Onkohan meidän pihaan haudattu joku ?!?

Nuotiopaikka on ollut suunnitelmissa jo häistä lähtien, sillä saimme muurikkapannun lahjaksi silloin. Vajaan parin viikon päästä vietämme 5. hääpäivää eli jokusen aikaa asia on ollut hautumassa, niin sanoakseni. Kiertelin aamupäivällä Pinterestin ihmeellisessä maailmassa ja ilmoitin miehelleni, että notskipaikka syntyy nyt ja tässä. Onnistumisvarmuuteeni vaikutti toki jonkin verran melkein täysi peräkärryllinen hiekkaa, joka täytyi hävittää johonkin sekä lämminvesivaraajasta jäänyt valurautainen pohja, jonka visioin jo toukokuussa tontin laidalle tulipesäksi.

Muksu ulkovaatteisiin ja mukaan pari keppiä, narua ja syvään huokaileva aviomies. Mittailin, säntäilin ja potkin pensaita asiantuntevan näköisenä. Aluksi hahmottelin sellaista vaatimatonta 5 metrin halkaisijaa hiekkakuopalleni, mutta ukko kulta pisti onneksi pikkuisen kapuloita rattaisiin. Realiteetit iskivät nimittäin viimeistään siinä vaiheessa, kun tartuin pistolapiooni ja aloin kuoria nurmikkoa pois pyöreän alueeni sisältä. Toimintaa hidasti ehdottoman paljon se, että lankomies meni lupaamaan neitokaiselle 10senttiä jokaisesta kerätystä kastemadosta - ja niitähän riitti. Kuten myös sääskiä vaikka kuvittelin tontille hankitun mosquito magnetin räjäyttäneen ne jo taivaan tuuliin. 

Lapiointihommien loppupuolella miekkonenkin päätti ojentaa auttavan kätensä ja luopua työnjohtajan diplomaattisesta koskemattomuudesta. Hetken kaiveltuaan hän totesi löytäneensä luun mullan seasta. Luu se oli aivan ehdottomasti tai siis pala siitä. Karmivuuskerroin nousi jonkin verran, kun seuraavalla lapiollisella alkoi nousta puoliksi maatuneet sukkahousut. Sen enempää ei onneksi tullut vastaan, mutta voinen tunnustaa ettei kovin syvältä alettu tätä asiaa kaivelemaan. Vastaan tuli sitä paitsi koivun juuria ja silleen. 

Myöhemmin selvisi, että jollain edellisistä omistajista on ollut koira eli luu on varmaankin sen aarre. Sukkahousuista en oikeastaan halua tietää enempää. Ehkä jollain on ollut vain kohtalaisen hyvä huumorintaju. Varmaan sama yksilö, joka on piilottanut 50-luvun kondomeja yläpohjaan. Lisää siitä asiasta vanhassa postauksessa Rintamamiestalon kätköistä.

Maisemointikangasta päälle ja menoksi - totesimme yhdessä. Miekkonen keksi kiinnittää kankaan metallihakasilla, jotka hän näppäränä diy-miehenä taikoi vanhan kenkätelineen pinnoista.  
Ei päässyt kangas liikkumaan hiekkaa heiteltäessä. Muksun mielestä hakasten vasaroiminen paikoilleen oli paras osuus koko projektissa. 

Lämminvesivaraajan valurautainen pohja oli valitettavasti vuorattu tarkasti uretaanilla niin, että sen poistamiseen tarvittiin sytkysaha, rautakanki ja avotulta. Aivan kelvollinen siitä kuitenkin tuli. Valmiista nuotiopaikasta luvassa kuvia kunhan saadaan viimeistelytyöt tehtyä.

 

Niiden jälkeen vielä kun saataisiin muutamasta kuormalavasta penkit tehtyä niin muurikkalättyharjoitukset voivat alkaa. Miehen pään menoksi olen jo kehitellyt suunnitelman jakkaroita varten. Niitä toteutetaan jahka tästä kokemuksesta toivutaan. Ja tulevaisuudessa kasvimaata perustettaessa taidamma tyytyä kohopenkkeihin...

Vanha haiseva matkalaukku

Oulun seudun roskalavalta hyppäsi keväällä silmiini vanha matkalaukku, jonka kipaisin kyytiini. Valitettavasti laukku haisi niin pahalta ettei sitä voinut tuoda sisätiloihin. Roskikseen dumppaamisen sijaan keksin sille oikein viehättävän käyttötarkoituksen istutuslaatikkona. Ajatus on muhinut päässäni jo toukokuusta saakka, mutta minulla ei vain yksinkertaisesti ole ollut aikaa toteuttaa suunnitelmaani tätä ennen. Toki kaikkein kauneimmat kukkaset on myyty myymälöistä jo aikaa sitten, mutta ainakin Limingasta Räihän puutarhalta sai vielä valita laajasta lajien kirjosta mieleisensä vaihtoehdot.  Tarkoitus ei alunperin ollut tuota Räihän puutarhaa mainostaa, mutta täytyy kuitenkin sivulauseessa pikkuisen kehua pyytämättäkin: pitkät aukioloajat, ystävällinen palvelu ja taivaallinen pihaputiikki, josta löytyy kaikkea ihanaa sisustustavaraa sisälle ja ulos.

