Prahan muisteloita - majoitus

Praha oli todellakin kaikkea sitä, mitä matkaoppaat ja sivustot lupasivat - kompakti paketti lukuisilla nähtävyyksillä. Viiden päivän minilomalla kulutimme tennarien pohjia oikein urakalla kaikkea ympärillämme ihmetellen. Voin allekirjoittaa aivan täysin lausahduksen: Prahaan on pakko päästä uudelleen. Tässäpä ensimmäisenä palana tarinaa majapaikastamme!

Loman suunnittelu on työlästä: hyvällä tavalla. Kaikkein kriittisimmältä tuntui valita majoitus oikeasta paikasta. Miten olla tarpeeksi lähellä nähtävyyksiä, mutta kaukana turistialueiden kiskurihinnoista? Entä jos sattuukin valitsemaan majapaikan, jonka nurkilla ei pimeän tullen uskalla enää liikkua? Kaikkein turvallisinta olisi kai maksaa itsensä kipeäksi ytimen keskitasoisista hotelleista. Me pelasimme pikkuisen riskillä emmekä harkinneet hotellia varteenotettavaksi vaihtoehdoksi kovinkaan pitkään. Kaveriporukalla huoneisto kuulosti kokeilemisen arvoiselta ja sen paras puoli olikin mahdollisuus yhteisen ajan viettämiseen koko seurueen kesken. Kaikilla oli kuitenkin omaa rauhaa, sillä pariskunnat nukkuivat eri huoneissa. 

Kaupunkia tuntemattoman täytyy antaa hieman myöten kontrollin halustaan vaikka onkin vaikea kuvitella paikkaa, joka on vain teiden nimiä kartassa. Hostellit olivat kohdaltamme nou nou -osiossa, sillä minkäänlaista ötökkäriskiä emme voineet ottaa. Neitokainen matkaseurueessamme uhkasi lopettaa ulkomaanmatkailun kokonaan, jos törmää yhteenkään hiirtä pienempään loman aikana.Booking.com ja air bnb tuli selattua melkoisen monta kertaa läpi ennen kuin uskallettiin tehdä varaus. Residence Vocelova vaikutti oikein siistiltä ja modernilta majapaikalta yleiseen tasoon nähden. Paikan omien nettisivujen kautta varaamalla majoituksen sai edullisempaan hintaan ja meidän majoitusvuorokausilla lentokenttäkuljetuksen sai samalla rahalla. Yöpyminen torstaista maanantaihin maksoi loka-marraskuun vaihteessa noin 85e/naama. Tässä vielä linkki nettisivuille.

Jännitystä elämään saatiin heti lentokentällä, kun yhden suuren auton sijaan meitä tultiin hakemaan kahdella henkilöautolla, joista toinen oli ajaa ylitsemme suojatiellä. Paikallinen liikennekulttuuri tuli myös selväksi ensimmäisen vartin aikana, sillä nopeusrajoitukset tuntuivat olevan aivan yhtä ohjeellisia kuin eu:n tupakkalain noudattaminen. Kiitäessämme lähiöiden läpi, en voinut olla panematta merkille eri aluiden eroja: tiukasti aidattuja luksuskivitaloja vs. neuvostoaikaisia betonipunkkereita. Prahan ydinkaupungin valot tuntuivat yllättävän lämpiviltä ja kutsuvilta pimeän illan keskellä. Kuski ei puhunut matkan aikana sanaakaan, mutta se voi toki johtua siitäkin ettei hän saanut suunvuoroa.

Majapaikka osoittautui kerrostaloksi, jonka katutasossa oli paikan toimisto. Ulko-ovi toimi kulkulätkällä ja aula oli sisustettu todella silmää miellyttävästi. Pyhäinpäivän kunniaksi kurpitsat tervehtivät meitä. Huoneistoa varatessa majapaikkaan annettiin luottokortin tiedot, mutta valitsimme pari kymppiä kalliimman vaihtoehdon, jossa maksun sai suorittaa vasta paikan päällä. Valuutaksi kelpasi melkein mikä vain tai kortilla maksaminen. Oli mukavaa ettei yhden tarvinnut kantaa vastuuta koko porukan rahoista vaan jokainen maksoi omasta puolestaan. 

