Romantiikkaa Lemmenpolulla

Tai no romantiikkaa ja romantiikkaa. Mietimme aamulla jotain kivaa tekemistä koko perheelle.Suhteellisen kauniiden ilmojen houkuttelemana oli pakko päästä ulos. Sade, viima ja räntä saapuvat ennen kuin huomaankaan eikä luonnosta voi nauttia enää samaan tapaan. Pikainen googletus osoitti, että Oulun seudulla on paljon mielenkiintoisia ulkoilu- ja ulkoleikkipaikkoja. Eräs entinen työkaverini kertoi keväällä käyneensä Lemmenpolulla Muhoksella. Hauskan nimensä ansiosta se valikoitui meidän retkikohteeksemme. 

Vaikka moni bloggari oli polkua tallannut jo aiemmin ja Kalevakin pari kuvareportaasia tehnyt, minun oli hankala hahmottaa mistä polku alkaa ja minne se päättyy. Oulujoen varressa oli nimittäin merkittyjä polkuja enemmänkin ja opasteissa polut oli nimetty määränpään mukaan. Tässä siis vielä ratakiskosta väännettynä: Lemmenpolku alkaa Muhoksella Montan kylässä Montan leirintäalueelta. Juu siis aivan leirintäalueen pihaan ajetaan ja polku alkaa sieltä sitten mökin 14 ja 15 välistä. Se on noin parin kilometrin mittainen ja päättyy Leppiniemeen, jossa asti emme kuitenkaan vaeltamalla käyneet. Seuraavassa kolmessa kuvassa on Montan voimalaitos ja havainnollistettu veden huimaa korkeuseroa voimalaitoksen molemmin puolin:

Leirintäalueen päässä opastaulussa kerrotaan reitin olevan haastava kulkuinen, joka johtui lähinnä kapeista poluista ja runsaista juurakoista niiden päällä. Reitti sisältää myös korkeuseroja, mutta niitä helpottamaan on rakennettu portaita. Meidän 4-vuotias ei ole mikään maailman innokkain kävelijä ja sateisen yön takia laitoimme kumpparit jalkaa. Matkanteko oli verkkaista, mutta minnepä sitä satumetsässä olisi kiirettä. Aivan loppuun saakka emme kävelleet, jotta pienin retkeilijäkin jaksoi taivaltaa takaisin autolle.

Maisemat olivat kerrassaan huikaisevat ja sää mitä mainioin. Oli oikein rentouttavaa ja eheyttävää katsella virran poukkoilua uomassa ja seurata valon siivilöitymistä puiden oksien läpi. Pieni tuulenvire viilensi mukavasti ja piti ötökät poissa kimpusta. Noin puolessa välissä reittiä on levähdyspaikka, johon on rakennettu pieni nuotiopaikka aivan veden partaalle. Meillä ei ollut halkoja mukana, mutta maahan pudonneista oksista ja jonkun jättämistä ja edellisen päivän kastelemista parista halosta tuo oma eräjormani sai meille makkaranpaistotulet aikaiseksi. Täytynee tässä kohtaa tunnustaa vielä, että tämä toimelias rouva oli ikäänkuin unohtanut puukon kokonaan kotiin - hups!

Kuvan kumpparit olen muuten hankkinut tänä kesänä Tokmannilta, kun pari tuntia ennen Qstockin alkua taivaalta tuli vettä kaatamalla. Noissa sitten saapastelin perjantain eikä satanut tippaakaan. Toimivat oikein hyvin tällaisella pienellä retkellä. Pidemmällä vaelluksella varmaan hiostaisivat melko häiritsevästi. Kauniit ja ihanaiset kengät:

Kannattaa ehdottomasti käyttää syksyn kauniit päivät retkeilyyn ja ulkoiluun. Lähiseuduilta löytyy mahtavia paikkoja eikä välttämättä tarvitse mennä Lappiin saakka luonnosta nauttiakseen. Kannattaa kuitenkin muistaa tähän aikaan vuodesta pukeutua värikkäisiin vaatteisiin ettei vahingossa joudu jahtimiesten tähtäimeen. Vaellusreittien varressa tuskin metsästävät mutta vain pikkuisen syrjemmässä niistä. 