Asettelin laukun porraspieleen harkkojen päälle ja tein pohjaan pari viiltoa puukolla entisten seuraksi. Ei muuten tarvinnut juurikaan painaa. Keräsin pikkuisen kiviä laukun pohjalle jottei vesi jää seisomaan juuristoon - varsinikin kun kastelua tulee taivaan täydeltä koko ajan. 

Seuraavaksi sisään mullat ja sitten kukkia asettelemaan. 

Joku puskapiipertäjä osaisi varmasti kertoa sata syytä miksi valitsemani kukat eivät sovi samaan laukkuun, mutta olen niin tumpelo puutarha-asioissa, että päätin mennä tällä kertaa puhtaasti värisilmä edellä. Lopputulos on lienee sama joka tapauksessa, sillä parissa viikossa unohdan, että minulla edes on kukkia. 

Tällainen matkalaisen pysäkistä sitten loppujen lopuksi tuli, kun sain kaiken rekvisiitan aseteltua paikoilleen:

Missä painat pääsi tyynyyn matkalainen?

Meidän perhe tykkää reissata kotimaassa mahdollisimman väljällä aikataululla. Koskaan ei voi olla varma siitä mihin suuntaan seuraavaksi on parasta lähteä. Näin vähälumisena kesänä koordinaatteja katsotaan etenkin sääkartoilta. Jossain vaiheessa iskee koti-ikävä ja sitten painetaankin nilkka suorana yhden pysähdyksen taktiikalla kotiin.

Tällainen matkustustapa antaa vapauden valita,  mutta se rajaa hieman majoituspaikkoja. Onneksi puhelimella pääsee nettiin selaamaan erilaisia vaihtoehtoja suunnilleen joka paikassa laivaa lukuunottamatta. Olen yöpynyt leirintäalueilla omasta lapsuudestani saakka. Telttamajoituksessa on tunnelmaa kaikkein eniten, mutta vesisateet ja hallan mahdollisuus ajavat nykyisin mukavuudenhaluisen matkalaisen mökkimajoitukseen. Leirintämökkejä varatessa joutuu kuitenkin ostamaan sian säkissä. Koskaan ei näköjään voi olla varma kuinka asumiskelvottoman kanakopin saa suojakseen 70 eurolla. Edes mökkiin vedetyt sähköt eivät ole tae puhtaasta sisäilmasta. Seuraavaksi kokemuksia muutamasta samanhintaisesta majoituspaikasta. Toisia pystyy suosittelemaan - toisia ei sitten millään.

Ruissalon leirintäalue - renkitupa

Täällä nukuimme yömme viimeisimmällä reissullamme. Epätoivo alkoi olla melkoisen kova, sillä edellinen leirintämökkikokemus toisaalta oli sieltä huonoimmasta päästä. Päätimme kuitenkin käydä katsastamassa huoneiston, koska se ei ollut kallis ja sijaitsi lähellä matkustajalaivojen terminaalia Turussa. Respan neitokainen joutui hieman hämilleen, kun suoraa tiedustelin majapaikan hajutasoa - haiseeko siellä home? Ystävällisesti hän totesi ettei ainakaan hänen mielestään. Siihen arvioon oli uskominen ja täytyy sanoa, että olin oikein tyytyväinen mökkiimme. Kaikkein hämmentävintä oli se, että lakanat kuuluivat hintaan. Eivät siis maksaneet esim. 10e/yöpyjä kuten tuntuu olevan tapana. Mökissä oli vessa, suihku ja tupakeittiö - hyväntasoinen leirintäalueen majoitukseksi. Aamukahvitkin pystyi keittämään aivan omassa rauhassa. 

 

 

 Tuo kakluuni oli ehdottomasti majoituksen tähti. Tuli niin kotoisa olo sen vieressä nukkuessa. Sen kummemmin emme tutustuneet yhteiskeittiöön tai pesutiloihin, mutta ainakin lapsiperheet oli huomioitu hyvin. Ehdimme piipahtaa vain toisella leikkipaikalla ja sekin oli paremmassa kunnossa kuin joidenkin paikkojen ainoa leikkipuisto. Majoitusvuorokausi tässä sympaattisessa mökissä maksoi koko 3 hengen perheeltä 75 euroa. Leirintäalueella olisi ollut tarjolla toki suurempiakin huoneistoja.

