Kevätaurinko lämmittää jo mukavasti ja kutsuu haravan varteen. Syksyllä rapsuttelut jäi suuremmalti tekemättä, joten hommaa on kyllä nyt luvassa useammaksi päiväksi. Neitokainen jo odottelee malttamattomana leikkimökin kevätsiivousta ja kunnon leikkejä. On mökissä toki puuhailtu jo, mutta suurin osa kalusteista on vielä sisäleikeissä talven jäljiltä. Seuraavaksi luvassa pientä tarinaa pienen mökin remontista:
Neitokainen totesi 2-vuotiaana leikkimökin kuistilta sisään katsoessaan "Vain renkaita, ei yhtään leluja". Tämä lausahdus kolisteli sinkkisankkoa äidin sisusjuurissa myöten, sillä leikkimökin remontointi leikkikuntoon oli kyllä ollut suunnitelmissa, mutta aikaisintaan vuoden päästä - kun tärkeimmät olisi saatu sisältä kuntoon. Onhan se nyt hommaa, jos ei lapselle ole leikkipaikkaa!
Siitä samalta seisomalta tein sen mitä parhaiten osaan: aloitin raivaamisen ja purkamisen. Ne ovatkin ainoat vaiheet, jotka osaan itse suorittaa. Kun kaikki on kannettu kartanolle, jotain on pakko tapahtua mökissä sisällä ennen talvea. Autonrenkaita, vanhoja kankaita, rikkinäinen kaasugrilli - mitä kaikkea nyt voi leikkimökkiin kuvitella 2-vuotiaan leikkikaluiksi. Kaikki se lensi kaaressa keskelle pihaa ja mies parka niitä sitten kiikutti sinne, tänne ja roskiin.
Ensimmäisten joukossa lähti edestä laho laudoitus (terassi) kulkemaan ja sen jälkeen sisältä muovimatto, puolipaneeli ja muovimaton alta rintamamiestalon vanhat ovet, jotka siis ajoivat lattian virkaa mökissä siihen saakka. Villoja oli niin lattiassa kuin paneelin alla ja voin kertoa hiirensontaa löytyneen niin paljon ettei ilman hengityssuojia tuonne ollut mitään asiaa...
Näin reipas olin parin seuraavan päivän aikana. Tuo suojavaatetus ja maski olivat aivan kamalaa päällä pidettävää, kun pihalle iski joku halvatun lämpöaalto ja yli 20 astetta lämmintä elokuun lopussa.
Kuvaamisinnokkuus näyttää loppuneen tässä kohtaa aivan täysin. Remppaa tehtiin siis syksyllä 2013 ja se ehdittiin saada ihan hyvään kuntoon juuri ennen lumien satamista. Seinät levytettiin ja puolipaneloitiin. Värimaailmaltaan mökki on ällöttävän vaaleanpuna-valkoinen. Lattian lankut ja puolipaneli valittiin mökkiin yksinkertaisesti, koska jämäpaloja oli jäänyt runsaasti yli yläkerran remontista. Tuo ihastuttava Pöllö-arkku löytyi Ojanraudasta parilla kympillä.
Pinkit prinsessa-rautakalusteet löysimme K-raudan valikoimasta keväällä 2014. Ja tuon harmaan sydämen neiti valitsi mökkiinsä jo edellisenä syksynä kun mökin kunnostus aloitettiin. Tuohon terassiin olen myös todella tyytyväinen. Mies olisi tehnyt siitä alkuperäisen kokoisen, mutta eihän siinä olisi ollut mitään järkeä. Jospa joskus saataisiin meille aikuisillekin sopiva terassi talon yhteyteen...
Helmikuisen Helsingin reissun ravintolapäivillä ystävääni harmittivat ravintolasta loppuneet éclair-leivokset. Nimi sinällään ei kolisuttanut minkäänlaista laatikkoa, joten armas ystäväni laittoi minulle myöhemmin kuvan noista suklaisen kermaisista ihanuuksista. Hyvin menneestä työpäivästä huumaantuneena päätin kokeilla leivoksia arki-iltana klo 18 ja voin kertoa ettei mieliala ollut aivan niin euforinen enää nukkumaan mennessä...
