Lupauksia - someton tammikuu

Vuosi vaihtui viime yönä - lopullisesti taakse jäi vuosi 2015. Uuden vuoden aikaan sitä herkistyy miettimään mennyttä vuotta ja tekee lupauksia seuraavalle. Omalta kohdaltani voisin väittää menneen pitäneen sisällään taistelua - taistelujen vuosi -15. Terävä kieli ja suunnaton tarmo aseinani marssin varhaiskasvatuksen heikennyksiä ja hallituksen pakkolakeja vastaan. Pienemmässä mittakaavassa yritin valistaa kanssamatkaajia päiväkotiarjen todellisesta tilasta ja väänsin laadun puolesta melkein päivittäin. Kuuluin ja tein itsestäni näkyvän monessakin paikassa. Suurta kuvaa katsoessa täytyy kuitenkin myöntää, että tappio kirvelee tilastomerkinnöissä vaikka pienet voitot olivat sitäkin suloisempia. Hallituksen ei tarvitse kuunnella kenttää eikä akateemisia asiantuntijalausuntoja, sillä raha ratkasee. Mitä valtionjohto edellä, sitä kuntapäättäjät perässä: lampaita kaikki, väittäisin. 

Kannattaako valita mielenrauha vai taistelu vaikka olisikin oikeassa. Vuoden kokemuksella valitsisin ensimmäisen vaihtoehdon, sillä jatkuva vääntäminen ja oikeuksien perääminen on kamalan väsyttävää - suorastaan uuvuttavaa. Ei riitä, että tietää asiansa. Karu totuus on, että täytyy tuntea oikeita ihmisiä ja olla valmis kumartelemaan sinne ja tänne saadakseen oikeutusta. Perhe-elämään ja ihmissuhteisiin tällä kaikella on valtava vaikutus. Työpäivän aikana nautitun adrenaliiniähkyn jälkeen jäljelle jää vai armoton krapula. Lapsen äiti on vähän väsynyt ja mies ei uskalla kysyä vaimoltaan päivän kuulumisia. Sen padon nimittäin jos aukaisee, joutuu kuuntelemaan valitusta seuraavaan aamuun saakka. Lupaan siis pudottaa aseeni ja keskittyä enemmän olennaiseen eli työpaikan ulkopuolisiin kuvioihin. Mieltä rasittavasta työstä pääsee kyllä eroon, kun vaihtaa parempaan jahka sellaisen ensin löytää. Olkoon siis toinen lupaukseni pitää aistit auki tulevaa unelmauraa tähyten.

Tänään alkanut kolmas lupaukseni koskee somekäyttäytymistä tai oikeastaan sen puuttumista. Lupaan viettää sometonta tammikuuta, joka tarkoittaa pitäytymistä facebookin, instagramin ja pinterestin käyttämisestä. Muihin someihin en ole vielä ehtinyt edes sekaantua. Blogeja rajoitus ei koske, mutta pääasia on kuitenkin vähentää henkilökohtaista ruutuaikaa tai ainakin suunnata se järkeviin kohteisiin pelkän notkumisen sijaan. Jo ammoisina aikoina olen käyttänyt huomattavan osan vapaa-ajastani internetin ihmeellisessä maailmassa pyörimiseen. Kaikki alkoi teinivuosina erilaisista chat-huoneista ja jatkui älypää-tyyppisten pelien kautta irc-galleriaan. Facebookin myötä sosiaalinen media on kasvanut räjähdysmäisesti eikä minulla taida olla realistista käsitystä sen kaikista ulottuvuuksista. 

Sen kuitenkin tiedän, että somessa notkuminen on pois arkisesta läsnäolosta - siis siitä kaikkein tärkeimmästä. Naamakirjapäivityksiä lukemalla voi uskotella itselleen olevansa läheistensä elämässä enemmän mukana. Vuorovaikutus on vain tässä tapauksessa seitin ohutta ja yksipuolista. Tällä hetkellä some heittää melkoisen kasan kuraa ruudun tälle puolelle ihmisten aggressiivisten mielipiteiden muodossa. Voi siis olla puhdistavaa jättää lukeminen vähemmälle ja kokeminen enemmälle. Katsotaan kuinka emännän somettomuuden käy. Uskallatko sinä olla kuukauden ilman sosiaalisen median lukuisa kanavia - haaste on heitetty! 

Seesteistä ja ihanaa vuotta 2016 juuri sinulle!