Talossa oli hissi, mutta se vei aina puoleen kerrokseen eli tavaroita joutui kantamaan yhden porraspätkän verran ylös tai alas. Avaimia saimme kaksi ja se olikin aivan toimiva ratkaisu tällä porukalla, sillä tarkoitus olikin liikkua pääasiassa porukalla. Kovin paljon julkaisukelpoisia kuvia emme huoneistosta ottaneet, koska se oli aivan puljun nettisivujen mukainen: siisti ja viihtyisä. Ainoa iso miinus oli ettei cleaning lady ollut sijannut olohuoneeseen parivuodetta sohvasta niin kuin olimme etukäteen sopineet. Toisaalta ihan hyvä niin, sillä ahdinko keinot keksii. Makuuhuoneissa oli parisänkyjen lisäksi yksittäiset 80cm-leveät sängyt, jotka mööbleerasimme olohuoneeseen sohvan viereen. Sängyt olivat takuulla sohvaa mukavammat ja näin oleskelutilaan jäi istumatilaa yhteiselle hengailulle. Kiitoksia vain älykkäästä oivalluksesta A!

Huoneiston varustelut on parhaiten luettavissa paikan nettisivuilta, mutta pikaisesti koottuna voisin sanoa, että varustetaso oli varmasti parempi kuin monissa keskihintaisissa hotelleissa vaikka aamiainen ei kuulunutkaan hintaan. Keittiön ainoa miinus oli kahvinkeittimen puuttuminen, mutta muutoin siellä oli hyvin astioita kuudelle, mikro, pieni jääkaappi ja vedenkeitin. Kylppärissä oli tarjolla shampoota ja saippuaa matkakokoisissa purkeissa ja myös hiustenkuivain kuului varusteisiin pyyhkeitä ja liinavaatteita unohtamatta. Aamupalan puuttuminenkin oli helppo korjata asioimalla läheisessä kaupassa. Jokainen sai syödä juuri sitä mikä aamuisin maistui. Cleaning lady kävi tarvittaessa vaikka päivittäin vaihtamassa pyyhkeet ja sijaamassa sängyt. Kierrätys oli näennäisesti otettu huomioon, sillä huoneistossa oli lajitteluroskis paperille, muoville ja muulle jätteelle. Siivooja näytti kuitenkin tyhjentävän kaikki samaan säkkiin.

Vocelova sijaitsee samannimisellä kadulla Vinohradyn ja Nove meston yhtymäkohdassa. Lähin kauppa on oikein edullinen Tesco viereisessä kadunkulmassa. Suurena plussana voidaan pitää myös seuraavasta kadunvarresta löytyvää Starbucksia. Caramel macchiaton voimin aamu alkoi oikein mukavasti. Jos maitokahvi kelpaa, sitä oli saatavilla ilmaiseksi joka aamu Residencen aulasta. Kansallismuseolle ja Vaclavske namestin ostoskadulle pääsi kävelemällä muutaman satametriä tai huristelemalla metrolla yhden pysäkinvälin. I.P.Pavlovan metroasema ja lähin ratikkapysäkki sijaitsivat aivan starbucksin vieressä eli koko Prahan keskusta oli aivan kivenheiton päässä.. 
   

Hyvästi nuoruus, tervetuloa vanhuus

Kolmenkympin kriisi - paha sellainen - on vaivannut minua kuluneen vuoden aikana. Jarrupolkimen murjomisesta huolimatta tämä päivä koitti ja kakkonen muuttui kolmoseksi ikävuosia laskettaessa. Vesi virtaa ja aikaa kuluu, mikä siitä tekee tänä vuonna ahdistavampaa kuin muina syntymäpäivinä? 

Ohi ajanut nuoruus. Sen peräänkö nyt sitten huudetaan? Pieni vilkaisu valokuvakansioihin ja muistin syövereihin kertoo ettei allekirjoittanut ainakaan ole heittänyt sitä elämänvaihetta hukkaan. Monessa liemessä keitettynä jokapaikan höylänä ehtii kokea kaikenlaista niin ihmissuhde kuin elämysrintamallakin. Vaikka kaikki tarinat eivät kestä päivänvaloa tai ainakaan jälkipolvien korvia, täytyy sanoa että hyvät ystävät ovat aina pitäneet toisistaan huolta eikä laittomuuksiin asti ole tarvinnut mennä jännitystä saadakseen. Ihanaa jäätelöä Italiassa, nilkan murtaminen Venäjällä, keskiyö Köpiksen rautatieasemalla, musiikkia muissa Pohjoismaissa - otteita muistojen matkapäiväkirjoista. 