Käytän nettiä keittokirjana eli haen ohjeita raaka-aineiden ja nimen perusteella. Seuraava vaihe on kahlata läpi annetut vaihtoehdot ja päättää se tie jota lähtee seuraamaan. Yleensä kokemukset netin ohjeista ovat hyviä. Käytän bloggareiden ohjeita, koska he ainakin väittävät tehneensä ko. tuotteen ko. ohjeella - tähän saakka olen uskonut siihen täysin. Éclair on tutkimusteni perustella ranskalainen pitkulanmuotoinen tuulihattu-leivos, joka on usein kuorrutettu suklaalla, NAM!
Tiesin tuulihattutaikinan olevan vaikea, mutta en näin vaikeaa. Melko pian kävi selväksi ettei tämä ilta ole oikein hyvä leipomiselle...
Jopa minä tajusin taikinan menneen pieleen ennen pursotuspussiin kippaamista, mutta ärsytti niiiiin paljon että oli oikein pakko kipata keitto pussin läpi, nakata sitä pikkuisen pellille ja paistaa ne aivan bloggaamisen ilosta!
Mutta kun minä haluan, niin pakko kai se on kokeilla uudelleen. Ensimmäinen ajatus oli etten minä vaan nyt osaa. Päätin kuitenkin vaihtaa eri ohjeeseen ja luulen, että syy olikin reseptiikassa - ensimmäisessä ohjeessa oli puolet enemmän rasvaa. Eikä se sisältänyt näitä taikasanoja: yksitellen, varovasti, voimakkaasti sekoittaen.
Tuulihattutaikina on mainostettu niin hankalaksi, että jopa minä tajusin olla soveltamatta tässä kohtaa. Käytin Lunni leipoo -sivuston ohjetta sellaisenaan tuon jälkimmäisen taikinan osalta. Ja hyviä tuli. Pursotetut pitkulat olivat kyllä reilun 5 cm mittaisia, joten lyhensin paistoaikaa lämpöjen laskemisen jälkeen 15 minuuttiin.
Jännityksestä täristen istuin koko paistoajan uunin likaista luukkua tuijotellen. Hihkuin niin kuin pikkutyttö, kun pitkulat kohosivat uunissa!
Kannattaa muuten käyttää pyöreää isoa tyllaa tuon tähtipäisen sijasta. Tulee tasaisempia ja mukavamman näköisiä.
Jotain on pakko säveltää, tässä kohtaa täytteen kanssa. Ei muuten kannattanut sekään! Jollain sivustolla täytteeseen oli laitettu vaahtoutuvaa vaniljakastiketta ja tuorejuustoa - yäk en tykännyt yhtään. Toisena vaihtoehtona kokeilin pelkkää kermavaahtoa vaniljalla maustettuna. Sekään ei oikein iskenyt eli päädyin keittämään vaniljakreemiä Lunnin ohjeen mukaan. Ja se oli paras vaihtoehto. Pieni neitokainenkin halusi juuri tässä kohtaa niin kovasti osallistua, että unohdin sen pienen taikasanan: lisää munaseos HILJALLEEN maitoon... Tältä näyttää, kun ne munat kypsyvät kokkeliksi kreemin sijaan:
Tässäpäs vielä kuva lopputuloksesta, joka tällä kertaa sisälsi kyllä paljon paljon lisää harmaita hiuksia (kolmenkympinkriisistä lisää joskus myöhemmin)
Tuoremarjakautta odotellessa: ihanaa kun tuonne väliin saisi viipaloida mansikoita tai upottaa mustikoita! Vappua ajatellen näistä taitaa tulla meidän herkkupöydän uusiä jäseniä...
Pahaa aavistamatta jouduin Kärkkäisen Sika-päiville äitini houkuttelemana. Vaikka olenkin melko sosiaalinen tyyppi, vihaan väentungosta kaupoissa, kaduilla ja etenkin liikenteessä. Mukaan mahtuu vaikka minkälaista kulkijaa, jotka sitten häiritsevät keskittymistä. Onneksi asun maalla enkä tarvitse autoa työmatkoihin. Pari kertaa olen sattunut Oulun suureen keskustaan neljän huitteilla arkipäivänä ja sitä ei meinaa huumorintaju kestää. Minulla on tapana laittaa radiokin kiinni että pystyn paremmin keskittymään itse asiaan - autossa kaikuu siis vain oma tupina.
