perjantai 15. toukokuuta 2015

Kauhujen perhe Oulun Kaupunginteatterissa

Teatterissa tulee käytyä aivan liian harvoin - niin kuin elokuvissa, stand upissa ja keikoillakin. Kahdessa viimeisimmässä olen onnistunut pikkuisen terästäytymään viime vuosina, mutta kaupunginteatterien kynnykset ovat jostain syystä olleet melkoisen korkeat. Lapsena muistan nähneeni ainakin Bilbo Reppulin soittorasian, Kalle Aaltosen morsiamen ja Can Canin. Meri-Oulun kesäteatterissa kävimme miekkosen kanssa katsomassa kaikki Maalaiskomedia-esitykset. Ne olivat kesän kohokohta!

Kävimme taannoin työpaikan virkistysiltamissa katsomassa Oulun Kaupunginteatterin The Addams Family-musiikkikomedian. Jos sinä et ole vielä käynyt niin äkkiä lippuja ostamaan. Kevään viimeiset näytökset esitetään nimittäin ensi viikon perjantaina ja lauantaina (22. ja 23.5) - ja lippujakin näkyi vielä jonkin verran olevan. Ohjelmistoon Näiden esitysten jälkeen Addamsit palaavat seuraavan kerran suurelle näyttämölle vasta syyskuussa. 


Pieneen dramaattisuuteen taipuvaiselle aviovaimolle tämä tanssilla ja laululla kyllästetty komedia kolahti aivan täysin maaliinsa. Voin kuvitella muutaman vuoden päästä tyttäreni isän samanlaisten ongelmien eteen: vaimon ja nuoren neidin toiveiden kanssa tasapainottelemaan. Suuren näyttämön lavastus oli selkeästi toteutettu ammattitaidolla tekniikkaa hyväksi käyttäen. Jo ennen näytelmän alkamista karmaisevat lepakot lentelivät yleisön yllä. Roolisuorituksessaan Merja Larivaara oli aivan huikaiseva ja Lotta Vaattovaaran tunnemyrskyt ansaitsevat myös erityisen kiitoksen. 

Eturivin paikat eivät tässä tapauksessa olleet varmaankaan ne parhaimmat, sillä orkesteri peitti paikoin alleen laulua - ainakin suoraa siinä rumpujen edessä. Toisaalta oli kiehtovaa päästä seuraamaan esitystä pariinkin otteeseen aivan kosketusetäisyydeltä. Mene ihmeessä hakemaan hyvä mieli ja naurut Oulun kaupunginteatterilta, jos kalenterissasi on vapaata toukokuun toiseksiviimeisellä viikolla! Kaipaamaan jäin ainoastaan sitä rullalautailevaa kättä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Ennen julkaisua viesti tarkistetaan mahdollisten roskapostien varalta =)