Oulun seudun ulkoleikkipaikat - Vihiluoto Kempele

Neitokainen rakastaa leikkipuistoja - etenkin kiipeilytelineitä. Pelkän puiston takia ei viitsi ajella ympäri maita ja mantuja, mutta joskus aika on otollinen täsmäiskulle. Muistelin nähneeni Vihiluodon Torpan läheisyydessä joskus leikkipuiston. Silloin emme kuitenkaan olleet lapsen kanssa liikkeellä tai muutenkaan juuri leikkipuistoihin suuntautuneita. Päätimme hypätä pummikyydille miekkosen mennessä säbätreeneihin Oulunsaloon ja suunnata siksi aikaa Vihiluotoon viettämään sunnuntaipäivää leikkimisen merkeissä. 

Vihiluodon leikkipuisto sijaitsee Vihiluoto-nimisen tien varressa Torpankujaa vastapäätä kuvan kauniilla merenranta-alueella Kempeleessä. Puisto vaikutti kohtalaisen uudelta ainakin välineistönsä perusteella. Toki lähes koko asuinalue on noussut sijoilleen viimeisen kymmenen vuoden aikana eikä leikkipuisto ole varmaankaan aivan kärkihanke ollut. Neitokaisen ehdoton suosikki oli yllättäen kiipeilyteline/liukumäki, jossa äidin avustuksella kokeiltiin jo pikkuisen isompien lasten temppuja. Perinteisten keinujen ja vieterikiikkujen lisäksi puistossa oli hauska kolmen istuttava vieterikeinu ja laiva, jonka kyydissä voi päästä hurjiin seikkailuihin. Vaikka leikkipuisto ei ollut aidattu, se sijaitsi tarpeeksi kaukana tiestä ollakseen turvallinen useamman lapsen kanssa liikkuessa.

Samalla retkellä kävimme kävelyllä Torpan rannassa merta ihailemassa. Täytyy myöntää, että Lapin järvimaisemissa kasvaneena alan kymmenen vuoden jälkeen nähdä merimaiseman kauneuden. Sen loppumattoman sinisyyden ja kaukaiset rannat, jotka saivat aiemmin näkymän vaikuttamaan liian suurelta. Jollain tavalla tehtaiden piiput ja satama-aluekin kuuluvat maisemaan merkkinä läheisestä kaupungista. Nuoruuden huuman ja vauhdin hidastuessa on enemmän aikaa jäädä katselemaan ympäröivää maailmaa. Kuinka paljon sinisen eri sävyjä mahtuu merimaisemaan tai montako erilaista vihreää metsästä löytyy.

Nuo Pietaryrtit oli pakko kuvata nostalgiasyistä. Arvatkaapa mitä ne ovat olleet lapsuuteni leikeissä? Pieniä kultaisia kolikoita tietenkin. Sittemmin olen kuullut, että suurina määrinä syötynä kasvi voi olla kuolettavastikin myrkyllinen, joten neitokaiselle ei passaa antaa luovia virikkeitä tämän asian suhteen - terveisin ylivarovainen äiti.

Vihiluodon kyläyhdistyksessä taitaa olla aktiivista porukkaa, sillä ranta-alueella oli yhdistyksen pystyttämä grillikota, frisbeegolf-rata, rantalentiskenttä ja skeittiramppi. Virkistysalue on tarkoitettu vapaaseen käyttöön, joka tulisi tapahtua kyllä mielestäni jälkiä jättämättä ja muita häiritsemättä. Edellisen illan Venetsialaisista oli valitettavasti jäänyt lukuisia merkkejä, jotka eivät kuulu luontoon. 

On aika pysäyttävää huomata muutos, joka Vihiluodon alueessa on tapahtunut 15 vuoden aikana. Olimme ystävieni kanssa Polar electrolla kesätöissä tuolloin ja asuimme lähistöllä. Vihiluodon alue oli pitkälti metsäistä mökkialuetta muutamine omakotitaloineen ja pienine lomapaikkoineen siellä täällä. Rannan ja Lentokentäntien välinen alue oli suurelta osin metsää ja peltoa. Vihiluoto-tietä kävellessä olo oli melkein kuin satumetsässä, kun auringonvalosta vain osa siivilöityi vihreiden oksien läpi ja merelle oli melkein esteetön näkymä. Muutos ei ole pahasta - ihmiset haluavat rakentaa kotinsa kauniille paikalle. Alue on erilainen, sen viihtyisyys on muuttunut parissa vuosikymmenessä toisenlaiseksi. Edelleen jäljellä on luonnon kauneus ja siitä nauttiminen on tuotu yhä useampien ulottuville. Erityisen isona plussana voidaan pitää Luontopolun ylläpitämistä. Sinne vain kaikki nauttimaan merimaisemista.