Tykkään Kärkkäisen sisustus-osastosta, mutta täytyy kyllä sanoa etten muista, milloin sieltä olisi tarttunut jotain mukaan. Tavarat ovat kyllä maalaisromanttisia ja vanhan henkisiä, mutta se henki ei vain taida minulle riittää. Tarvitaan ruostetta ja ajan kuluttamaa maalipintaa.
Neitokainen onneksi piti huolen siitä ettei kaupasta tarvinut aivan tyhjin käsin kävellä ulos. My little pony-hullutus on nyt vaihtunut isopäisiin ja pienikroppaisiin eläimiin - petshoppeihin. Niiden perään nyt sitten kiukutaan jokaisen isomman kaupan leluhyllyllä. Sain kuitenkin kuin ihmeen kaupalla neidin suostumaan taikahiekan ostoon mieluummin. Kassan kautta kotiin kokeilemaan.
Leikkien puljun Kineettinen taikahiekka on melko kallista. Tuollainen 2,5 kilon laatikko maksoi reilun parikymppiä ja tämä hiekka valuu sormien välistä melko usein lattialle saakka. Työn puolesta tuote oli tuttu ja lapset meidän päiväkotiryhmässä tykkää taikahiekasta tosi paljon. Se varmaan vaikutti ostopäätökseen kaikkein eniten.
Hiekkaa kannattaa muovailla vaikkapa tarjottimen päällä. Siitä se ei karkaa niin helposti, mutta reunat ei haittaa leikkiä samalla tavalla kuin syvemmässä astiassa. Tarjottimen päältä hiekka on helppo lapioida takaisin säilytysrasiaansa, jonka virkaa meillä toimittaa pari tyhjää jätskikippoa.
Hiekkakakkuja sisällä, jee! Hiekkaan voi painella myös kuvioita erilaisilla välineillä ja siitä voi tehdä leikkialustoja vaikka niille petshopeille. Meillä on nyt kolme päivää haudattu koiraa ja pandakarjua erinäisten juonenkäänteiden kera. Huhu kertoo, että tätä hiekkaa saa myös erivärisenä, mutta en ole aivan varma toisiko se lisäarvoa hommaan niin paljon että sijoittaisin kymppejä lisää saadakseni eriväristä hiekkaa...
Hiekka valuu mukavasti sormien välistä kun sitä puristaa tai kun kakkuun painaa keskelle sormella reiän. Melkoisen terapeuttista on tätä hiekkaa lämiä. Sotkua tästä toki tulee, mutta meillä se on kyllä jokaisen leikin sivutuote.
Sivuuttaako tämä muovailuvahan...en oikein usko. Muovailtavuus ei ole aivan samaa luokkaa ja muovailuun on olemassa melkoinen määrä oheistuotteita. Mukavaa hommaa silti ja upposi ainakin meidän kohderyhmään.
Tekninen häiriö on selätetty ainakin toistaiseksi. Täytyy myöntää,että tunteet kävivät lievästi sanottuna kuumina tämän asian kanssa. Muutaman päivän pääsiäisloma tietoliikenteen ulottumattomissa auttoi kummasti. Sain palautettua suurimman osan blogin kuvista omalta koneelta. Voi olla että niitä ei ole aivan sama määrä kuin alkuperäisessä postauksessa tai ne voivat olla kokonaan eri kuviakin. Palautin postaukset suurpiirteisellä tyylilläni ja kudoin mattoa hulavanteella siinä samassa. Mobiilisovelluksen avulla otetut kuvat katosivat kokonaan eli voi olla etten jaksa alkaa ko. kohteita uudelleen kuvaamaan - eikä se oikein ole mahdollistakaan. Katse eteenpäin ja kohti uusia tuulia, olkaapa hyvät:
Blogin alkutaipaleella pohdiskelin sopivia vetimiä makuuhuoneen lipastoihin. No nyt ne sitten ovat täällä. Sain vihdoin ja viimein tilattua vetimet ruskeaan lipastoon. Coloren pöllövetimet kotiutuivat meille neljässä eri värissä - jokainen vedin omassaan.
