Praha oli todellakin kaikkea sitä, mitä matkaoppaat ja sivustot lupasivat - kompakti paketti lukuisilla nähtävyyksillä. Viiden päivän minilomalla kulutimme tennarien pohjia oikein urakalla kaikkea ympärillämme ihmetellen. Voin allekirjoittaa aivan täysin lausahduksen: Prahaan on pakko päästä uudelleen. Tässäpä ensimmäisenä palana tarinaa majapaikastamme!
Loman suunnittelu on työlästä: hyvällä tavalla. Kaikkein kriittisimmältä tuntui valita majoitus oikeasta paikasta. Miten olla tarpeeksi lähellä nähtävyyksiä, mutta kaukana turistialueiden kiskurihinnoista? Entä jos sattuukin valitsemaan majapaikan, jonka nurkilla ei pimeän tullen uskalla enää liikkua? Kaikkein turvallisinta olisi kai maksaa itsensä kipeäksi ytimen keskitasoisista hotelleista. Me pelasimme pikkuisen riskillä emmekä harkinneet hotellia varteenotettavaksi vaihtoehdoksi kovinkaan pitkään. Kaveriporukalla huoneisto kuulosti kokeilemisen arvoiselta ja sen paras puoli olikin mahdollisuus yhteisen ajan viettämiseen koko seurueen kesken. Kaikilla oli kuitenkin omaa rauhaa, sillä pariskunnat nukkuivat eri huoneissa.
Kaupunkia tuntemattoman täytyy antaa hieman myöten kontrollin halustaan vaikka onkin vaikea kuvitella paikkaa, joka on vain teiden nimiä kartassa. Hostellit olivat kohdaltamme nou nou -osiossa, sillä minkäänlaista ötökkäriskiä emme voineet ottaa. Neitokainen matkaseurueessamme uhkasi lopettaa ulkomaanmatkailun kokonaan, jos törmää yhteenkään hiirtä pienempään loman aikana.Booking.com ja air bnb tuli selattua melkoisen monta kertaa läpi ennen kuin uskallettiin tehdä varaus. Residence Vocelova vaikutti oikein siistiltä ja modernilta majapaikalta yleiseen tasoon nähden. Paikan omien nettisivujen kautta varaamalla majoituksen sai edullisempaan hintaan ja meidän majoitusvuorokausilla lentokenttäkuljetuksen sai samalla rahalla. Yöpyminen torstaista maanantaihin maksoi loka-marraskuun vaihteessa noin 85e/naama. Tässä vielä linkki nettisivuille.
Jännitystä elämään saatiin heti lentokentällä, kun yhden suuren auton sijaan meitä tultiin hakemaan kahdella henkilöautolla, joista toinen oli ajaa ylitsemme suojatiellä. Paikallinen liikennekulttuuri tuli myös selväksi ensimmäisen vartin aikana, sillä nopeusrajoitukset tuntuivat olevan aivan yhtä ohjeellisia kuin eu:n tupakkalain noudattaminen. Kiitäessämme lähiöiden läpi, en voinut olla panematta merkille eri aluiden eroja: tiukasti aidattuja luksuskivitaloja vs. neuvostoaikaisia betonipunkkereita. Prahan ydinkaupungin valot tuntuivat yllättävän lämpiviltä ja kutsuvilta pimeän illan keskellä. Kuski ei puhunut matkan aikana sanaakaan, mutta se voi toki johtua siitäkin ettei hän saanut suunvuoroa.
Majapaikka osoittautui kerrostaloksi, jonka katutasossa oli paikan toimisto. Ulko-ovi toimi kulkulätkällä ja aula oli sisustettu todella silmää miellyttävästi. Pyhäinpäivän kunniaksi kurpitsat tervehtivät meitä. Huoneistoa varatessa majapaikkaan annettiin luottokortin tiedot, mutta valitsimme pari kymppiä kalliimman vaihtoehdon, jossa maksun sai suorittaa vasta paikan päällä. Valuutaksi kelpasi melkein mikä vain tai kortilla maksaminen. Oli mukavaa ettei yhden tarvinnut kantaa vastuuta koko porukan rahoista vaan jokainen maksoi omasta puolestaan.