Naanatali camping
Varasin netistä meille 4 hengen leirintämökin sähköillä varustettuna. Hintaa yöpymiselle tuli 70 euroa. Vessa-, pesu - ja keittiötilat olivat yhteiset muiden leiriytyjien kanssa. Tätä sikaa ei olisi kannattanut kurkkaamatta ottaa - tai paremminkin haistamatta. Leirintäalue sijaitsee kallioisella merenranalla ja kulku mökeille oli todella hankalaa. Autoa ei saanut lähimaillekaan ja 4-vuotiaan seikkailemista sai seurata vierestä sydän syrjällään. Toki esitteessä mainittiin ettei kulku ole esteetöntä, mutta en arvannut ettei mökille mene edes polkua. Sitten siihen suurimpaan ongelmaan  - sisäilmaan. Koko kanakoppi haisi niin järkyttävän ummehtuneelle ja homeiselle ettei sinne voinut viedä mitään ylimääräistä. Onneksi makuupussiin pääsi kääriytymään melko hyvin eikä yhteiskeittiössäkään ollut aamuvarhaisella juuri muita matkalaisia. Keittiö sinänsä oli ihan hyvätasoinen. Sieltä löytyi jopa pari kattilaa ja pannuakin. Oman mökkimme jääkaappia emme uskaltaneet käyttää, sillä sähköt oli vedetty vähän sinne päin. Lasten leikkipaikka oli ihan hyvässä kunnossa ja grillikatoskin löytyi. Palvelu sen sijaan oli melko yrmeää. Sitä kuuluisaa hymyä ei sisältynyt tähän asiakaspalveluun. 

Seuraavat majoituskokemukset ovat parilta aiemmalta kesältä, joten voi olla että asiat ovat muuttuneet jompaan kumpaan suuntaan vierailumme jälkeen.

Toivolansaari camping, Ikaalinen

Majoituimme tälle leirintäalueelle neitokaisen suurimman ti-ti -nallebuumin aikoihin. Jälleen matkalle oli lähdetty avoimin kortein, joten majoituspaikan etsiminen oli edessä riekkumispäivän jälkeen. Toivolansaaren leirintäalueelle pääsi ajamalla Ikaalisten keskustan läpi ja opastus oli oikein hyvä. Alue oli oikein viihtyisän oloinen, mutta valitettavasti henkilökuntaa oli paikalla niin vähän ettei kukaan päässyt näyttämään meille mökkiä ennen majoituspäätöksen tekemistä pyynnöstämme huolimatta. Karut kokemukset samanlaisten mökkien huonosta sisäilmasta, sai meidät valitsemaan telttailun. Saniteettitilat olivat jokseenkin päässeet siivottomaan kuntoon eikä yhteiskeittiön varustetasollakaan voi juuri kukkoilla. Sen sijaan pisteet annamme kyllä yleisilmeelle ja palveluille. Niin uimarannalle kuin leikkipaikallekin oli järjestetty leluja lasten käyttöön ja kahvilassa oli laaja valikoima kaikenlaista purtavaa. Sateisten päivien varalle oli sisäleluja ja seurapelejä. Paikka oli oikein rauhallinen ja kaunis.
 

Luomajärven hevoskievari, Ikaalinen

Tässä paikassa olemme yöpyneet usein - ainakin 3 kertaa - vaikka emme juurikaan ole hevosihmisiä. Maalaisromantiikka puree allekirjoittaneeseen aina ja täytyy sanoa että hevoskievari täytti odotukset täysin. 2 hengen huoneessa yöpyminen maksaa 50 euroa ja sesonkiaikana on mahdollista tilata myös aamupalaa. Huoneet ovat siistejä ja huolella sisustettuja. Etenkin piha-alueeseen on panostettu ja nähtävää riittäisi pelkästään hevoskievarillakin koko päiväksi. Varsinkin kun tarjolla on Päivä Maatilalla -tapahtuma. Pihalla oli ainakin meidän vierailumme aikaan paljon kotieläimiä, pihapelejä ja kiva leikkipaikka lapsille. Täytenee vielä mainostaa palvelun tasoa, sillä olemme aina saaneet todella iloista ja ystävällistä palvelua tässä paikassa. Tuo paikka voisi miljööltään olla täydellinen hääjuhlaa ajatellen. Valitettavasti se on meidän vinkkelistämme liian kaukana ja me olemme onneksi jo naimisissa.



Seinäjoen leirintäalue
Tämä paikka meinasi saada melkoisen murskaavan arvion käyttäjäkokemuksemme perusteella. 2 hengen sähköllinen leirintämökki oli nimittäin jotain sanoinkuvailemattoman karseata: roikkuvia sähköjohtoja, tärisevä jääkaappi ja homeenhajuinen huoneilma. Kävin kuitenkin kurkkaamassa ko. paikan nettisivuja, joilla kerrotaan että nuo kahden hengen mökit ovat siirtyneet historiaan ja ne on korvattu uudemmilla ja suuremmilla. Voi siis olla, että tämä paikka saa vielä joskus uuden mahdollisuuden. Läheiset ulkoilumaastot ja kaunis Seinäjoki ovat kyllä ansainneet matkailijansa ja oli suorastaan pöyristyttävää että ihmisille kehdattiin tarjota sellaista majoitusta ja vielä rahaa vastaan.