Odotin värien olevan kuvien perusteella pikkuisen kirkkaammat. Pöllökäiset nähtyäni mietin, nousevatko ne tarpeeksi esille tummanruskeaa lipastoa vasten. Ylläoleva kuva on kyllä maailman paras esimerkki siitä, miksi se jalusta kannattaa vaivautua hakemaan alakerrasta, jos aikoo ottaa tämäntyylisiä kuvia: kameran näytöllä näyttää ihan hyvältä, mutta tärähtänythän tuo on...
Tässäpäs muistutuskuvaa tuon lipaston alkuperäisestä ilmeestä.
Tämä lipasto oli kyllä aarteiden aarre. Pikkuisen kulunut ulkomuoto ja sisältä täysin tuoksuton. Siinä on sitä kuuluisaa tarinaa, joka puuttuu uustuotanto-kalusteilta!
Vihreään lipastoon suunnittelin valkoisia ruusuvetimiä, mutta en ole enää yhtään varma valinnasta. Alunperin nimittäin kaavailin tämän lipston miehelle ja vihreän itselleni. Jotenkin ajatus romanttisesta ruusuhömpästä tuntuu vähän hassulta. Hyvin on pari kuukautta menty alkuperäisilläkin nappuloilla, mutta ne on niin huonosti entisöity, että pelkkä ajatuskin ärsyttää.
Voi elämänkäpy tätä uuden bloggarin taivalta. Nyt siis näyttää siltä, että bloggerin tarjoama ilmainen kuvatila on täynnä, koska allekirjoittaneen mielestä kuvien pakkaaminen on aivan höpö hommaa. Kiitos tämän aikaa säästävän toimintamallin, saan ladata jokaisen kuvan uudelleen bloggiini pakkaamisen jälkeen. Viimeisen vuorokauden aikana on meinannut itku päästä monta kertaa, mutta toisaalta kyse on kuitenkin vain blogista. Sitten kun se kuuluisa potta kaatuu, nakkaan pyyhkeen kehään ja keksin jotain muuta. Kokeillaan nyt kuitenkin josko hermoparkani vielä pikkuisen venyisivät katastrofin korjailuun. Muutaman postauksen kuvilla näyttää olevan on-off menossa. Joka toinen kerta kuvat näkyvät ja sitten seuraavalla taas eivät. Toivottavasti en kohta joudu höpisemään täällä yksikseni.
Aika vahvana biisisuokkarina kulkee tajunnanvirrassa tällä hetkellä rivi: Mikä on kun ei taidot riitä, mikä on kun ei onnistu?!?
Nyt olisi kuitenkin tarkoitus pakata jotain aivan muutakuin kuvia, jotta pääsiäisloma joskus alkaisi - siispä palaillaan asiaan pyhien jälkeen. Mämmiin liittyvä postaus alkaa siis tästä:
Mämmiä, yök:
Hieman raflaava otsikointi, varsinkin kun ottaa huomioon että mämmi on mielestäni ihan hyvän makuista. Kaikkien suosikkeihin se ei kuitenkaan kuulu ja toiset meistä eivät voi sitä sietää. Maku-lehden uusimmassa numerossa vinkattiin sivulauseessa korvaamaan mämmi suklaa-lakritsimoussella. Pakkohan sitä oli kokeilla jo aivan vaihtoehtokulttuurin nimissäkin.
Ohjeessa neuvotaan palastelemaan 150g tummaa suklaata kulhoon ja kippaamaan päälle 1 dl kuumennettua kermaa. Aivan loistava idea, jonka ansiosta ei tarvitse pelätä suklaan palavan mikrossa tai nähdä kamalaa vaivaa vesihauteen eteen. Naps ja Pim: homma hoidettu.
Käytin kulhoa mikrossa pari sekuntia, että sain kaiken varmasti sulamaan tasaiseksi. Sitten odoteltiin tunti, että massa jähmettyy jääkaapissa. Tässä kohtaa mietin, olisiko hommaa voinut nopeuttaa vaikka vesihauteella.
Tunnin aikana ehdittiin neitokaisen kanssa pelastaa pari petshoppia Haisulin vankilasta - leikkiaika, paras aika. Sitten vatkattiin 1 dl kermaa vaahdoksi ja lisättiin joukkoon 4 rkl lakritsikastiketta ja suklaamassa. Sekoitus, annostelu ja koristelu, jotka voisi tehdä myös etukäteen valmiiksi, jos kyseessä olisi massiiviset illalliskutsut. Koristeeksi valitsin lakua, mustikoita ja keksirouhetta.