Talossa oli hissi, mutta se vei aina puoleen kerrokseen eli tavaroita joutui kantamaan yhden porraspätkän verran ylös tai alas. Avaimia saimme kaksi ja se olikin aivan toimiva ratkaisu tällä porukalla, sillä tarkoitus olikin liikkua pääasiassa porukalla. Kovin paljon julkaisukelpoisia kuvia emme huoneistosta ottaneet, koska se oli aivan puljun nettisivujen mukainen: siisti ja viihtyisä. Ainoa iso miinus oli ettei cleaning lady ollut sijannut olohuoneeseen parivuodetta sohvasta niin kuin olimme etukäteen sopineet. Toisaalta ihan hyvä niin, sillä ahdinko keinot keksii. Makuuhuoneissa oli parisänkyjen lisäksi yksittäiset 80cm-leveät sängyt, jotka mööbleerasimme olohuoneeseen sohvan viereen. Sängyt olivat takuulla sohvaa mukavammat ja näin oleskelutilaan jäi istumatilaa yhteiselle hengailulle. Kiitoksia vain älykkäästä oivalluksesta A!
Huoneiston varustelut on parhaiten luettavissa paikan nettisivuilta, mutta pikaisesti koottuna voisin sanoa, että varustetaso oli varmasti parempi kuin monissa keskihintaisissa hotelleissa vaikka aamiainen ei kuulunutkaan hintaan. Keittiön ainoa miinus oli kahvinkeittimen puuttuminen, mutta muutoin siellä oli hyvin astioita kuudelle, mikro, pieni jääkaappi ja vedenkeitin. Kylppärissä oli tarjolla shampoota ja saippuaa matkakokoisissa purkeissa ja myös hiustenkuivain kuului varusteisiin pyyhkeitä ja liinavaatteita unohtamatta. Aamupalan puuttuminenkin oli helppo korjata asioimalla läheisessä kaupassa. Jokainen sai syödä juuri sitä mikä aamuisin maistui. Cleaning lady kävi tarvittaessa vaikka päivittäin vaihtamassa pyyhkeet ja sijaamassa sängyt. Kierrätys oli näennäisesti otettu huomioon, sillä huoneistossa oli lajitteluroskis paperille, muoville ja muulle jätteelle. Siivooja näytti kuitenkin tyhjentävän kaikki samaan säkkiin.
Vocelova sijaitsee samannimisellä kadulla Vinohradyn ja Nove meston yhtymäkohdassa. Lähin kauppa on oikein edullinen Tesco viereisessä kadunkulmassa. Suurena plussana voidaan pitää myös seuraavasta kadunvarresta löytyvää Starbucksia. Caramel macchiaton voimin aamu alkoi oikein mukavasti. Jos maitokahvi kelpaa, sitä oli saatavilla ilmaiseksi joka aamu Residencen aulasta. Kansallismuseolle ja Vaclavske namestin ostoskadulle pääsi kävelemällä muutaman satametriä tai huristelemalla metrolla yhden pysäkinvälin. I.P.Pavlovan metroasema ja lähin ratikkapysäkki sijaitsivat aivan starbucksin vieressä eli koko Prahan keskusta oli aivan kivenheiton päässä..
Kolmenkympin kriisi - paha sellainen - on vaivannut minua kuluneen vuoden aikana. Jarrupolkimen murjomisesta huolimatta tämä päivä koitti ja kakkonen muuttui kolmoseksi ikävuosia laskettaessa. Vesi virtaa ja aikaa kuluu, mikä siitä tekee tänä vuonna ahdistavampaa kuin muina syntymäpäivinä?
