jalkaa. Matkanteko oli verkkaista, mutta minnepä sitä satumetsässä olisi kiirettä. Aivan loppuun saakka emme kävelleet, jotta pienin retkeilijäkin jaksoi taivaltaa takaisin autolle.

Maisemat olivat kerrassaan huikaisevat ja sää mitä mainioin. Oli oikein rentouttavaa ja eheyttävää katsella virran poukkoilua uomassa ja seurata valon siivilöitymistä puiden oksien läpi. Pieni tuulenvire viilensi mukavasti ja piti ötökät poissa kimpusta. Noin puolessa välissä reittiä on levähdyspaikka, johon on rakennettu pieni nuotiopaikka aivan veden partaalle. Meillä ei ollut halkoja mukana, mutta maahan pudonneista oksista ja jonkun jättämistä ja edellisen päivän kastelemista parista halosta tuo oma eräjormani sai meille makkaranpaistotulet aikaiseksi. Täytynee tässä kohtaa tunnustaa vielä, että tämä toimelias rouva oli ikäänkuin unohtanut puukon kokonaan kotiin - hups!

Kuvan kumpparit olen muuten hankkinut tänä kesänä Tokmannilta, kun pari tuntia ennen Qstockin alkua taivaalta tuli vettä kaatamalla. Noissa sitten saapastelin perjantain eikä satanut tippaakaan. Toimivat oikein hyvin tällaisella pienellä retkellä. Pidemmällä vaelluksella varmaan hiostaisivat melko häiritsevästi. Kauniit ja ihanaiset kengät:

Kannattaa ehdottomasti käyttää syksyn kauniit päivät retkeilyyn ja ulkoiluun. Lähiseuduilta löytyy mahtavia paikkoja eikä välttämättä tarvitse mennä Lappiin saakka luonnosta nauttiakseen. Kannattaa kuitenkin muistaa tähän aikaan vuodesta pukeutua värikkäisiin vaatteisiin ettei vahingossa joudu jahtimiesten tähtäimeen. Vaellusreittien varressa tuskin metsästävät mutta vain pikkuisen syrjemmässä niistä. 

Luonnon oman huvipuiston lisäksi Montan leirintäalueella oli kiva pieni leikkikenttä, johon meidän neitokainen kävi kuluttamassa viimeiset energiansa - vauhdista päätellen olisimme voineet reippailla koko reitin loppuun saakka.