Moussen kanssa pääsin kokeilemaan uusia lasipikareitani. Aivan ihanat! Neitokaisen kanssa otimme yhden pikarin ja kaksi lusikkaa. Lemmikit pääsivät eväsretkelle olohuoneeseen!
Jälkikäteen suklaa-lakritsimoussea analysoidessani on herännyt väkisinkin kysymys: miksi ihmeessä kokeilin tätä? Järkytykseni on helppo havainnollistaa irtokarkkien avulla. Jos minut löysää irti vaikkapa Makuunissa, pussistani löytyy kaikki vaahtokarkit, jellylöllöt ja maitosuklaata. Salmiakkia tai lakritsaa vain pieniä määriä ja tarkkaan harkittuja laatuja. Nyt sitten päätän leipasta moussen, joka sisältää tummaa suklaata ja lakua - joopa joo. En siis oikein pitänyt lopputuloksesta. Suklaasta päällimmäisenä esiin tulee karvas jälkimaku eikä ohjeessa mielestäni ole tarpeeksi lakua. Perinteiseen tapaan pyysin mieheltäni arviota, josta otan sitten yleensä nokkiini. Hän oli pitänyt mausta, mutta rakenne oli hippasen liian tiivis - aivan totta.
Näihin kuviin ja tunnelmiin: Hyvää Pääsiäistä!
Voihan aprillipäivä...
menin synkronoimaan vähän laitteita googlen kanssa ja sain poistatettua puolet blogin kuvista. Oppia näköjään ikä kaikki...korjaan ongelman mahdollisimman pian!
Yläkerran makuuhuoneen vaatekaappipulma ei ole ratkennut viime viikkojen aikana. Huushollimme rakennusmiehellä taitaa olla väsy kaikkeen naputteluun ja vaimon loputtomien ideoiden toteuttamiseen - olen siis antanut hänen ottaa näihin hommiin pikkuisen etäisyyttä. Vaatekaappia etsiessäni seilailen kaikilla mahdollisilla osto/myyntipalstoilla sekä tutkin aina liikkeelle lähtiessä lähimmät potentiaaliset ostopaikat.
Vanhassa Limingassa Rantatiellä on ihana pikkuinen kauppa, Pivis, joka myy vanhoja tavaroita, vaatteita ja huonekaluja. Siellä on ollut mukava käydä haaveilureissuilla hipelöimässä kauniita koriste-esineitä. Niitä jotka ovat se kuuluisa piste iin päälle sisustuksessa. Vieläkään ei kyllä olisi ollut tarvista ostaa keittiöön mitään lisää, mutta kauniit lasipikarit eivät jätteneet ajatuksiani rauhaan. Hintaakin 8 lasin sarjalle tuli vain 16e, joten sen kummempia miettimättä tein ostokseni.
Hintataso ko. liikkeessä vaikutti ainakin pikkutavaran osalta olevan varsin kohtuullinen. Vintage-vaatteitakin saa sieltä melko edukkaasti. Viime marraskuun 60-luvun teemabileisiin löysin sieltä täydellisen asun muutamalla kympillä. Ostamani lasit ovat Luminarcin, joten niiden jälleenmyyntiarvo tuskin hiutelee pilvissä, mutta kauniin kattauksen osana ne toimivat moitteettomasti. Ja mikä parasta: niitä on 8 kappeletta eikä vaikka vain 5.
Eräät servettirenkaat unohdin ostaa intoutuessani pikareista niin kovin. Pääsiäispyhien jälkeen täytyy varmaan käydä kurkkimassa ovatko ne vielä siellä. Loman jälkeen menemme katsomaan myös yhtä 50-luvun liinavaatekaappia. Josko siitä olisi meille vaatekaapiksi. Kuvien perusteella se kaipaa pikkuisen rakkautta ja maalia, mutta eihän tässä nyt ole juuri mitään maalailtukaan pitkään aikaan.
Hyvää pääsiäisviikkoa!