Sweet sixteen sitä vakaasti uskoi, että haaveilun ja unelmoinnin voi lopettaa viimeistään tällä pysäkillä. Viimeistään kolmekymppisenä täytyy olla rikas, rakas ja onnellinen. Sen jälkeen edessä on pelkkää harmaata arkea ja kohtalo siinä samassa sinetöitynä. Johtuuko kriisi siitä, että tässä kohtaa joutuu katsomaan taaksepäin ja arvioimaan onnistumistaan elämässä. Sainko kaiken sen, mitä tuolloin halusin ja onko kaikki toivo todella menetetty jos niin ei ole? Minusta ei tullut maailmankuulua levylaulajaa enkä asu Kalifornian auringon alla kartanossa kera uima-altaan ja avoauton. En ole suurperheellinen enkä saa kaikkea mitä haluan. Ei hyvältä näytä tämä jaksoarviointi. 

Sen sijaan minulla on elämässäni paljon asioita, joita en tajunnut olla vailla rippikouluikäisenä. Olen rakas ja tärkeä monelle ihmiselle - kaikkein ihaninta on että he myös kertovat sen minulle. Ystäväpiiri on pienentynyt ja muuttunut vuosien saatossa, kun elämä on kuljettanut meitä eri suuntiin. Laatu korvaa määrän niin sosiaalisen piirin suuruudessa kuin yhdessä jaetuissa hetkissäkin. Nämä ihmiset ovat tuoneet minussa esiin muumimammamaiset piirteet: huoltamisen ja huolehtimisen. Kaikkein vähiten tästä tuskin voi syyttää omaa ihanaa lasta, jonka helliminen ja kasvattaminen ovat tällä hetkellä elämän kärkipäässä. Onnellisuuden pääraaka-aine ei enää olekaan minä vaan me.

Henkilökohtaisen kipuilun kärkipäässä komeilee ammatti-identiteetti, jonka suuntaa on ollut viime aikoina hankala päättää. Työ lastentarhanopettajana tarjoaa haasteita ja nopeasti kuluvia työpäiviä. Työkaverit ja lapset ovat ihania, mutta kiire ja ylimitoitetut odotukset kaatavat alleen eikä lopputulos yllä maaliin saakka. Kuka näitä odotuksia lataa - varmaankin minä itse. Työstä on hankala saada tarvittavaa tyydytystä jos päivät menevät tulipaloja sammutellessa. Voin muuttaa omaa asennoitumistani eli hyväksyä käytettävissä olevat resurssit tai vaihtaa alaa. Aika näyttää viekö kipu muutokseen vai onko halu ammatin vaihtamiseen vain osa kolmenkympin kriisiä. 

Bileilloille ja vapaalle liikkuvuudelle olen heittänyt hyvästit jo täyttäessäni sen kuuluisat 25-vuotta. Pikkutopit ja korkkarit on vaihdettu esiliinaan ja villasukkiin. Jännittävää että tarkemmin ajateltuna "vanhuus" tekeekin tässä hetkessä onnelliseksi. Minusta on ihanaa häärätä oman (pankin) talon keittiössä ja kokeilla leipomisen ja kokkailun saloja, kutoa mattoja sekä haaveilla kasvimaasta. Elämän eri suuntia tutkaillessa ainakin aviomiehen valinta on osunut kohdilleen. Arjen välittämisestä kertoo vaikkapa viime maanantai, kun miekkonen kävi aamuyöllä töihin lähtiessään kuiskaamassa: "minä voin mennä tuolla Jetalla töihin vaikka se ei kunnolla toimikkaan". Kuinka ihanaa olikaan mennä töihin ja hoitoon autolla, kun oli illalla tehnyt sotasuunnitelman matkarattaiden varalle. 

Loppujen lopuksi tärkeintä ei taidakaan olla se, mitä kaikkea voi vielä tässä elämässä tehdä,
vaan se keiden kanssa ne voi jakaa.