Kuinka pilata huippufestarit parissa vuodessa

Seurueemme on huvitellut Himoksen  iskelmäfestareilla viisi kertaa. Sopivan rento meininki on saanut palaamaan takaisin aina uudelleen vaikka kilometrejä reissulle tulee melkein seitsemänsataa ja mökkimajoituksen hinnat ovat nousseet tasaisen varmasti melkein sadalla eurolla vuodessa. Joka vuosi festareilla rikotaan kävijäennätyksiä ja järjestävä taho tuntuu tekevän kaikkensa ihmismassan lisäämiseksi. Olimme jo viime vuonna sitä mieltä, että katto on tullut vastaan mutta niin se vaan räjähti taivaan tuuliin tälläkin kertaa.

Tunnelman iskelmäfestareilla on tehnyt niin mainioksi iloiset ihmiset ja mahdollisuus nähdä suosikkiartisteja ilman tungosta ja tuuppimista. Parin ensimmäisen vuoden aikana päälavan sivustoilla oli istumakatsomo, josta näki varsin mukavasti lavalle ja pystyi nautiskelemaan vaikkapa siideriä siinä samalla. Vielä viime vuonna oli mahdollista istuskella rannalla tai rantalavan katsomossa. Nyt  ranta oli pengerretty jyrkäksi ja katsomosta näki lavalle todella huonosti - torstai-iltana sai katsella pelkkää teltan seinää. Rantalava oli muutenkin jaettu aivan käsittämättömällä tavalla anniskelualueeseen ja sinne juomattomien puolelle, josta ei saanut edes vettä ostettua. Ihmisapinat sitten kiipeilivät a-alueen puolelta tölkkeineen toisen puolen penkeille juomat hampaissaan.

Tänä vuonna ihmisiä oli yksinkertaisesti aivan liikaa. Itse ei juurikaan voinut päättää minne kulkee ja mihin aikaan - ihmismassa liikutteli yksittäistä juhlijaa kohti porttia jokaisen esiintyjän jälkeen. Areenan kohdalla pystyi ehkä jo jättäytymään virrasta pois, mutta ennen sitä edes paikoilleen jääminen ei ollut vaihtoehto. Eikö kuulosta leppoisalta?Alaosan myyntikojuille ei ollut mitään asiaa esiintyjien välissä, kun massa lainehti toiseen suuntaan. Perinteinen Popedan t-paitakin jäi neitokaiselle ostamatta, koska virrasta ei yksinkertaisesti päässyt pois Elviksen kojun kohdalla.

Vessoihin jonottaminen ei bajamaja-puolella ollut ongelma vaikka vessa-alueita olikin porttien sisäpuolella kahden sijaan vain yksi. En tosin ihmettele sitä yhtään, sillä juhlakansalta on aina osattu tässä kohtaa ottaa rahat pois kuljeskelemasta. Festivaaleille myydään nimittäin vessaranneketta 15 eurolla! Vesivessaan päästäkseen saa pulittaa kivan summan, jos ei tiedä ilmaisesta vaihtoehdosta.  Seurasin nimittäin vierestä tilannetta, jossa Himoscenterin työntekijä ikäänkuin unohti kertoa 6 humalaisen rouvan seurueelle ilmaisesta pissausvaihtoehdosta vaikka nämä järjestelyn kalleutta kauhistelivatkin. Tyhmä ei ole se joka pyytää vaan se joka maksaa...

...tyhmä on myös se joka maksaa pysäköinnistä 5 euron päiväparkkimaksun ja näitäkin autoilijoita oli kymmenittäin allekirjoittanut mukaan lukien. Tunnollisuutta painottava kotikasvatus sai maksamaan tienvarsipysäköinnistä vitosen päivältä, koska kaikilla muillakin oli torstaina lappu lasissa. Ainoa vain ettei tienvarressa missään ollut liikennemerkkiä, jolla rajoitetaan pysäköintiä tai tehdään siitä maksullista - ei siis kertakaikkiaan missään! Perjantaina ohjasivat jo autoja myymättömien telttapaikkojen tilalle entiselle golfkentälle. Lauantaina kapinamieli voitti ja pysäköimme maksamatta tienvarteen - niin kuin olisi pitänyt tehdä koko viikonloppu.

Eräs täysin käsittämätön sääntöviritelmäyritys löytyi himoscenterin kaupasta. Eivät kuulemma ota vastaan panttipulloja ja tai -tölkkejä festariaikaan. Jätelaki vaan sattuu sanomaan tästä asiasta, että jos myyt ko. tuotteita niin olet myös velvollinen ottamaan niitä vastaan ja maksamaan pantin. Teki mieli viedä jätesäkillinen tölkkejä palautettavaksi sinne mutta ehkä se kolme Kånkenillista oli aivan tarpeeksi. 

Samaisiin juomien pakkausmateriaaleihin liittyen Himoksella kannattaisi ottaa mallia vaikkapa Qstockista. Siellä ei nimittäin ajelehdi tölkkejä pitkin maita ja mantuja juhlakansan jaloissa vaan suunnilleen jokainen kantaa omansa tiskille - tai joku muu vie jos ei pidä omastaan kiinni. Tölkistä saa nimittäin euron pantin. Reippaimmat keräävät seuraavan juomansa tyhjillä pulloilla ja tölkeillä. Iskelmäfestareilla homma oli hoidettu pikkuisen huonommin. Ihmiset joivat juomansa, nakkelivat pakkaukset maahan ja hyppivät päälle. Massan valuessa toiselle lavalle, työntekijät  saapuivat keräämään tölkit maasta. Täyttä resurssien haaskaamista, sanon minä!