Luonnon oman huvipuiston lisäksi Montan leirintäalueella oli kiva pieni leikkikenttä, johon meidän neitokainen kävi kuluttamassa viimeiset energiansa - vauhdista päätellen olisimme voineet reippailla koko reitin loppuun saakka.  

 

Ei, lasten tarhaamiselle osa 5 - miksi potta meni nurin?

Kyllä kaikkien täytyy kantaa kortensa kekoon, jotta tästä suosta päästään ylös - myös varhaiskasvatuksen - tai niin kuin monesti kylillä huudellaan: päiväkodin tätien. Voi tytöt ja pojat kuinka kauan tällä alalla on oltu alennuslaarissa. Kaikkein pahinta siinä lienee se, että paljon on mennyt arvotavaraakin omasta edestään, kun alan rautaiset ammattilaiset ovat päättäneet nostaa kytkintä ja lähteneet parempipalkkaisiin ja arvostetumpiin hommiin. 

Otapa hyvä asento tuolillasi ja mieti omaa työtäsi. Kuinka suuren panoksen annat tehtävissäsi? Riittääkö työaikasi siihen, että saat hommat hoidettua mallikkaasti maaliin saakka vai joudutko lahjoittamaan vapaa-aikaasi hyväntekeväisyytenä, jotta kädenjälkesi vastaa omalle työllesi asettamiasi tavoitteita? Iso käsi ja läpy läpy sinulle, joka pystyt toteamaan empimättä, että et vie töitä kotiisi. Suuri osa varhaiskasvattajista kuuluu epäilemättä juuri toiseen ääripäähän. Siihen porukkaan joka tekee kaiken mitä pyydetään ja vähän päällekin pyytämättä minkäänlaista korvausta tekemästään työstä tai hankkimistaan materiaaleista. Olen viime päivät miettinyt kovasti muita ammattiryhmiä jotka suostuisivat samaan.

Aloitetaanpa vaikka materiaaleista. Kuntien rahahanat on vedetty niin tiukille ettei olemassa olevin varoin ole mahdollista hankkia kuin välttämättömimmät tarvikkeet pedagogiikan toteuttamiseen:välineisiin ja tarvikkeisiin. On aivan turha kuvitella että toiminnan suunnittelun lähtökohtana olisi idea, vaan se mitä talosta sattuu löytymään käyttökelpoisena. Tällaisesta köyhyydestä johtuen työntekijät kantavat materiaaleja kotoaan ja ostavat omilla rahoillaan kaikkea pientä. Luonnonmateriaalit ja kierrätys kunniaan, mutta ei niiden hankkimiseen työaikaa ehdi käyttämään. Kuinka moni rakennusmies koluaa kotinsa työkalupakkeja käyttökelpoista hylsysarjaa etsien ja pakkaa aamulla taskut täyteen omia rautanauloja, ruuveja ja liittimiä? Ravintolakokki rahtaa patoja ja kattiloita työpaikan ja kodin väliä? Empä usko. Millaisilla välineitä poliisit löytäisivät työnsä tueksi omasta kodistaan? Nippusiteitä, narunpätkiä ja kaulimen?

Monilla työpaikoilla on käytössä työvaatteet tai jonkinlainen korvaus varusteiden hankkimista varten. On toki lapsia kohtaan ihanaa, etteivät aikuiset ole päiväkodeissa univormuihin tai hoitotakkeihin pukeutuneina, mutta työvaatteiden hankkiminen on iso kuluerä. Jokainen vaate täytyy laittaa pesuun heti työpäivän jälkeen, koska toimeliaan ja halintäyteisen päivän päätteeksi vaatetukselta löytyy ruokalista, kyyneleitä, räkää ja kuolaa sekä kaikki talossa kiertävät pöpöt. Täytyy olla kunnon toppavaatteet, sadevaatteet, kevät- ja syyskeleihin sopivat ulkovaatteet, työkengät, kumpparit, talvikengät jne. Lapset kyllä tarkenevat säässä kuin säässä eikä syynä sisälle jäämiseen voi olla aikuisten huono varustautuminen. Vaatteissa täytyy voida kiipeillä, ryömiä, istua, kumarrella ja juosta - myös aikuisten. Jos ei halua vapaa-ajallaan kulkea sellaisessa varustuksessa, työvaatteita saa ostaa melkoisen määrän vuodessa. 

