Kannattaako ravintolassa syödä?

Ulkona syöminen on kallista. Vaikka tyytyisi pikaruokaan, saa annoksestaan pulittaa kympin. Hinta vähintäänkin tuplaantuu kun mennään oikeaan ravintolaan - puhumattakaan siitä jos ruokittavia suita on enemmän kuin yksi. Jossain vaiheessa olimme aktiivisempia ravintolaruuan käyttäjiä, mutta kokkausinnostuksen ja hintojen nousun myötä kerrat ovat jääneet vähemmälle. 

Miksi mennä ravintolaan syömään, miksi maksaa kalliisti jonkun toisen kokkailusta? Syitä on varmasti monia. Ravintolaruokailu yhdistetään nauttimiseen, rentoutumiseen ja iloiseen puheensorinaan ystävien kesken. Ruuan äärellä solmitaan ja hoidetaan sosiaalisia suhteita, hoidetaan liikeasioita ja tyydytetään nälkä. Ravintolan tarjoamien annosten taso puhututtaa minua. Ruuan tason kuuluisi olla tutkinnon suorittaneiden kokkien veroista - maistuvaa ja hyvin valmistettua. Ainoa hyvä puoli ei voi olla se ettei tiskejä tarvitse hoitaa itse!

Olen istunut ravintolaruuan äärelle muutaman kerran viime aikoina. On hyviä ja ei niin hyviä kokemuksia. En ole hyvä valittamaan saamastani annoksesta. Perisuomalainen vaatimattomuus estää usein kertomasta tarjoilijalle ettei ruoka vastannut odotuksiani. "Kyllähän tuota söi", ei pitäisi riittää kun ruuasta maksaa pitkän pennin. Palaneet ranskalaiset ja kädenlämpöisen annoksen antaa anteeksi liian usein siksikin, että henkilökunnalla näyttää olevan kiire ja jo tullessa kerrottiin keittiön viiveen olevan sitä ja tätä. Silti jokaisen annoksen pitäisi käydä läpi masterchef-seula, jossa asiakaalle ei tarjota jotain sinne päin. 

 Torilla, Oulu

Joku aika sitten kävimme ystäväporukalla oululaisessa Torilla-ravintolassa, joka sijaitsee Scandic-hotellin yhteydessä. Pöytävaraus tehtiin ja saatiin. Aikaa ruokailulle oli varattu vajaa pari tuntia. Ruokalista oli tarkastettu etukäteen ja etenkin tapakset vaikuttivat houkuttelevilta. Pöydän saamisen ja tilaamisen välillä kului pahaenteisen paljon aikaa vaikka ravintola ei ollut tupaten täynnä. Edes juomatilausta ei tultu ottamaan ja henkilökunta vaikutti välinpitämättömältä. Se kuuluisa hymy ja lämmin vastaanotto puuttuivat kokonaan. 

Tapaksia tilatessamme kerroimme tarjoilijalle aikataulustamme ja hänen suosituksestaan otimme tapakset alkuruuaksi - keittiön viive oli puoli tuntia. Kolmen vartin odotteluaikana söimme pöytään tuodut leivät ja voin kertoa, että jos olisin tiennyt niin olisin säästänyt omani etanoille. Valkosipulietanat tarvitsevat seurakseen leipää! Limainen ja rasvainen yhdistettynä tuskin havaittavaan valkosipuliin ei ollut oikein toimiva yhdistelmä. Kylmäsavulohi wasabikreemillä sen sijaan täytti odotukseni ja makuyhdistelmä oli loistava. 

Huomautimme tarjoilijalle aikataulun venymisestä jo tapakset saatuamme: aikaa ruokailulle oli enää 45 minuuttia. Loppujen lopuksi söin lankkupihvini ja lisukkeet alle kymmeneen minuuttiin ja voin kertoa että siitä oli nautinto kaukana. Muu seurue piti annoksistaan, mutta omani maistui palaneelle. Kääntelin kaikki osaset ympäri, mutta silmämääräisesti kaikki näytti olevan kunnossa. Jossain vaiheessa tajusin maun syntyvän palaneesta paistorasvasta. Oma pihvini oli hyvä, mutta jotain muuta oli poltettu samassa paikkaa pikkuisen aiemmin. Saimme hyvitystä aikataulun pettämisestä, koska pätevä ystävämme osasi sitä vaatia. Pisteet tarjoilijalle hyvityksen antamisesta. Eikä hän edes kovin kovasti yrittänyt tehdä vaatimusta tyhjäksi. "Muistinhan kertoa teille, että keittion viive on puoli tuntia", kumottiin kertomalla viiveen olleen ainakin vartin pidempi. Pihvini puutteista en saanut sanottua eikä minulla sen puoleen olisi ollut enää aikaakaan jäädä siitä keskustelemaan. Positiivista pihvissä oli kerrankin oikea kypsyys. Medium oli medium eikä plussa tai läpikypsä. 