Tiesitkö että vesipullo festareilla maksoi 3 euroa. Riemun peräseinässä olevasta vesipisteestä pullon pystyi täyttämään, mutta ko. pulloa ei saanut viedä pois anniskelualueelta. Ei siis ollut mahdollista juoda vettä ilmaiseksi jos ei halunnut jäädä anniskelualueelle vaikka pullon täytti seinästä festareiden sisäpuolella. Taas otetaan ylimääräinen raha kuljeksimasta vaikka syytä on varmasti myös hullunkurisella alkoholilainsäädännöllämme. Lähtökohtaisesti möķkiviikonlopulle tulee hintaa pitkälle kolmatta sataa euroa ennen kuin on edes lähdetty kotoa liikkeeĺle. Mökki hevonjeerassa tai vuoren huipulla maksaa 800-1000 euroa tapahtumarannekkeineen etkä pääse siihen rahaan vielä lähellekään tapahtumapaikkaa. Festaribussi kulkee kyllä tunnin välein mutta sekään ei ole ilmainen  vaan maksaa 3e suunta ja se kaikessa rahastuksessa on jo pelkästään ärsyttävää. Mökin hintaa lisätään kaikille vielä automaattisesti loppusiivous. On kuitenkin turha kuvitella, että saisit leppoisasti nakata kamasi kainaloon ja poistua paikalta. Noup! Mökissä odottaa lista siivottavista paikoista - siis vaikka maksoit jo pitkän pennin loppusiivouksesta. Kukaan ei käy mökkejä jynssäämässä ennen seuraavia asukkaita - sen verran paksu pölykerros on joka vuosi sohvien ja sänkyjen alla.

Vuodesta 2010 olen ollut tapahtuman vankkumaton fani ja markkinoinut sitä kaikille kiinnostuneille mahtavana tapahtumana. Nyt otan kuitenkin suositukseni pois sillä päällimmäisenä järjestelyistä jäi mieleen pelkkä rahastaminen. Toki tapahtuma löytää lypsylehmänsä jostain muualta vaikka minä äänestänkin jaloillani. Ryhmä rämän kanssa tuli vietettyä hulvattoman hauska viikonloppu aikuisten leirikouluperiaatteella eikä tämä vuosi jää viimeiseksi - paikka vain muuttuu. Olisikohan se sitten vaikka Ruisrock ensi vuonna?

Vanhemmilla on oikeus päivähoitoon!

Tekstin sisältö liittyy vahvasti juttusarjaan Ei lasten tarhaamiselle, mutta en uskalla kytkeä tätä suoraa niiden sanojen alle. Ne nimittäin kuuluvat yhtenäiselle rintamalle, joka puolustaa laadukasta varhaiskasvatusta ja jonka rivejä en halua heilutella. Mietin pitkään, uskallanko tuoda mielipidettäni julki, mutta toisaalta tämä on vain minun henkilökohtainen mielipiteeni - minun blogissani.

Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen on herättänyt suuria tunteita kuluneen viikon aikana ja tuntuu että osa kommenteista perustuu enemmän tunteisiin kuin tietoon. Onko lapsen välttämätöntä olla päivähoidossa yli 5 tuntia päivässä jos toinen vanhemmista on kotona työttömänä tai pienemmän sisaruksen kanssa äitiys -tai vanhempainvapaalla. Eikö puolipäiväinen hoito riitä tarjoamaan laadukasta varhaiskasvatusta?

Keskustelijat pelkäävät perheen ja lapsen leimautumista tilanteissa, joissa kokopäivähoitoon olisi oikeus rajatussa mallissa. Näitä kommentteja lukiessani mietin suurena kysymysmerkkinä sitä kuka perheen leimaa? Päiväkotiryhmän toisten lasten vanhemmatko? Itselläni ei ainakaan ole harmaintakaan aavistusta siitä mihin aikaan oman lapseni ryhmän muksut liikkuvat päiväkodin portista ja kumman vanhemman kuljettamana - ja täytyy kyllä sanoa ettei se asia minua juurikaan kiinnosta. Entä leimaavatko työntekijät sitten perheen ja pitävät kirjaa vanhempien tuloista, menoista ja työvaatetuksesta tai sen puutteesta. Ehkä joku pitääkin, mutta silloin työntekijällä on reippaasti ylimääräistä aikaa ja metron mentävä aukko työetiikassa ja moraalissa. Onhan meillä nytkin hoidettavana lapsia, jotka tulevat varhaiskasvatuksen piiriin neuvolan tai sosiaalitoimen suosituksesta. Ovatko nämä lapset tuomittuja oppimisvaikeuksista ja häiriökäyttäytymisesta kärsimään vain taustansa takia? Tuskinpa vain jos he ja heidän perheensä kohtaavat alansa rautaisia ammattilaisia jotka kahvipöydässä huokailemisen ja tyhjänpäiväisen kyttäämisen sijaan keskittyvät tekemään työnsä hyvin ja tukevat vanhemmuutta avoimessa hengessä: rehellisesti ja ystävällisin sanankääntein esitettynä. Tällaisia työntekijöitä varmaan kaikki toivovat lapsensa ryhmään. Tilanteen leimaavuus päiväkodissa riippuu vanhemman näkökulmasta kaikkein eniten siitä miten hänet varhaiskasvatuksessa kohdataan. Vahvistetaanko vanhemman epämukavuutta pitkillä katseilla ja sanattomilla moitteilla. Tuoko työntekijä mietteensä julki aina negatiivisessa hengessä oli sitten kyse kurahousuista tai ilmoittamattomista lomista.