Ohi ajanut nuoruus. Sen peräänkö nyt sitten huudetaan? Pieni vilkaisu valokuvakansioihin ja muistin syövereihin kertoo ettei allekirjoittanut ainakaan ole heittänyt sitä elämänvaihetta hukkaan. Monessa liemessä keitettynä jokapaikan höylänä ehtii kokea kaikenlaista niin ihmissuhde kuin elämysrintamallakin. Vaikka kaikki tarinat eivät kestä päivänvaloa tai ainakaan jälkipolvien korvia, täytyy sanoa että hyvät ystävät ovat aina pitäneet toisistaan huolta eikä laittomuuksiin asti ole tarvinnut mennä jännitystä saadakseen. Ihanaa jäätelöä Italiassa, nilkan murtaminen Venäjällä, keskiyö Köpiksen rautatieasemalla, musiikkia muissa Pohjoismaissa - otteita muistojen matkapäiväkirjoista.
Sweet sixteen sitä vakaasti uskoi, että haaveilun ja unelmoinnin voi lopettaa viimeistään tällä pysäkillä. Viimeistään kolmekymppisenä täytyy olla rikas, rakas ja onnellinen. Sen jälkeen edessä on pelkkää harmaata arkea ja kohtalo siinä samassa sinetöitynä. Johtuuko kriisi siitä, että tässä kohtaa joutuu katsomaan taaksepäin ja arvioimaan onnistumistaan elämässä. Sainko kaiken sen, mitä tuolloin halusin ja onko kaikki toivo todella menetetty jos niin ei ole? Minusta ei tullut maailmankuulua levylaulajaa enkä asu Kalifornian auringon alla kartanossa kera uima-altaan ja avoauton. En ole suurperheellinen enkä saa kaikkea mitä haluan. Ei hyvältä näytä tämä jaksoarviointi.
Sen sijaan minulla on elämässäni paljon asioita, joita en tajunnut olla vailla rippikouluikäisenä. Olen rakas ja tärkeä monelle ihmiselle - kaikkein ihaninta on että he myös kertovat sen minulle. Ystäväpiiri on pienentynyt ja muuttunut vuosien saatossa, kun elämä on kuljettanut meitä eri suuntiin. Laatu korvaa määrän niin sosiaalisen piirin suuruudessa kuin yhdessä jaetuissa hetkissäkin. Nämä ihmiset ovat tuoneet minussa esiin muumimammamaiset piirteet: huoltamisen ja huolehtimisen. Kaikkein vähiten tästä tuskin voi syyttää omaa ihanaa lasta, jonka helliminen ja kasvattaminen ovat tällä hetkellä elämän kärkipäässä. Onnellisuuden pääraaka-aine ei enää olekaan minä vaan me.
Henkilökohtaisen kipuilun kärkipäässä komeilee ammatti-identiteetti, jonka suuntaa on ollut viime aikoina hankala päättää. Työ lastentarhanopettajana tarjoaa haasteita ja nopeasti kuluvia työpäiviä. Työkaverit ja lapset ovat ihania, mutta kiire ja ylimitoitetut odotukset kaatavat alleen eikä lopputulos yllä maaliin saakka. Kuka näitä odotuksia lataa - varmaankin minä itse. Työstä on hankala saada tarvittavaa tyydytystä jos päivät menevät tulipaloja sammutellessa. Voin muuttaa omaa asennoitumistani eli hyväksyä käytettävissä olevat resurssit tai vaihtaa alaa. Aika näyttää viekö kipu muutokseen vai onko halu ammatin vaihtamiseen vain osa kolmenkympin kriisiä.
Bileilloille ja vapaalle liikkuvuudelle olen heittänyt hyvästit jo täyttäessäni sen kuuluisat 25-vuotta. Pikkutopit ja korkkarit on vaihdettu esiliinaan ja villasukkiin. Jännittävää että tarkemmin ajateltuna "vanhuus" tekeekin tässä hetkessä onnelliseksi. Minusta on ihanaa häärätä oman (pankin) talon keittiössä ja kokeilla leipomisen ja kokkailun saloja, kutoa mattoja sekä haaveilla kasvimaasta. Elämän eri suuntia tutkaillessa ainakin aviomiehen valinta on osunut kohdilleen. Arjen välittämisestä kertoo vaikkapa viime maanantai, kun miekkonen kävi aamuyöllä töihin lähtiessään kuiskaamassa: "minä voin mennä tuolla Jetalla töihin vaikka se ei kunnolla toimikkaan". Kuinka ihanaa olikaan mennä töihin ja hoitoon autolla, kun oli illalla tehnyt sotasuunnitelman matkarattaiden varalle.