Amarillon amerikkaviikot, Oulu

Pikku neiti meni mummolaan yökylään, joten meillä oli mahdollisuus nauttia toisistamme ja ravintolaruuasta aivan aikuisten kesken. Amarilloon ei saanut enää tehtyä pöytävarauksia, mutta kahdelle hengelle löytyi pöytä suhteellisen pienen odottelun jälkeen. Ravintola oli tupaten täynnä, mutta silti tarjoilijoilla oli aikaa hyvään asiakaspalveluun ja siihen kuuluisaan hymyyn, jota tapaan kuuluttaa palveluammateissa. "Sinun huono päiväsi ei pitäisi olla minun ongelmani!" 

Keittiön viive oli sen kuuluisat kaksi-kolme varttia, mutta juomatilaus otettiin pian eikä ruuan tilaamiseenkaan tarvinnut metsästää tarjoilijaa ansan kanssa. Maissisipsejä emme saaneet aivan viivana, mutta tarjoilija pahoitteli asiaa vuolaasti vaikka tässä kohtaa puhuttiin maksimissaan kymmenestä minuutista. Viive oli arvioitu hyvin eikä se tullut täyteen saati ylittynyt. Tästä asiasta jaksan mainita, sillä nälkäisen ihmisen kärsivällisyys voi olla melkoisen lyhyt ;)

Amerikkalistalta valitsit naudan kylkiribsit sillä viskinen bbq-kastike pettää harvoin. Oikein valeltuna se saa aikaa lihaan ihanan tahmaisen, makean ja suolaisen pinnan. Ihastui tällaiseen annokseen Riikan matkalla pari vuotta sitten T.G.I Fridays- ravintolassa, jonka toimipisteitä löytyy ympäri maailmaa. Silloin kyseessä taisi kuitenkin olla sianliha.

Tämänkertainen annos oli hieman hämmentävä, koska se ei sisältänyt yhtään luuta. Ei luun luuta, josta lihan kuuluisi irrota sulavasti. Jäin miettimään olisivatko ne kuuluneet annokseen, mutta toisaalta eipä tule hävikkiäkään niin paljoa. Tai sitten tuli! Luiden verran poimin annoksestani sulamatonta rasvaa. Aivan järkkyjä kasoja. Teidän että juuri se rasva tekee lihasta mehukasta ja pehmeää, mutta vajavaisen kokkaustietouteni mukaan sen rasvan kuuluu sulaa hitaan kypsennyksen aikana. Onneksi annos sisälsi puoli kiloa tätä lihaosuutta, joten sain kyllä kupuni räjähdyspisteeseen vaikka kolmasosan luokittelin syömiskelvottomaksi. Jäin kuitenkin miettimään mitä mieltä ystäväni olisivat ko. annoksesta. Osa heistä nimittäin suodattaa tuollaisia löllöjä ateriastaan huomattavasti huonommin kuin minä. Toinen iso miinus ranskalaisista. Aivan palaneita kuivia koppuroita. Lähdöt olisi saanut masterchefistä tuollaisella lopputuloksella! Plussapisteet taasen bbq-kastikkeesta niin lihan päällä kuin kipossakin sekä sinappisoosista - tosi hyviä. 

Hivenen jäi harmittamaan etten jaksanut enää maistaa ihanaa pirtelöä. Kaikesta valituksesta huolimatta annos oli hyvä, kun ei jaksanut syödä ollenkaan ranskalaisia tai koko lihakönttiä. Minihampurilaisetkin vaikuttivat aivan testaamisen arvoisilta. Amarillon annokset kautta aikojen taitavat omalla asteikollani mennä vähän fifty-fifty. Toisinaan ruoka on hyvää ja palvelu ensiluokkaista. Joskus saa jääkaappikylmää pulled porkia hampurilaisen välissä ja joutuu odottamaan tarjoilijaa tuntitolkulla joka vaiheessa. Viimeisin käynti kuitenkin plussan puolella.  

Lopuksi haluan korostaa, että kyseessä on vain oma henkilökohtainen mielipiteeni. Mene itse käymään ja muodosta omasi. Jos ravintolassa ei anna palautetta on turha jälkikäteen itkeä. Juu näin se kyllä on, mutta jokaisen asiakkaan kuuluisi saada hyvää palvelua ja ruokaa... oli kyseessä sitten tavallinen duunari tai arvostettu virallinen ravintolakriitikko. Nopean tiedonvälityksen ja somen maailmassa yksittäisten asiakkaiden mielihyvä ja -paha leviää nopeasti. Luultavasti puskaradion laittaa laulamaan juuri se ruokailija, jolle et jaksanut olla ystävällinen tai joka sai sen ala-arvoisen annoksen hintaan 24e!