Seuraavaksi keskusteluissa sitten nostetaan pöydälle kaikki ne lapset joiden on parasta olla päivähoidossa mahdollisimman iso osa päivästä vanhemman masennuksen tai alkoholiongelman takia, perheen vähävaraisuuteen tai kriisitilanteeseen avuksi ja niin edelleen. Tässäkin kohtaa me voimme varmasti luottaa asioiden hoidossa terveydenhuollon ja sosiaalialan ammattilaisiin. Ei meidän tarvitse alkaa tuollaisia asioita arvioimaan vaikka moni on niin väittänytkin. Se mitä ehkä tarvitaan on kunnollinen yhteistyö yli sektorirajojen, mutta ei päiväkotiryhmän työntekijöiden tarvitse edelleenkään tietää enempää kuin se mikä lapsen hoitamisen  kannalta on olennaista. Kaikkein eniten kustannuksia perhepalveluissa aiheuttaa omiin karsinoihin linnoittautuminen. Se ettei kukaan tule toiselta sektorilta minulle kertomaan, mitä tämän perheen tukemiseksi kannattaa kokeilla - ei varsinkaan perhe itse!

Moni kertoo tehneensä sitä ja tätä kuopuksen vauva-aikana isomman ollessa päiväkodissa. Yksi opiskelee ja toinen pyörittää yritystoimintaa, miten näiden tuottelijaiden ihmisten sitten käy? Jospa heille suotaisiin sitä kuuluisaa harkintaa? Olisiko mahdottomuus toimittaa varhaiskasvatuksen alueelliselle johtajalle todistus oppilaitokselta opintojen jatkamisesta? Kävisikö yritystoiminnan harjoittamisesta y-tunnuksen esittäminen? Joku varmasti keksii mutkistaa tätäkin kuviota, mutta säästöjä saadaan nimenomaan mutkia oikomalla. Harkinta ei ole vaihtoehto meneillään olevissa keskusteluissa. Ainoa mitä kohti mennään on se, ettei subjektiivisesta oikeudesta anneta milliäkään periksi. Käykö sitten niin, että lopputuloskin on mustavalkoinen ilman neuvotteluvaraa?

Kaikkein eniten näissä keskusteluissa minua hämmentää kuitenkin näkökulma. Vanhemman oikeus tuoda lapsi hoitoon koko päiväksi oman harkintansa mukaan. Vanhemmalla täytyy olla oikeus päättää itse. Vanhemman täytyy saada ulkoistaa vanhemmuus päiväkotiin, harrastusseuroille ja laatuaikaa vietettäessä perhekohteisiin. On rankkaa hoitaa vauvaa kun taapero roikkuu helmoissa. Fitness-,muoti -ja stailausmaailmassa jokaisen mutsin täytyy saada omaa laatuaikaa. Näin voi olla, mutta muistuttaisin että ihmistaimen ensimmäiset elinvuodet ovat ne kaikkein ratkaisevimmat. Eivätkä lapset ole alle kouluikäisiä kuin häviävän pienen hetken ajan. Täytyykö se aika käyttää samalla kaikkeen muuhunkin - jopa 9 kuukauden vanhempainvapaa-aika? Suurin osa ihmisistä pystyy perhesuunnitteluun. Neuvola ottaa koppia niissä koliikkitapauksissa ja sosiaalihuoltolaissa järjestellään avun saamiseen mahdollisuuksia kevyemmällä mallilla ilman lastensuojeluilmoitusta. Muuttuvissa tilanteissa varhaiskasvatus voisi edelleen olla kevyen tuen paikka perheille. Lapset tarvitsevat omia vanhempiaan eivät vaihtuvia tätejä, tarpeisiin joustamatonta arkea, melua ja kiirettä. Tässä kohtaakaa kaadan pöydälle kaikken sen syyllistämisen, jota keskusteluissa pyritään oikein alleviivaamaan tällä hetkellä. Kopan tyhjentämisen jälkeen jääkin kysymys siitä, miksi koko syyllistäminen on ollut pakko heittää estradille juuri tässä kohtaa. Onko se naisten tapa toimia perheen pikkulapsivaiheessa? Onko takana kuitenkin huono omatunto siitä ettei perhe ja vanhemmuus yllä blogien ja naistenlehtien kiillotettuun kuvaan? 