Loppujen lopuksi tärkeintä ei taidakaan olla se, mitä kaikkea voi vielä tässä elämässä tehdä,
vaan se keiden kanssa ne voi jakaa.
Vedän helposti herneen nenään saadessani huonoa palvelua liikkeissä, ravintoloissa, jopa lapseni päiväkodilla. Olen vaativa asiakas enkä häpeä myöntää sitä. Kulutan rahaa eli kannatan jonkun toisen yrityistoimintaa ja odotan saavani asiallista ja hyvää kohtelua. Tervehtiminen, silmiin katsominen ja hyvän päivänjatkon toivottaminen ovat minimivaatimus, joka pätee jokaiseen palveluammattiin. Huono kello kuuluu kauas ja menetettyä mainetta on hankala saada takaisin. Kaikkein ikävintä on, jos palkkalistoilla oleva työntekijä saa käytöksellään pilattua yrittäjän maineen. Kannattaa siis ottaa asiakaspalaute tosissaan ja miettiä oman palvelunsa laatua kriittisesti.
Asiakas ei ole aina oikeassa, mutta ratkaisevinta onkin se, miten omat sanansa asettelee tilanteessa, jossa ei voi olla mieliksi. Malliesimerkki asiakkaan aamun pilaamisesta sattui kohdalleni tänä aamuna ja sai todellakin ärsytyspisteeni nousemaan. Asioin Limingan Halpa-Hallissa usein ja kannan sinne kohtalaisen paljon roposiani verrattuna muihin vastaaviin liikkeisiin. Olen ennenkin kiinnittänyt huomiota siihen ettei hymyileminen kuulu tavaramerkkiin, mutta olen ajatellut sen johtuvan pitkälti ruuhkaisista asiointiajoistani ja sivuuttanut tämän puutteen. Tänään suuntasin askeleeni kyseiseen liikkeeseen eläkeläisten kanssa samoihin aikoihin eikä asiakkaita ollut liikkeessä vielä nimeksikään. Tympääntyneen oloinen kassatyttö istui jakkarallaan ja rahasti ostokseni. Maksoin ja huomasin vasta sen jälkeen, että tarvitsisin viisikymppisestäni pienempää rahaa. Toiseen liikkeeseen oli vielä lähdettävä sillä kassajakkaralla istunut neiti totesi minulle ettei hän viitsi alkaa rahaa vaihtelemaan.
Onpa hyvä, että se oli vain viitsimisestä kiinni, kun koko kaupassa ei samalla hetkellä näkynyt muita asiakkaita. Kiitos hänen viitsimisensä taidan kannattaa naapurikuntien marketteja jatkossa, sillä minä kyllä viitsin ajella pikkuisen kauemmaskin. Palkokasvi juuttui hengitysteihin ehkä turhankin pienestä, mutta annan pienen vinkin, jonka avulla jonkun toisen aamu voi jatkua iloisemmissa merkeissä:
"Pahoittelen, mutta emme voi vaihtaa rahaa täällä". Kuulostaa hirmuisen paljon paremmalta asiakaspalvelulta kuin viitsimättömyys!
Praha kutsuu kuuden hengen reissuremmiämme aivan lähiaikoina. Matkaa on nyt fiilistelty parin kuukauden ajan blogeista, sivustoilta ja matkaoppaista. Kaupunkilomalla olen ollut ennenkin, mutta tällä kertaa etukäteisvalmistelut on viety kyllä aivan uudelle tasolle. Pidennetty viikonloppu to-ma on kuitenkin niin lyhyt aika etten halua lähteä matkaan ilman suunnitelmia ja harhailla kiinnostavia paikkoja etsien. Tehokkuus ennen kaikkea - eikö niin?