Vanhemmat toivovat usein varhaiskasvatuksen tarjoavan elämyksiä, retkiä ja pedagogista toimintaa. Eipä siinä mitään. Samaa minäkin odotan lapseni päiväkotiuralta. Vain harvat asiat ovat ilmaisia. Retkikohde voi olla ilmainen, mutta hyviä paikkoja ei ole pienten jalkojen kulkuetäisyydellä ja varaa bussimatkailuun on tasan 0e. On siis sattuman kauppaa pystytäänkö yhtään retkeä järjestämään. Onnellisia saavat olla ne, joiden päiväkodin lähellä on monipuolista ympäristöä. Muille se on sitten voi voi. Mietipä siis millaisen matkan oma lapsesi jaksaa kävellä ja piirrä toimintasäde sen mukaan. Sota-aikojen lapsille tiedoksi: pari kilometriä suuntaansa on kova sana tämän päivän 3-vuotiaille, jotka eivät välttämättä ole juuri kävelylenkkejä harrastaneet. Tarkoitus ei kai ole synnyttää lapsissa pelkoa ja ahdistusta. Korkeanpaikankammoinen aikuinenkaan tuskin hakeutuu nouhoojaksi tai nosturinkuljettajaksi.

Varhaiskasvatuksen täytyy saada arvostusta. Sen vuoksi ihmiset uhraavat aikaa ja rahaa pelkkien papukaijamerkkien toivossa. Tämän päivän linjaukset osoittavat karulla tavalla, että isommassa mittakaavassa kaikki se on turhaa. Se minkä annat vapaaehtoisesti nyt, vaaditaan sinulta itsestäänselvyytenä seuraavan kerran. Opettajat koetaan monessa mielessä hankalana työntekijäryhmänä, joka ensimmäisenä lisätehtävän saadessaan kysyy, kuka maksaa ja millä ajalla tehdään? Meillä varhaiskasvatuksen puolella sääntönä tuntuu tähän saakka olleen enemmänkin se: kyllä me tämä homma hoidetaan! Me ollaan niin reippaita! Pitäisi ottaa opettajista mallia, sillä tyhmä ei ole se joka pyytää vaan se joka suostuu ilmaiseksi tekemään.

Lasten kasvatuksessa tuosta pelkän reippauden hokemisesta on pikkuhiljaa siirrytty lapsilähtöisyyteen ja osallisuuteen. Suomeksi sanottuna siihen, että lapsilla erilaisine luonteineen ja piirteineen on oikeus tulla kohdatuksi arvokkaasti ja kunnioittaen. Pitäisiköhän meidän pitää huolta siitä, että meidät ammattilaisina kohdataan samalla tavalla? Kannustussanoja ja hienoja motivaatiolauseita viljellään siellä ja täällä samaan aikaan, kun työn tekemisen edellytykset kapenevat entisestään. Kuulostaa yhdistelmältä joka saa haaveilemaan sittenkin miesvaltaiselle alalle hakeutumisesta. Siellä kukaan ei oleta sinun tekevän ylimääräisiä töitä maksutta. Pelkkä kiitos ja pärjäämishenki eivät valitettavasti tässä palkkakuopassa elätä.

Jos ajattelet tässä kohtaa meidän vain leikkivän, istu vielä pikkuisen pidempään ja palaa juttusarjan aiempien avautumisten pariin tästä: Ei, lasten tarhaamiselle, kuka näistä on sinun lapsesi, kaikki pois piilosta ja sähän vaan leikit.  

Uuden varhaiskasvatuslain piti tuoda jonkinlaista helpotusta räjähtämispisteessä oleviin lapsiryhmien kokoihin. Syvällä mielenkiinnolla odotan, millaisia kiertely ja kaartelumahdollisuuksia lakiin on jätetty. Minä en nimittäin usko, että isojen ryhmässä olisi vain 21 lasta kerralla paikalla tai pienillä 12. Laki on astunut voimaan 1.8.2015 ja se on voimassa kunnes toisin todistetaan - ainakin ensi syksyyn saakka. 