Miksi ihmeessä päivähoito-oikeuden rajaamista koskevassa keskustelussa heitetään martyyrin viittaa niskaan ja vaaditaan roviolle kaikkia niitä jotka uskaltavat edes kuiskaten ehdottaa nykyisen mallin muuttamista? Nyt minä tässä haukun kaikki asiakas- ja tuttavaperheeni samassa kirjoituksessa. Niin väärin! En arvostele tässä vanhempia vaan systeemiä. Yksittäisten perheiden ratkaisut eivät vaikuta siihen miten teen työni. Jokainen lapsi ansaitsee niin hyvän varhaiskasvatuksen kuin selkänahasta irtoaa. Jokainen perhe ansaitsee kunnioittavan kasvatuskumppanuuden, jossa sekä työntekijä että vanhempi oppii uusia asioita lapsesta. Jokainen työntekijä ansaitsee sellaiset työolot, että em. laadukkaan toiminnan tarjoaminen on mahdollista. Minä en näe oikeuden rajaamista huonona asiana kunhan siihen sisällytetään harkintaa. Pystyn minä kuitenkin tekemään työni myös tällaisella mallilla aivan yhtä hyvin kuin tähänkin saakka. 

Kasvavia ryhmäkokoja vastaan taistelen edelleen, mutta en hyväksy sitä että minun henkilökohtaista mielipidettäni ohjaillaan tässä asiassa - sen yritykset nimittäin nostattavat tunteita ruudun tällä puolella. Mielestäni on hyvin hämmentävää, että tähän keskusteluun on vedetty niin voimallisesti mukaan syyllisyys ja syyllistäminen. Asiasta ei saa puhua ettei kukaan syyllisty omista ratkaisuistaan. Minä korostan ammatillista suhtautumista: jokainen lapsi ja perhe kohdataan varhaiskasvatuksessa kunnioittavasti ja yhtä kovalla ammattitaidolla taustoista riippumatta. Hyvillä yhteisillä pelisäännöillä subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen on myös lasten etu.

Kakkukahvila Mira PoPpins, Oulu

Tuttuihin kaavoihin on helppo tärkkiytyä, sillä uuden kokeileminen ei aina tarjoakaan niitä loistavia makuelämyksiä, hyvää palvelua tai vastinetta rahoille. Minä olen niitä ihmisiä, jotka pitävät vaniljajäätelöstä. Sen kanssa mieltymyslistalle mahtuu kerralla korkeintaan kaksi muuta makua. 

Mira PoPpins - nimisen kakkukahvilan sivustot vilahtivat jonkun naamakirjakaverin seinällä joskus toukokuun alkupuolella. Kahvilan nimi kuulosti niin hauskalta, ettei nimi unohtunut arjen ja kiireen keskellä vaikka paljon muuta pyyhkiytyikin kevät-stressissä muistista. Kaunis aurinkoinen lauantaipäivä houkutteli minut ja neitokaisen kirppiskierrokselle Ouluun ja samalla päätin käydä testaamassa, onko paikka nimensä veroinen. 

Kahvila sijaitsee Hallituskadulla kaikkein pahimman Kallioparkkiremontin armoilla. Näin lauantaiaamupäivänä oli kuitenkin ihanan rauhallista ja parkkipaikkakin löytyi helposti - mikä ei Oulussa ole todellakaan itsestään selvää. 

Ensimmäisenä ulko-oven jälkeen vastassa oli kakkuvitriini, jossa oli tarjolla puolenkymmentä erilaista kakkua, kuppikakkuja ja pienempiä leivoksia. Neitonen valitsi itselleen mustikkakuppikakun ja minä otin mustikka-kardemummakakkua.

Belvoirin luomulimpparipullot sopivat maija poppasen -henkeen aivan loistavasti ja muutenkin sisustuksessa oli jätetty tilaa hauskoille yksityiskohdille. Pöydissä oli tuoreita neilikoita ja paikka oli siisti ja viihtyisä. Pienen lapsen kanssa kahvilaan tuleminen ei ole aivan esteetöntä ja vessaan päästäkseen joutuu kulkemaan portaita. Tämä puute koskee kuitenkin yllättävän montaa kahvilaa.

Pidän siitä, että leipomo- ja konditoriatuotteet on viimeistelty harkinten ja niissä näkyy ammattimaisuus. Pari kertaa olen ostanut kakun, joka kaikkineen on ollut melkoisen kotikutoinen - tätä samaa ei voi Mira PoPpinsista väittää. Kakkuvitriinin jokainen kakku ja leivos oli tehty ilmeisen huolellisesti. Makukin vastasi aika pitkälti odotuksia. Mustikkakakulle ja -kuppikakuille täytyy tähän aikaan vuodesta antaa vielä pikkuisen armoa, sillä ulkomaiset pensesmustikat ovat aika vaatimattoman makuisia kotimaisiin superfoodeihin verrattuna.

Kakun kuorrute oli makuuni pikkuisen liian jämäkkää, mutta kakun maut olivat tasapainossa eikä kakku ollut liian makeaa. Kuppikakun pohja oli mielestäni liian makeaa, mutta se johtui kuivakakkumaisesta kuppikakkupohjasta, itse leivon ja tykkään enemmän höttöisemmästä sokerikakkumaisemmasta kuppikakusta - sanoisin kyseessä olevan makuasia.