Lukemani perusteella tsekkiläisillä vaikuttaa olevan melkoisen hyvä ja musta huumorintaju. Siitä kertonee ihmisen luilla ja kalloilla sisustettu kirkko ja suhtautuminen vaikkapa EU:n tupakkointipolitiikkaan: ruokaravintoloiden nettisivuilla mainitaan erikseen, jos paikasta löytyy savuton alue. Ainakin Mondon matkaoppaasta saamani käsityksen mukaan maan kansalaiset noudattavat näennäisesti erinäisiä direktiivejä ja valtaapitävien mielenoikkuja, mutta selän ja suljettujen ovien takana tekevät juuri niin kuin itse parhaaksi näkevät. Olisikohan meillä jotain opittavaa heiltä?
Olen vannoutunut pakettimatkojen kannattaja, mutta joukossa rohkeus tiivistyy - vai miten se meni - ja lukuisien vaihtoehtojen vertailun jälkeen huoneiston vuokraaminen tällaiselle porukalle tuli melkoisen paljon halvemmaksi kuin hotellihuoneiden ottaminen. Tarina ei tosin vielä tässä vaiheessa kerro, kannattiko tällainen ratkaisu sitten siinä pidemmässä juoksussa. Booking.comin kautta löytyi kasapäin eritasoisia majapaikkoja, mutta googlettamalla paikan vuokraajan omat nettisivut säästimme taas pikkuisen pennin, sillä hän vuokrasi suoraa huoneistoaan paremmilla tarjouksilla ja hinnalla.
Käypää valuuttaa on vaihdettu jonkin verran ja karttaan piirretty tärkeimpiä käyntikohteita. Kidutusmuseo vaikuttaa piristävältä käyntikohteelta, samoin Pyhän Vituksen katedraali aivan nimensä perusteella, astronomisesta kellosta voisi käydä katsomassa kuinka viikatemies niittää tunnin meidän elämästä ja Kutna Horan luukirkkokin houkuttelisi. Aivan oma lukunsa ovat tietenkin ostospaikat ja miesväkeä varmaankin janottaa jo tämän listan lukeminenkin.
Suuret suunnitelmat on siis tehty. Katsotaan sitten mitkä niistä toteutuivat ja kuinka romanttinen kaupunki Praha on näin loka-marraskuun vaihteessa. Vaaleanpunaisin aurinkolasein varustautuneina lähdemme kolisuttamaan kolpakoita kymmenvuotisen yhteisen taipaleemme kunniaksi.
Sisustusrintamalla ei ole tapahtunut mitään pitkiin aikoihin. Tämä syksy on ollut pullollaan sosiaalisia tapahtumia: matkoja, juhlia ja ystäviä. Kotona on käyty vain hetki rauhoittumassa ennen seuraavaa etappia - ja hyvä niin. On nimittäin ollut todella voimaannuttavaa jutella kunnolla hyvien ystävien kanssa, muistella menneitä, suunnitella tulevaa ja nauraa yhdessä. Kalenteri on täytetty jo pitkälle loppuvuoteen, mutta tässä kohtaa oli pakko tulla esittelemään teille aivan ihastuttava idea kynttiläasetelman toteuttamisesta. Kävimme iltateellä parhaiden ystävieni äidin luona ja hän oli väkertänyt vastaavan omalle keittiönpöydälleen. Täytyy sanoa, että aivan kunnioitusta henkäilen olen pienen ikäni seurannut hänen diy-projektejaan - tässä asiassa olemme ehdottomasti samalla aaltopituudella.
Asetelmaan tarvitaan pari erikokoista ja -muotoista raastinrautaa, metallinen piirakkavuoka, tuikkuja ja tietenkin palamaton alusta. Löysin Oulun Paljekirppikseltä tällaisen parmesanraastimen hintaan 2,50e. Tuo puinen kahva oli ruma, joten ruuvasin sen irti tuolta sisäpuolelta ja avot: täydellinen.
