Kolmen maun kaurapaistokset

Omena-kaurapaistos kuuluu ehdottomasti syksyyn. Kera vaniljajäätelön tai -kastikkeen se on mitä parhainta lohturuokaa, kun ulkona viilenee ja sade vihmoo. Se on ensimmäinen herkku, jonka teen oman puun omenoista. Paitsi että tänä vuonna puut eivät tehneet omenan omenaa. Se oli kyllä arvattavissakin, kun ottaa huomioon etten nähnyt puiden edes kukkivan alkukesästä. Kylmä ja sateinen kesäkuun alku lienee syynä. Ja jälkipolville tiedoksi, että kesä 2015 alkoi säiden puolesta heinäkuun viimeisellä viikolla ja loppui kuin seinään pikkuisen ennen syyskuuta. Syksy ei kuitenkaan lähtisi oikeille raiteille ilman paistosta, mutta mitä omaa siihen oikein voisi laittaa?

Olen pyörinyt nuotiopaikalla jokseenkin usein viime aikoina ja huomasin sattumalta, että punaviinimarjapensaan vieressä kasvaa muitakin marjoja. Silloin ne olivat vielä vihreitä ja halvatun kirpeitä, joten unohdin koko puskat. Viime viikonloppuna huomasin marjojen saaneen punaista väriä ja totesin pihamme karviaislajikkeen olevan vihreän sijaan punaista. Voi hitsit kuinka hyviä ne ovatkaan, kun ovat päässeet kypsiksi saakka, mutta mitä niistä voisi leipoa. Nämä kaksi ongelmaa törmäsivät toisiinsa työpäivän jälkeisessä horrostilassa ja syntyi ajatus karviais-kaurapaistoksesta!

 
Kaurapaistos:
200g voita
2 dl fariinisokeria
2 tl vaniljasokeria
6 dl kaurahiutaleita

Sulata voi ja lisää sokerit joukkoon. Anna liueta hetki ja sekoita sitten kaurahiutaleet mukaan. Siirrä sivuun odottelemaan eri maustamisvaihtoehtoja.

Sitten siihen kolmeen sorttiin:
Isoimpaan vuokaan viipaloin 2 kaupan omenaa. Päälle ripottelin kanelia ja sokeria sekä ihan hetken mielijohteesta pikkuisen kuivattua rosmariinia. Päälle puolet kauraseoksesta ja uuniin. 

2 pieneen vuokaan lisäsin karviaisia niin että pohja peittyi ja päälle lusikoin kauraseoksen.

 Tuota paistokseen tarkoitettua kauraseosta jäi yli sen verran, että harrastin kokeilevaa keittiötä käsillä olevista aineksista. Viipaloin vuokaan puolikkaan banaanin ja sirottelin päälle Viener Nougat rouhetta ennen kauraseoksen lisäämistä. Ripottelin tuota rouhetta päälle myös ikäänkuin koristeeksi, mutta en suosittele toistamaan perässä, koska rouhe tummui palaneen makuiseksi ennen kuin muu paistos oli kypsää. Muutoin banaaninen versio vei ehdottomasti voiton kahdesta muusta.  
            


Rosmariini toi omenaversioon kivaa vaihtelua ja olihan se niin hyvää kuin muistinkin. Tuo karviaisilla maustettu paistos oli minun makuuni liian kirpeä vaikka mukaan heitettiin vaniljajäätelöäkin. Kirpsakammasta tykkäävien herkkua sanoisin.