Vierailusta jäi hyvä mieli ja paikka on mielestäni suosittelemisen arvoinen. Paikan aamupala ja lounas -annokset vaikuttavat sopivan hintaisilta, mutta niiden mausta en osaa sen tarkemmin sanoa. Henkilökunnan palvelualttiudesta iso plussa: aamupalalle puolenpäivän aikaan saapuneet pojat saivat aamiaista vaikka se ajallisesti olikin jo ohi. Pitääpä käydä joskus tilaamassa lime-päärynä -juustokakkua tästä kahvilasta. Sen edeläjä samalta paikalta - Mazarinne - teki nimittäin aivan mielettömät juustokakut meidän häihin 5 vuotta sitten. 

Menkää, käykää ja viihtykää, ei anneta pienen katuremontin haitata!   

Lopuksi haluaisin vielä huomauttaa ettei kyseessä ole maksettu mainos tai tilattu tarina. Sivustolla kiitosta ja kauhua herättävät paikat ovat autuaan tietämättömiä vierailuistamme, sillä paras arvio paikasta syntyy tavallisessa arjessa ja asiakkaita kohtaamalla. 

Naisen voi viedä Lapista, mutta Lappia ei voi viedä naisesta!

Niin henkinen kuin fyysinenkin kotini on tällä hetkellä Oulun seudulla. Olen asunut täällä kymmenen vuotta ja kotiutunut seudulle hyvin. Juureni ovat kuitenkin pikkuisen pohjoisempana ja aina Lappiin matkatessani huomaan kuinka sielu lepää aivan erikoisella tavalla. Maisemassa on niin paljon enemmän tasoja kuin täällä vanhassa merenpohjassa. Kaikki kaunis korostuu karua taustaa vasten, kun tunturit ja vaarat kehystävät maisemaa taivaasta seuraavana. 

Perheemme vietti juhannuksen vanhassa 1800-luvulla rakennetussa sukupaikassa Kemijärvellä. Miljöö on sanomattoman kaunis ja kertoo tarinaa vanhojen esineiden muodossa. Olen siitä onnekas, että 80-vuotiaat isovanhempani ovat vielä keskuudessamme ja niin hyvässä kunnossa, että jaksavat lähteä kanssamme kesäpaikalle kertomaan tarinoita omilta lapsuusvuosiltaan, evakkoretkistä ja sota-ajasta. Ukkini on loistava tarinankertoja - tapahtumat näkee edessään, kuulee ja jopa haistaa. Lapin sodassa saksalaisten vetäytyessä Suomen rajoilta nämä vanhat talot saivat jäädä rauhaan. Paikalliset olivat nimittäin monessa mielessä eläneet sovussa sotilaiden kanssa useiden vuosien ajan. Mummini kertoi vieneensä pienenä tyttönä loukkaantuneille sotilaille kulleroita sotasairaalaan kylän koululle ja saaneensa palkkioksi karkkia.

 

Keskiyönaurinko on jotain todella lumoavaa. Illalla kuuden aikaan aurinko paistaa vielä korkealla taivaankannella. Puolenyönaikaan se on laskeutunut jo vähän alemmas ja aamuyöllä se piiloutuu hetkeksi kaukaisen vaaran taakse. Oli siinä neljävuotiaalla ihmettelemistä, kun piti mennä nukkumaan vaikka aurinko paistoi vielä korkealla eivätkä vanhemmat antaneet nousta sängystä vaikka aurinko paistoi jo (klo 03.15).

Juhannusperinteisiin kuului tietenkin pihasauna, juhannuskokko ja ruuanvalmistus avotulella. Ihana savunhaju tarttui niin vaatteisiin, hiuksiin kuin possun ribseihinkin. To do-listalla oli ainoastaan ihania mökkihommia: käsin tiskaamista, perunoiden kuorimista, saunavesien kantamista ja halkojen polttelua siellä ja täällä.

 Lapin kesäinen luonto on niin monisäikeinen kasveineen ja eläimineen. Kiitos kylmän alkukesän, talviturkki jäi vielä päälle, mutta eipä tarvinut väistellä sääskiä, paarmoja tai polttiaisiakaan. Vaikka osa minusta jää aina Lappiin, en osaa kuvitella muuttavani sinne pysyvästi asumaan. Kaipaan ihmisiä ja palveluja ympärilleni. Haluan mennä kauppakeskukseen ostoksille työpäivän jälkeen, pulahtaa lauantaiaamuna kylpylän lämpimään veteen ja aloittaa kymmenen uutta harrastusta vuodessa. Pitkien välimatkojen Lapissa se ei ole aivan niin yksinkertaista. Siellä asuvat haluavat lenkkeillä sorateillä, katsella tähtiä ilman valosaasteita ja ajella ruuhkattomasti paikasta toiseen. Tuolla isoäitini lapsuuden kodissa olisi ihana asua, kunhan se olisi muutaman sata kilometriä lähempänä tämän hetkistä kotiani.