Palamatonta alustaa jouduin miettimään kaikkein pisimpään, sillä mikä tahansa ei siihen passaa. Onneksi meillä on remontin jäljiltä paljon kaikkea kivaa, kuten tässä käytetty musta kaakelilaatta. En voisi kuvitellakaan polttavani tuikkua pelkän pöydän päällä. Itseasiassa meillä ei ole juurikaan poltettu kynttilöitä sisällä sitten vuoden 2007, kun halloween-juhlien jälkeen kotona odotti savun vallassa oleva asunto. Vaikka kolme ihmistä itseni lisäksi oli tarkistanut kaikkien kynttilöiden sammuneen ennen kaupungille lähtöä, jonkinlainen pieni trauma jäi tapahtumista. Jospa sitä jo nyt uskaltaisi hieman tunnelmoida. Näitä raastimia vahtii aivan mielellään.
kuva lainattu netistä osoitteesta:http://www.fundogpics.com/puppies-kissing.html
Asenne ratkaisee, eikö niin? Jos on oikein hyvällä ja positiivisella mielellä liikkeellä, mikä tahansa voi olla mahdollista. Usko omiin kykyihin ja onnistumiseen luo kieltämättä hedelmällisemmän pohjan onnistumiselle kuin luovuttaminen etukäteen. Kuppini on ollut aina enemmän täysi kuin tyhjä, mutta viime aikojen suunnitelmat työn kuormittavuuden lisäämisestä ovat läikytelleet sisältöä vähän sinne ja tänne. Onko todellakin niin, että mieltä vääntämällä jokainen varhaiskasvatuksen ammattilainen kykenee vastaamaan vaikka 30 lapsen hyvinvoinnista ja kasvatuksesta laadukkaasti yhtä aikaa?
Mielenkääntötemppu alkaa taivaanrannan maalaamisesta. Henkilökohtainen paratiisi suunnitellaan tarkkaan, jotta tiedetään minne pyritään. Ammattilaisille sama tarkoittaa tässä tapauksessa varhaiskasvatuksen uusia kärkihankkeita, joihin me kaikki haluamme pyrkiä: lasten hyvinvointia, turvallisuutta ja hyviä oppimisen mahdollisuuksia. Lisätään joukkoon vielä ripaus lasten ja vanhempien osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia. Näyttää kieltämättä siltä, mitä itsekin työltäni haluan. Tärkeää on huomata, että usein tässä kohtaa viestiä tehostetaan näyttämällä joku söpö koirien halailukuva pohdiskelijoille ikään kuin kevennykseksi.
Kun tavoite on kaikilla kirkkaana mielessä, voidaan alkaa käydä läpi listaa pienistä ikävistä asioista, jotka ehkä saattavat aiheuttaa pientä epämukavuutta ja muutosvastarintaa arkeen. Yhden lapsen lisääminen aikuista kohti on kyllä tympeää, mutta ei mahdotonta. Subjektiivisen oikeuden rajaaminen purkaa jonkun paineita jossain ja päivähoitomaksujen lisääminen tuo rahaa kunnan kassaan. Ainoa vain, että subjektiivisen oikeuden rajaaminen tuo osapäiväisiä lapsia ryhmään 13/1 suhdeluvulla eli yhteen ryhmään saadaan ympättyä kolmekymmentä lasta yhtä aikaa. Pientä epämukavuutta siis vain luvassa. Ai niin - ja ne hoitomaksujen korotukset tuskin päiväkodin pieneen rahalippaaseen kolahtavat. Näille nyt vain ei voi mitään, kun ne on jo päätetty. Kyllä sitä myrskyä tarvitaan, että osataan tyyntä arvostaa. Ja tässä kohtaa allekirjoittanut aivan hämmästelee mielenkääntötempun voimaa, sillä mitään uudistuksia ei oikeasti ole vielä uudeksi laiksi kirjattu ja henkilökohtainen taisteluvalmius alkaa olla Raatteentien tasoa.