Meillä on leivottu pääsiäisen kunniaksi amerikkalaista porkkanakakkua ja siis aivan kakun muodossa - ei piirakan. Kaikki amerikkalainen tuntuu kutkuttelevan makuhermojani tällä hetkellä - mistä lie johtuu tällainen keskittyminen yhteen maanosaan. Kiinalaiseen/aasialaiseen ruokaan voisi haksahtaa seuraavaksi. Siihen liittyen telkkarin puolella pyöri minulle uusi tuttavuus, jota meinaan aivan mielenkiinnosta alkaa seuraamaan: Kiinalaisen keittiön herkut, Liv-kanavalta.
Porkkanakakun ohje löytyi Yhteishyvä-lehden numerosta helmikuu 2015 ja sähköisenä versiona sen voi katsoa täältä.
Tosin tein tuon kuorrutteen perinteiseen tyyliin sulatejuustosta, voista ja tomusokerista. Täytteen sekoittamiseen ei muuten Tupperwaren Extrachef pystynyt ainakaan sillä vatkainosallaan. Massa vain oli liian tiivistä. Ehkä teräosilla olisi onnistunut, mutta en viitsinyt alkaa sitten sitä enää sotkemaan. Toimii vs. ei toimii tällä hetkellä tilanteessa 1-2.
Pääsiäisen kunniaksi kakku sai koristeikseen tietenkin munia, suklaamunia. Pikkuisen liian tiivis ja laimean makuinen kakku oli minun makuuni - toisaalta vikahan saattaa olla leivontataidoissani...tai ylikriittisissä makunystyröissäni. Harvemmin omat leipomukset tai kokkailut maistuvat aivan täydellisiltä. Aina löytyy jotain parannettavaa ja uutta kehiteltävää.
Neitokaisen mielestä suklaamunia täytyy olla enemmän, mitä enemmän sen parempi!
Palmusunnuntai, kesäaika ja kevään odotus.
Ilma on ollut kaikkea muuta kuin kutsuva tänä viikonloppuna. Pidän keväässä niistä kauniista aurinkoisista kantohankikeleistä ja loppukevään aamujen pikkuisesta pakkasesta, joka huurustaa hengityksen kävellessä. Niistä kumpaakaan ei ole ollut tarjolla viime päivinä, mutta jospas sitä pääsiäisenä pääsisi vielä pilkille ja järven jäälle kuljailemaan. Tämän loskan ja kuravaatesamban voisin aivan hyvin jättää väliin. Valitettavasti viime vuosina täällä Oulun seudulla ko. vaihe taitaa olla kaikkein vallitsevin kesän molemmin puolin.
Ensimmäiset omat virpomismuistot taitavat olla 25 vuoden takaa, kun serkkujen kanssa virvottiin mummi, sedät ja tädit aivan yhdellä kertaa. Sen jälkeen pörrättiin ympyrää vanhassa rintamamiestalossa sokerista hullaantuneina. Joukosta oli poissa ainoastaan pikkuveljeni, joka loukkaantui omasta pupuasustaan: äiti oli ommellut vanulla täytetyt sukat kiinni kypärälakkiin =D. Alakouluikäisenä kiersimme kahden sydänystävän kanssa ympäri kylää suurimpana tavoitteena voittaa isommat tytöt saaliin määrässä. Ja joka kerta voitettiin - ainakin minun muistini mukaan ;)
Meidän neitokainen kävi virpomassa nyt toista kertaa. Viime vuoden kierroksesta ei tuntunut kolmevuotiaalla olevan juurikaan muistikuvia, joten hieman epäselvää oli vielä aamulla: "kuka antaa palkkaa ja kenelle?" Valitettavasti meidän kotimme ovelle ei löytänyt kuin kolme virpojaa, heistäkin vain yksi asianmukaisesti pukeutuneena. Täytynee sitten syödä lahjukset itse. Neitokaista lykästi virpomishommassa oikein kunnolla. Karkivarannot riittävät helposti vappuun saakka.
Intouduin tuossa laittamaan pikkuisen narsissejakin ikkunalle pääsiäistä juhlistamaan. Kovin mittavaa koristeluoperaatiota ei ko. juhla meillä aiheuta, mutta neitokaisen kanssa on mukavaa ihastella pääsiäismunia ja tipusia.
Nuo pienet lasipullot tarttui mukaan Tokmannilta joku aika sitten. Olivat vaan niin viehättäviä siellä hyllyssä, että oli pakko kotiuttaa ne meille vaikka ovatkin halppiskamaa.