Tuulikaappi uuteen uskoon

Alakerran sisustamiseen ei juurikaan ole ollut motivaatiota, sillä yläkertakaan ei ole vielä täysin valmis vaatesäilytyksen osalta ja olen keskittynyt huseeraamaan lähinnä ulkotiloja lyhyen kesälomani aikana. Törmäsin kuitenkin Kodin 1:sessä käydessäni alelaarin avain-tauluun, joka jostain syystä sai lyömään liinat kiinni ja palaamaan pari askelta takaisin päin. Entinen, alkuperäinen, naulakko ajoi kyllä asiansa olematta sen kummemmin kaunis kuin rumakaan, mutta pikkuisen epäkäytännöllinen se oli noiden paksujen nuppiensa takia. 

Tuulikaapin muutos vaati oikeasti sen 5 minuuttia korkeintaan, koska tässä hommassa ei liiemmin rempattu ja visiokin oli jo kaupassa valmiina. Erilaiset metallikorit olivat nimittäin tosi viehättäviä kyseisessä liikkeessä ja muistin omistavani yhden ylimääräisen polkupyörän etukorin suoraa 80-luvulta. Siihen pari Ikean romukuppia ja avot! Nyt kun sitten saisin talonväen oppimaan, että tavarat lasketaan käsistä tähän koriin, ei eteisen kauniin lipaston päälle.  

 

Mehua ilman maijaa

Olen syksyn sadon säilömisessä aivan noviisi. Ennen oman kodin ostamista ei vain ole ollut tarpeellista tai mielekästä pakastaa muuta kuin mustikoita ja mansikoita. Lähipiiriini kuuluu kuitenkin paljon taitavia säilöjiä, joita kuuntelemalla on valtavan helppo innostua itsekin. Toki yhtenä velvoittavana seikkana mehun keittelyyn ovat omassa pihassa kasvavat punaviinimarjat, jotka jäävät poikkeuksetta meillä hyödyntämättä. Neitokainen napsii kypsiä marjoja mielellään massuunsa, muttei niitä määräänsä enempää sinnekään mahdu.

Hetkellisen googlettelun jälkeen keittelin syysaamun kunniaksi seuraavanlaista soppaa eli marjamehua:

Matkailijan marjamehu:
Marjoja yhteensä noin 1 1/2kiloa haluamillasi määrillä:
vadelmia
punaviinimarjoja
mansikkaa
n. 7 dl vettä
n. 700g sokeria

Kuumenna vesi kiehuvaksi. Meillä se tehdään talon tapojen mukaan vedenkeittimessä. Lisää mukaan marjat ja keitä suunnilleen 15 minuuttia. Useassa ohjeessa kehotettiin laittamaan kansi päälle ja tässä tulos 2 minuutin vahtimattomuuden jälkeen:

Jos siis laitat kannen päälle, vähennä lieden lämpöä reilusti. Eli anna kiehua hiljalleen kannen alla. Tai sitten noudata allekirjoittaneen ohjetta: anna kehua ilman kantta. Marjoja voi painella reunaa vasten, mutta minä en ainakaan lieden siivoukselta sitä ehtinyt enää tekemään ja hyvää tuli näinkin. 

Kaada mehu astiaan siivilän tai sideharson läpi. Itse käytin molempia, mutta vain siitä syystä, että sideharso pysyi kätevämmin paikoillaan siivilässä kuin pelkästään astian päällä. Jos sattumat ja marjojen hippuset eivät haittaa, pelkkä siiviläkin käy. 

 

Kippaa siistitty mehu kattilaan ja lisää joukkoon sokeri. Anna kiehahtaa ja kuori samalla pintaan noussut vaahto pois. Pullota mehu kuumana ja kuumennettuun pulloon, jos käytät kumikorkkista vaihtoehtoa. Pulloon muodostuu tyhjiö mehun jäähtyessä ja se säilyy pidempään. Tässä mehussa on niin paljon sokeria etten käyttänyt mitään säilömislitkuja erikseen.
Omat pulloni kuumentuivat kuin itsestään, kun pesin ne tiskikoneessa mehun keittelyn aikana ja annoin tiskikoneen hoitaa kuivaamisen kunnolla. Valmis mehu on siis niinsanotusti tiivistettä eli melko tuhtia tavaraa - lantraa sitä siis vedellä ennen nauttimista. 

