torstai 30. huhtikuuta 2015

Pienet munkkitikkarit

Mikään ei ole parempaa kuin vastapaistetut ja sokeroidut munkit - itsetehdyt tietenkin. Perheen pienimmillä tahtoo jäädä aina osa munkista syömättä, ainakin meidän vappujuhlissa. Heitä ajatellen tein pieniä pyöreitä munkkeja karkkitikun nokkaan. Tikkuihin ei tarvinnut mitään kiinnitysainetta tai kuorrutetta. Se vain tökättiin valmiisiin sokeroituihin pikkumunkkeihin ja olivat kuulkaa yksinkertaisuudessaan oikein ihania suupaloja.

Munkkiohjeita on maailma pullollaan, mutta tässäpä vielä omani. Tämähän on siis tavallinen pullataikinaohje, joka toimii niin pikkupullille, korvapuusteille kuin munkeillekin. Ohje on mukailtu muistaakseni Yhteishyvän reseptivihkosesta joskus vuosia sitten.

200g voita
5 dl maitoa
1 paketti hiivaa
2 dl sokeria
2tl vaniljasokeria
2tl suolaa
2 munaa
ripaus kardemummaa
n.15dl vehnäjauhoja

Sulata voi kattilassa ja lisää maito sekaan. Maidon lisäämisen jälkeen seosta ei tarvitse lämmittää enää kovin pitkään. Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen ja lisää joukkoon sokerit, suola, kardemumma ja kananmunat. Kaada sekaan rasva-maitoseos ja sen jälkeen aloita jauhojen sekoittaminen taikinaan. Itse teen pullataikinan nykyisin yleiskoneella, mutta arvostan suuresti käsin vaivaamista. 

Taikina on valmista, kun se irtoaa kulhon reunoilta. Yleiskoneella taikina jää pikkuisen tahmaisen oloiseksi, mutta se ei haittaa. Pullasta tulee kuivaa ja kovaa jos siihen laittaa liikaa jauhoja. Taikinan käsiteltävyyteen auttaa pöydän ja käsien huolellinen jauhottaminen. Kohota taikina hyvin - kaksinkertaiseksi. Kippaa taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa. 

Itse teen munkit pyörittämällä taikinasta palloja ja painan sen jälkeen keskelle reiän sormella. Työnnän kummankin käden etusormen reiästä läpi ja pöyritän taikinaa käsien välissä jolloin syntyy reikämunkki. Toinen tapa on tehdä taikinanauha, jonka päät yhdistämällä syntyy rinkula. Mielestäni päät aukeavat liian suurella todennäköisyydellä vaivaansa nähden vaikka munkeista tuleekin siten symmetrisemmän näköisiä. Kotitekoinen saa näyttää kotitekoiselta - rustiikkiseltakin ;) 

Kippaa pataan/kasariin (rautaiseen tai paksupohjaiseen) 1 litra rypsiöljyä. Määrä riippuu paistoastian halkaisijasta. Öljyä täytyy olla sen verran ettei munkki koske paistettaessa pohjaan. Itse käytän paistaessa aina digitaalista lämpötilamittaria ja suosittelen kyllä ko. vehkeen ostamista muillekin. Etenkin kuuman rasvan kanssa läträtessä on helpottavaa, kun lämpötilaa voi seurata suoraa näytöltä eikä tarvitse miettiä kuumuuko öljy liikaa. Passeli paistolämpötila on noin. 170-180 astetta. Huomaa että lämpötila vaihtelee paistamisen aikana. Uusien lisääminen öljyyn laskee lämpötilaa. Lämpötilaa saa laskettua parhaiten käyttämällä paistoastiaa kylmällä levyllä ja säätämällä volaa pienemmälle. Muista pitää kansi käsillä mahdollisen rasvapalon tukehduttamiseen ja ennen kaikkea muista: KUUMAAN RASVAAN EI KOSKAAN LAITETA VETTÄ! Ei varsinkaan jos rasva on syttynyt palamaan. 

Laske munkit paistoastiaan reikäkauhalla. Käännä munkki, kun se on ruskistunut toiselta puolelta. Nosta kypsä munkki talouspaperin päälle valumaan ja anna pikkuisen jäähtyä. Sokeroi ja nauti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Ennen julkaisua viesti tarkistetaan mahdollisten roskapostien varalta =)