Mielenkääntötemppu jatkuu - seuraavassa kuvassa on merenranta ja auringonlasku. Päälle kirjoitettuna kauniilla kaunokirjoituksella: ´siirretään vuoria´, ´jokainen on oman onnensa seppä´ tai jotain muuta yhtä imelää. Jos jossain kohtaa tulee liian tiukkaa, hyvä työntekijä osaa luovia ja keksii kyllä uuden tavan hoitaa hommat. Jos ei kykene aivan niin loistokkaisiin suorituksiin, voi viimeisenä keinonaan jättää kaiken ylimääräisen hommailun ja keskittyä työhönsä eli perustehtävään. Tässä kohtaa ei-ilmeisesti-niin-loistokas -työntekijä miettii kauhusta kankeana, mitä kaikkea voisi jättää tekemättä ilman, että se olisi perustehtävän laiminlyöntiä. Yhdet kurahousut riisumatta, yhden lounaan jakamatta vai yhden kakkapyllyn pesemättä? Kaikki ylimääräinen on karsittu jo aikoja sitten. Toiminnan pedagoginen laatu riippuu lähinnä siitä kuinka paljon työntekijät paiskivat hommia hyväntekeväisyytenä omalla ajallaan, kuinka monta juoksuaskelta suostuvat sisällä ottamaan ja kuinka monta kertaa on pokkaa tehdä lasten kanssa samoja juttuja vain siitä syystä ettei ole aikaa suunnitella toimintaa eikä rahaa tarvikkeisiin ole ollut enää huhtikuun jälkeen.
Onko tosiaan niin, että laiskat tai huonosti asennoituvat työntekijät vain kapinoivat muutosta vastaan. Kapinoivat että heidän ei tarvitsisi tehdä työajalla töitä. Hyvä työntekijä saa vaikka pataljoonan lapsosia toimimaan pelkän ajatuksen voimalla, harmonian ja sopusoinnun leijuessa koko ryhmän yllä. En tiedä onko se tarkoituksellista, mutta jostain syystä syyllisyys hiipii mieleeni. Hallituksen toimia vastustavan mielenilmaisun laimentamiseksi syyllistäminen tuntui olevan paras ase osallistumisinnon nujertamiseen. "Et sinä voi lähteä ja jättää lapsia yksin. Kyllä meidän täytyy huolehtia, että lapsilla on kaikki hyvin. Koskaan ennenkään ole toreilla huudeltu." Vaikka taitaakin olla niin, että vain ääntä pitämällä ja osallistumalla lapsien hyvästä hoidosta voidaan yrittää pitää kiinni.
Miksi mielenkääntötemppu sitten ärsyttää niin valtavan paljon. Siksi että näennäisellä empatialla ja tsemppilauseilla ammattilaiset yritetään työntää takaisin siihen ruotuun, jossa on aina ennenkin oltu. Voidaan nyt hetki ärsyyntyä yhdessä, mutta sen jälkeen hyvä työntekijä ottaa kiltisti ylimääräiset työt vastaan yhtään nurisematta. Kysyin mieheltäni montako kertaa heidän koulutuksissaan on viljelty mietelauseita, söpöjä kuvia tai lausuttu runoja - ei kertaakaan ja jotenkin se ei edes jaksa yllättää.
Jos sinulla ei ole yhtään löysää työpäivässäsi tai tehtävämäärässä, naputtele itsesi allekirjoittamaan kansalaisaloite varhaiskasvatuksen kurjistamista vastaan. Jos olet yhtään kiinnostunut lasten hyvinvoinnista varhaiskasvatuksessa, mene allekirjoittamaan. Jos sinulla sattuu olemaan tylsää ja pari ylimääräistä minuuttia juuri nyt, mene allekirjoittamaan. Auta meitä ja allekirjoita: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1634
