Yhteisten asioiden sopiminen on ollut kamalan hankalaa ja haastaa. Varsinkin niiden, joita hoidetaan facebookin yksityisviestien kautta. Joudun esimerkiksi nyt jännittämään helmikuun alkuun saakka, minne mennään syömään ja etkoilemaan ennen Cheekin Oulun jäähallikeikkaa. Aivan tyystin täytyy nyt olla muiden kekseliäisyyden varassa ja luottaa että asia tulee organisoiduksi ilman omaa henkilökohtaista panostustani.Yllättävän moni sosiaalinen ystäväni loistaa poissaolollaan puhelinluettelossani. Olemme enemmän kuin hyvänpäiväntuttuja, mutta emme silti ole vaihtaneet puhelinnumeroita - omituista sanoisin.
Eräs ystäväni vinksahti uuden vuoden alla Anelmaisten villasukkiin. Hän kehui mallin olevan oikein helppo ja mielenkiinnon pysyvän yllä kuvioiden vaihtuessa tarpeeksi tiuhaan. Kyseisiä sukkaihanuuksia toisten tekemänä voisi ihastella somesta. Tällä kertaa täytyy kuitenkin käyttää omaa mielikuvitusta ja katsoa kuinka pitkälle se riittää tässä projektissa. Mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät maksimisuoritus on yksi sukka. Kolme viikkoa aloituksen jälkeen olen jo puolessa välissä tuota tavoitetta, mutta huomasin, että sukasta tulee liian pieni. Uskon vakaasti, että oikea silmukkamäärä olisi löytynyt naamakirjassa tekemättä jääneen pohjatyön kautta.
Eniten häiritsee tunne siitä kuin olisi olennaisen tiedon ulottumattomissa. Niin kuin olisi joutunut tosi kauas ystävistään ja omista verkostoistaan. Kuka on raskaana, kuka saanut vauvan? Kuka on muuttanut, kuka suuttunut tai allapäin? Kenen mieli on virkeä ja tammikuinen kuntokuuri pitänyt? Arkinen elämä töissä ja iltaisin kotona on niin kiireistä ettei aikaa aktiiviselle yhteydenpitämiselle ole lähellekään niin paljon kuin tarvitsisin. Hätäisesti kahvitauolla näpytellyt tekstarit eivät riitä kertomaan lähellekään tarpeeksi, kun asia katkeaa parin viestin jälkeen. Tässä kohtaa haluan huomauttaa kuuluvani siihen sukupolveen, joka osaa käyttää vielä tiukkaa harkintaa henk.koht. älylaitteisen näpräämisessä työajalla.
Toisaalta ei tarvitse tietää sitäkään mistä ihmiset tällä hetkellä riitelevät. Kaikki se suvakkirasisti-loka on pysynyt jossain tarpeeksi kaukana tai minä sen ulottumattomissa. Mieli on ollut yllättävän seesteinen eikä stressitasokaan kovin korkea. Helmikuun puolella koen varmaan elämäni järkytyksen, kun pääsen taas katsomaan mitä kaikkea ihmiset viitsivät omalla nimellään ja naamallaan kommentoida. Toisaalta etenkin varhaiskasvatuksen kurjistamiseen liittyvistä kannanotoista olisin aivan mielelläni ollut tietoinen myös viime aikoina.
Täällä blogin puolella olen ollut tuotteliaampi kuin aikoihin ilman somessa notkumiseen kulunutta aikaa. Paljon kokeilemisenarvoisia ideoita on takuulla mennyt ohi tämän kaiken tietämättömyyden keskellä. Varsinkin pinterestin loppumaton ideapankki olisi tullut tarpeeseen niin töissä kuin vapaa-ajan kuvioissakin.
Kuusamon Rukalla vietetystä virkistäytymis- ja verkostoitumisviikonlopusta olisi ollut kasapäin jaettavaa niin kuvina kuin ajatuksinakin, mutta kun ei niin ei. Pakko oli pitää näpit irti instan kuvakkeesta vaikka kuinka olisin tarvinnut paria pientä filtteriä voimistamaan auringon punaista hehkua. Onni onnettomuudessa kaikesta huolimatta, sillä olisin luultavasti aamun aikaisina tunteina jakanut tuntemuksiani jopa turhan avoimesti.
Vielä viikon sinnittelen ja kuukauden vaihtuessa vietän varmaan koko yön itseäni sivistäen. Sitä odotellessa pari pakkasotosta Rukan huipulta:
Mielenkiintoinen postaus! :) Mä olen tällä viikolla yrittänyt lakkoilla älypuhelimen käytössä, mutta en ole saanut pidettyä käyttöä nollassa. Paljon olen kuitenkin vähentänyt puhelimen turhaa käyttöä ja huomannut, kuinka riippuvainen sitä onkaan juurikin esim. facesta! Hieno projekti sulla menossa ja mielenkiintoista kuulla, miten käy kun saat taas luvan käyttää somea! :)
VastaaPoistaMinäkin kuvittelin, että somettomuus on enemmänkin pala kakkua kuin kuravellin juontia, mutta toisin kävi - yllättävän vaikeaa on ollut. Muutaman tunnin päästä tavoite on saavutettu ja voin huokaista helpotuksesta. Kaikkeen sitä alkaa ja kaikkeen sitä pystyy. Tuota mainitsemaasi älypuhelinlakkoa en kyllä uskalla edes kokeilla, niin paljon sieltä löytyy olennaista ja ehkä vähän epäolennaistakin ;) Someriemu ei taida ratketa vielä näillä silmillä, sillä työpaikka kutsuu jo klo 7. Ehkä herään vähän aiemmin ja nautin pitkän kahvin =)
VastaaPoista