tiistai 26. toukokuuta 2015

Jalkakylpysuolaa ja kirsikankukkavoidetta - lahjuksia päiväkodin tädeille


Päivähoitopäivät vetelevät neitokaisen osalta viimeisiään ennen kesäloman alkua. Ihanaa, että meillä on isovanhemmat, jotka voivat ja haluavat auttaa lapsen hoidossa niin paljon, ettei päiväkodin ovia tarvitse avata kolmeen kuukauteen vaikka vanhemmilla on perusduunarien vuosilomat! Tai siis lapsen ei tarvitse mennä päiväkotiin vaikka äidin pitääkin. Lapsi on viihtynyt hoidossa, toiminta on monipuolista ja yhteistyö toimii kaikinpuolin - haluan siis muistaa neidin kanssa tätejä jollain lahjalla. Mielestäni kiittämätön on se, joka ei saamastaan lahjasta ilahdu varsinkin kun lahjan antaja eli lapsi on tuomisestaan usein hyvinkin täpinöissään. Keskustelufoorumeilla asiasta jaksetaan kinata, mutta toivottavasti nurina ei kuulu lapsille saakka. 

Olen lahjojen hankinnassa harkitseva eikä ole yhdentekevää, mitä annan. Kyse ei ole niinkään hinnasta vaan ajatuksesta. Facebookissa kiinnitin huomiota erään äidin ja lapsen tekemään lahjaan: jalkakylpysuolaan. Siinä sitä ajatusta mielestäni oli! Pikkuisen nettitutkimusta tekemällä törmäsin tähän Pingurun postaamaan ohjeeseen ja muokkasin sitä vähän omien tarpeiden mukaiseksi. Koivunlehdet tuntuivat äkkiseltään kivalta mausteelta suolalle, mutta koivu on niin allergisoiva, että päätin luopua ajatuksesta. Ruohonjuuri on avannut ovensa myös Ouluun, joten päätin tehdä retken kivijalkaliikkeeseen ja valita pari kivaa tuoksua. Ruohonjuuresta tarttui matkaan sitruunaöljy ja body shopista herkullinen kirsikankukka- aromaattinen öljy. Ohjeesta riittää sekä suolaa että rasvaa reiluun neljään pieneen pilttipurkkiin.

Sitruuna-rosmariini -jalkakylpysuola
 5 dl merisuolaa
20 tippaa haluamaasi aromia, itse käytin sitruuna-öljyä
ripaus rosmariinia, myös muut kuivatut yrtit käyvät
mukaan voi lisätä kuivattuja koivunlehtiä tai ruusun terälehtiä

Ota kannellinen rasia ja kippaa sinne merisuola. Pieniin pilttipurkkeihin meni noin desi/purkki. Tiputtele tuoksuaromia mukaan varovasti ja haistele välillä. Itse tiputtelin parikymmentä tippaa tuohon määrään. Lisää lopuksi mukaan rosmariinia tms. Sen määrä riippuu siitä kuinka paljon pidät yrtin tuoksusta. Itse laitoin rosmariinia vain sen verran, että sen tuoksu tukee sitruunaa.
Laita kansi rasiaan kiinni ja ravistele. Aromit, yrtit ja suola sekoittuvat tosi helposti. Voit purkittaa suolan samantien. Todella nopea, helppo ja hauska homma. Meidän neitokainen tykkäsi etenkin ravistelu-osuudesta.

Kirsikankukka- jalkavoide
250g käsittelemätöntä karitevoita
1 dl kasviöljyä, itse käytin rypsiöljyä sillä en halunnut oliiviöljyn tuoksua rasvaan. Ehkä kookosöljy olisi voinut käydä tarkoitukseen kaikkein parhaiten
1 rkl perunajauhoja
n. 10 ml tuoksua/aromia, kirsikankukkaöljyä käytettiin tällä kertaa.


 
  
Ota huoneenlämpöinen karitevoi pussistaan ja laita se kulhoon. Lisää joukkoon kasviöljy ja vatkaa sähkövatkaimella kermamaiseksi vaahdoksi. Lisää mukaan perunajauho ja aromi. Lisäilin tuoksua todella varovasti, mutta tuota kirsikankukkaa sai olla melko paljon, että sen tuoksu tuli esiin. Purkita ja nosta purkit sen jälkeen jääkaappiin hetkeksi jähmettymään. Siisti sitten suuaukko ja purkki. Purkin voi koristella tai jättää ihan sellaisekseen.
 


Lumiukkosopassa oli kiva runomuotoinen käyttöohje, joten yritin muotoilla itse tätä lahjaa varten pikkuisen samantyylisen. Ohjeen ja purkkien sisällön kirjoitin kortteihin, jotka liitin paketteihin:
 
Nyt loppui juoksu ja kiire tähän,
istu alas ja malta vähän.
Vatiin kaada lämpöinen vesi
mukaan heitä suolaa vajaa neljännesdesi.
Jalat mukaan soppaan laita
vartti mielikuvitusmatkaa taita.
Varpaat kuivaa pehmoinen kangas
loppusilaus on voide raikas.

Kiitos mukavista leikeistä ja hyvästä hoidosta! 

2 kommenttia:

  1. Mistä karitevoi ostetaan?

    VastaaPoista
  2. Anteeksi kamalasti vastauksen viipyminen! Itse löysin sitä Ruohonjuuri-kaupasta. Luultavasti myös luontaistuotekaupoissa voisi vastaavaa tuotetta olla =)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Ennen julkaisua viesti tarkistetaan mahdollisten roskapostien varalta =)