Oli muuten työn ja tuskan takana löytää lasipulloja mehun säilömiseen. Ilmeisesti mehustaminen ei ole vielä lyönyt itseään läpi blogi- ja somerintamalla, mutta ehkä ensivuonna Oulun kokoisesta kaupungista löytyy kilpailevia vaihtoehtoja muovipulloille (pakastettavia) ja taululiituetikettipulloille, jotka olivat kyllä kauniita, mutta tuhottoman pieniä. Kaikista kiertämistäni marketeista, lasipullot löytyivät hieman yllättäen Biltemasta, jonne eksyin jo toivoni menettäneenä. Nämä isot lasipullot ovat myös melkoisen kauniita vai mitä. 

 

Mehumaijat pöhisemään tai kattilat tulille: sekoittelepa omat mehut talven varalle. Tässäkin - niin kuin monessa muussakin - asiassa täytyy todeta, ettei kaupan mehuja voi mitenkään verrata kotitekoisen kanssa! Mehun keittäminen on myös mitä suurimmassa määrin lasten kanssa tehtävää kivaa puuhaa aina marjojen poimimisesta maisteluun saakka. Kiehuvan nesteen kaatamisesta huolehtii aina aikuinen! Meidän neitokainen keräsi viinimarjoja, pilkkoi mansikat, lisäsi marjat kauhalla veteen ja punnitsi sokerin - sekä tietenkin uteli tasaisin väliajoin joko mehu on valmista.  

Muurinpohjalettujen taikaa

Nuotiopaikka alkaa olla käyttökunnossa. Sen tekoprojektista voit lukea lisää täältä.  Lopullista julkistamistilaisuutta ei voida pitää vielä, sillä istumapaikat antavat odotuttaa itseään eikä oikein muutakaan sisustamista ole tapahtunut tällä rintamalla. Reunakivetyksen laittaminen on vielä kesken, mutta hyvästä syystä. Olen ihastunut kotipaikaltani Koillismaalta löytyviin monivärisiin kiviin, joissa myös kiteiden rakenne vaihtelee. Päätin kerätä reunakivet tunteella eli sitä mukaa, kun vastaan tulee kauniita yksilöitä. Nuotiopaikka itsessään on aivan käyttökelpoinen ja miellyttää omaa silmää valtavan paljon. Parit muurinpohjalätyt on jo paistettu. Pitäisi rohkaistua käyttämään tuota muurikkapannua myös muuhun ruuanlaittoon.

Muurinpohjalettutaikinan tein aivan vanhojen muistikuvien mukaan. Luullakseni ohrajauhot ovat näiden herkkupalojen tärkein ainesosa, joka erottaa ne muista lätyistä ja letuista. 

Muurikkalätyt
3 dl vehnäjauhoja
2 dl ohrajauhoja
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
n. 1 litra maitoa
3 kananmunaa
50g voisulaa 

Kippaa kuivat aineet kulhoon ja lisää sen jälkeen maito niiden päälle muutamassa erässä. Tämä marssijärjestys estää jauhojen paakkuuntumisen. Toinen hyvä puoli on se, että voit itse tarkkailla lisättävän nesteen määrää. Lopeta maidon kaataminen, kun taikina on sopivan paksuista. Jauhot turpoavan vähän, mutta tuo litra olisi ollut pikkuisen liikaa. Lisää joukkoon kananmunat ja jäähtynyt voisula. Anna turvota noin 15 minuuttia. Seuraava kikka kolmonen, jonka olen oppinut kummitädin lettuilua seuratessani: kaada turvonnut taikina mehukanisteriin tai limsapulloon. Siinä taikinaa on helppo sekoittaa ravistamalla, pannulla kaataminen on helppoa, ei tarvitse sotkea erikseen kauhaa ja taikina pysyy hyvänä notskiolosuhteissa. 

Sytytä nuotio ja aseta pannu jaloilleen sen päälle. Varaa viereen pieniä halkoja, joilla voit helposti säädellä pannun lämpötilaa. Muista käyttää reilusti paistorasvaa. Meillä oli mukana pullossa juoksevaa oivariinia, joka toimi tähän tarkoitukseen mainiosti. Kaada taikinaa reunoilta keskelle, jolloin saat toivonmukaan aikaan pitsireunukset. Tasoita lastalla taikina niihin kohtiin, joissa sitä ei vielä ole. Irrottele lätty ensin reunoilta ja sitten keskeltä ennen kääntämistä. 

Pannun lämpötilaa voit tarkkailla paistoajan perusteella. Lätyistä on tarkoitus tehdä ohuita, joten kääntämistä kannattaa suunnitella tai ainakin tarkkailla jo siinä kohtaa, kun taikinan saa kunnolla asettumaan pannulle.

Harjoitus tekee mestarin ja treenit jatkuvat vielä meidän nuotiopaikallakin. Lätyt eivät ehkä ole kaikkein kauneimmasta päästä, mutta maistuvat aivan mainioilta. Keittelin kinuskikastiketta jäätelöitä varten ja ylijäänyt kastike pääsi lättyjen höysteeksi. Vakiomakupari ovat kuitenkin kermavaahto ja lättyhillo/ kuusenkerkkäsiirappi. Myös tuoreet pilkotut mansikat ja mustikat sopivat täydentämään tätä nautintoa.

Ohoi, kapteeni! - Oulun seudun ulkoleikkipaikka

Vuotuinen mansikanpoimintaretkemme vei meidät jälleen Lumijoelle. Omiin tarpeisiin riittää sellainen 10 litran ämpärillinen, mutta haluan aina käydä poimimassa marjat itse maasta. Ensinnäkin olen sitä mieltä, että valmiissa laatikoissa joutuu ostamaan sian säkissä ja toisakseenkin kesä ei ole kesä ilman mansikkamaalla pyllistelyä. Ihana Kånkenin istuinalusta pelasti jälleen päivän polvien alla nokkosten pistoja estämässä.

Mansikkaämpärin täyttämisen jälkeen päätimme tehdä ekstempore-vierailun Lumijoen Varjakkaan, kun neidilläkin tuntui vielä riittävän virtaa. Suureksi onneksemme paikalla olevan Hailuoto-laivan kahvio oli auki ja saimme nautittua sopivasti kofeiinia ja sokeria. Kahvilan pannari maistui kotitekoisen ihanalta ja neitokainen sai suklaapallojäätelönsä. Laivassa voisi halutessaan jopa yöpyä pientä rahallista korvausta vastaan. Muistaakseni hintaa vuorokaudelle tulisi 50e/hytti. mutta luulen meriä seilanneen laivan ottaneen sen verran kosteutta ettei aivan aromeitta tuollaisesta yöstä selviäisi. Jos sellainen asia ei haittaa, laivassa nukkuminen on varmasti aika mahtava elämys. Vielä kun olisi kunnon syysmyrskyinen yö.

 


Kahvilasta voi muuten varata myös erilaisia pihapelejä ajanvietteeksi ja paikalla saa silloin vierähtämään kyllä hetken jos toisenkin. Fresbeegolfiakin siellä pystyi koreista päätellen pelaamaan isommalla tai pienemmällä porukalla. Neitokaisemme ampui hihnan löysättyä läheiselle leikkikentälle, joka vaatimattomuudessaan oli oikein viehättävä. En ole kyllä aiemmin törmännyt kiipeilytelineeseen, jossa olisi tällaiset näköalat. 

Näköaloista puheenollen: ne olivat aivan huikaisevat. Valo kuvaamiseen oli aivan täydellinen, jotta tuulen vireen sai vangittua sinisen taivaan ja meren kanssa. Korret, heinät ja syksyn kukat heiluivat tuulessa ja pilvet olivat aivan pumpulisia. Laivan ympäristössä oli paljon istumapaikkoja luonnon rauhan ihailuun ja kauemmaskin pääsi, jos halusi nauttia omasta rauhasta. Jo Varjakkaan vievä pikkuinen tie antoi esimakua mahtavasta ulkoilupaikasta, joka oli kuin Hailuoto pienoiskoossa ilman lauttamatkaa.

Jos sinulla on vielä viikonlopputekemisen puutetta, matkaa ihmeessä Lumijoen Varjakkaan. Meillä oli siellä oikein hauska keskipäivä. Sen verran runsaasti näkyi motoristeja pyörivän niillä paikoin, että Hailuoto-laiva on lienee saanut heidänkin suosituksensa. Laivan kahvila on auki elokuun ajan pe-su klo 12-18.Venetsialaisia vietetään samassa paikassa parin viikon päästä.